Taloudellinen kumppanuus kehityksen edistämiseksi: EPA-sopimusten paradoksi
Bibiane Mbayen mukaan EPA-sopimuksia voi kutsua historian epäsuhtaisimmiksi kauppasopimuksiksi. Hän on huolestunut etenkin siitä, että kehityskysymykset ovat jäämässä neuvotteluissa sivujuonteeksi. Artikkeli käsittelee erityisesti läntisen Afrikan tilannetta, mutta kirjoituksesta selviää myös yleisiä neuvotteluihin liittyviä vaikeuksia ja riskejä. Neuvottelujen takarajaksi on määrätty vuoden 2007 loppu, mutta monet, mukaan lukien Mbaye, ovat sitä mieltä, ettei aikataulussa voida pysyä. Useiden kriitikoiden mielestä koko prosessi on asetettava kyseenalaiseksi.
Cotonoun sopimuksen osapuolet – eli EU ja Afrikan, Karibian sekä Tyynenmeren (AKT) valtiot – ovat sopineet luopuvansa voimassa olevista Lomé-sopimuksen mukaisista kauppajärjestelmistä. Lomé-sopimusta, joka perustuu EY:n AKT-maille myöntämiin ei-vastavuoroisiin etuisuuksiin, on arvosteltu siitä, että se on ristiriidassa Maailman kauppajärjestössä (WTO) solmittujen sopimusten kanssa. Tämän vuoksi Cotonoun sopimuksessa suositellaankin EPA-sopimusten (Economic Partnership Agreements) solmimista. EPA-sopimusten avulla pyritään 12 vuodessa vakiinnuttamaan vapaakauppa-alueita AKT-maiden sekä EY:n välillä.
Kaikki AKT-maat ovat osoittaneet halukkuutensa EPA-sopimuksen neuvottelemiseen, ja maat ovat myös aloittaneet neuvottelut. Mitkä ovat osapuolten perusteet, kun tiedetään, että valtaosa mukana olevista Saharan eteläpuolisista maista kuuluu vähiten kehittyneiden maiden ryhmään? Kuinka pitkälle neuvotteluissa ollaan edetty? Entä mitkä ovat EPA-sopimusten tulevaisuudennäkymät ja niiden todennäköiset vaikutukset AKT-maiden talouksiin ja kehitykseen? Kaiken kaikkiaan, ydinkysymys on, ovatko EPA-sopimukset kehityksen edistämisen välineitä ja jos ovat, missä määrin ne sitä ovat. Ennen kuin kysymykseen voidaan etsiä vastauksia, on hahmoteltava lyhyesti neuvottelujen asiayhteys sekä välittömät haasteet, joihin EPA-sopimuksissa on otettava kantaa.
Sopimusten tavoitteena on alueellinen avoin yhteistyö, joka perustuu vastavuoroisuuteen kahden alueellisen kokonaisuuden välillä, joiden kehitystaso on kuitenkin keskenään äärimmäisen epäsuhtainen. AKT-maiden täytyy ensimmäistä kertaa neuvotella kaupallisen yhteistyön sisällöstä EU:n kanssa, joka on paitsi maailman huomattavin kauppamahti myös monien – erityisesti afrikkalaisten – AKT-maiden ensisijainen kehitysavun antaja.
Neuvottelut tapahtuvat kuuden eri AKT-alueen ja komission välillä. Näin ollen on otettava huomioon myös maantieteelliset perusteet, sillä varsin usein sopimuksesta neuvottelevalla AKT-alueella on samanaikaisesti käynnissä useita integraatioprosesseja. Verrattuna monenkeskisiin neuvotteluihin (ja kaikkia AKT-maita koskeviin yhteisneuvotteluihin) kahdenkeskiset neuvottelut merkitsevät paljon suorempien suhteiden solmimista neuvottelevien osapuolten välille. EPA-neuvottelut käydään samanaikaisesti muiden kaupallisia ja taloudellisia kysymyksiä koskevien monenkeskisten (WTO) tai alueellisten neuvottelujen kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa, että eri tasojen ja sitoumusten välillä vallitsee koherenssi.
Edellä mainittu herättää kysymyksen AKT-alueiden kyvystä käydä samanaikaisesti erilaisia monimutkaisia, pitkiä ja hankalia neuvotteluja intressiensä saavuttamiseksi. Mailla on vain kolme vuotta aikaa solmia EPA-sopimukset ja toteuttaa sopimusten kannalta välttämättömiä muutoksia - erityisesti alueellisia tulliliittoja.
Cotonoun sopimuksen ”kumppanuus rakentuu köyhyyden vähentämisen ja lopulta poistamisen tavoitteelle kestävää kehitystä ja AKT-valtioiden asteittaista integroitumista maailmantalouteen koskevien tavoitteiden mukaisesti”. EPA-sopimus puolestaan on taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön väline, jonka avulla ”pyritään edistämään AKT-valtioiden sujuvaa ja asteittaista integroitumista maailmantalouteen”. EPA-sopimuksen ”perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa AKT-valtioiden täysipainoinen osallistuminen kansainväliseen kauppaan.”
Retoriikasta huolimatta EPA-sopimukset tähtäävät käytännössä laajempaan avoimuuteen kuin mikä on mahdollista WTO:n puitteissa: kyse on vapaakauppa-alueiden perustamisesta. Nykyisessä maailmantilanteessa, jossa kilpailua ja voimasuhteita määritellään uudestaan maailmanlaajuisesti, EU haluaa varmistaa asemansa tai ainakin etumatkan kyseisten maiden markkinoilla, joilla kolonialistinen menneisyys tarjoaa sille etulyöntiaseman. EU:n näkökulmasta kyse on varsinkin Afrikan kohdalla viimeisestä valloittamattomasta vyöhykkeestä, jonne se voi rantautua kuin uudisraivaajat ”kaukaiseen länteen”. EU asettaa neuvotteluissa etusijalle erityisesti palvelumarkkinat (rahoitusmarkkinat sekä pääomien vapaan liikkumisen) sekä kaupantekoon liittyvät kysymykset, varsinkin investoinnit.
AKT-maat puolestaan ovat tietoisia siitä, että Lomé-sopimuksen niille takaamat etuudet ovat vähenemässä. Ne myös kaipaavat EU:n apua rakenteellisiin muutoksiin, mikä olisi edellytys sille, että maat voisivat ylipäänsä vapauttaa markkinansa hallitusti. Näin ollen AKT-maat haluavat ennen kaikkea saada itselleen lisäresursseja pystyäkseen hoitamaan sopimukseen sisältyvät velvoitteet, monipuolistaakseen tuotantoaan sekä toteuttaakseen markkinoiden vapauttamisen edellyttämät järjestelyt. AKT-maat haluavat paitsi edistää tuotteidensa pääsyä eurooppalaisille markkinoille (erityisesti tuotteiden alkuperään liittyvien paranneltujen sääntöjen avulla) myös turvata riittävän suojan kotimaansa markkinoille, jotta maiden nuoret teollisuudenalat voisivat kehittyä. Tämän lisäksi maat haluavat saada eurooppalaisilta kumppaneiltaan korvauksen niiden tullitulojen menetyksistä, jotka ovat seurausta EPA-sopimusten mukaisista tullimuurien poistamisesta. AKT-maat pyrkivät myös säilyttämään yhtenäisyyden WTO-sopimusten kanssa, eivätkä ne halua mennä pidemmälle kuin WTO varsinkaan niissä kysymyksissä, jotka koskevat investointeja, kilpailua ja julkisen sektorin avoimuutta.
Markkinoiden avautumisen täytyy tapahtua neuvotteluosapuolten kesken epäsymmetrisesti. Lisäksi alueellinen integraatio on välttämätön vaihe kehityksessä, ja se on ensimmäinen tavoite, jonka AKT-maat ovat itselleen asettaneet. Tämän vuoksi neuvottelujen ensimmäinen vaihe on valmisteleva, ja se on omistettu erityisesti alueellisen integraation toteuttamiselle tai kehittämiselle.
Läntisen Afrikan alueelliset EPA-sopimusneuvottelut aloitettiin Cotonoussa 6.10.2003. Läntinen Afrikka on keskisen Afrikan ohella ensimmäinen AKT-alue, joka on aloittanut neuvotteluvaiheen. Molempien neuvotteluosapuolten elokuussa 2004 hyväksymä yksilöllinen aikataulusuunnitelma - tiekartta - käsittää kolme osaa: (1) alueellisen integraatioprosessin syventäminen; (2) alueen kilpailukyvyn parantaminen (so. kapasiteetin kehittäminen ja nostaminen tarvittavalle tasolle) sekä (3) toimenpiteet, jotka liittyvät neuvottelujen valmisteluun ja niiden käymiseen.
Neuvottelujen aikataulu puolestaan pitää sisällään seuraavat kolme vaihetta:
Vaihe 1: joulukuusta 2004 syyskuuhun 2005: alueellisen integraation prioriteetit, EPA:n viitekehyksen määrittely sekä ohjelman laatiminen tavoitetason saavuttamiseksi. Neuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa keskitytään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotka tähtäävät alueellisen integraatioprosessin kehittämiseen ja alueen taloudellisen kilpailukyvyn parantamiseen. Näitä toimenpiteitä varten on työstettävä viitekehys.
Vaihe 2: syyskuusta 2005 syyskuuhun 2006: EPA-sopimuksen yleinen strukturointi ja sopimusluonnostelman laatiminen kaupankäyntiin liittyvillä aloilla.
Vaihe 3: syyskuusta 2006 joulukuuhun 2007: neuvottelut markkinoiden vapauttamiseksi ja EPA-sopimuksen solmiminen.
Neuvottelujen ensimmäisen vaiheen päätavoitteena siis oli tarkastella läntisen Afrikan taloudellisen ja kaupallisen integraation pääkohtia, jotta alueellista integraatiota voitaisiin vahvistaa. Alueellinen integraatio on välttämätön perusta sopimuksille ja lisäksi yksi EPA-prosessin julkilausutuista tavoitteista. Ensimmäiseen vaiheeseen tulisi liittyä myös mahdollisuus tehdä tilannearvio kaikista kysymyksistä, joista eurooppalaisen osapuolen kanssa on keskusteltava. Jotta neuvottelukantojen määrittely vaiheessa yksi olisi helpottunut, perustettiin viisi valmistelevaa ryhmää, joista jokaisella on oma vastuualueensa:
vapaakauppa-alue, tulliliitto ja vaihdannan helpottaminen
tekniset normit ja kaupan tekniset esteet (TBT) sekä terveys- ja kasvinsuojelutoimenpiteet (SPS)
kaupankäyntiin liittyvät osa-alueet (tekijänoikeudet, kilpailupolitiikka)
palvelumarkkinat ja investoinnit
tuotantosektorit
Läntisen Afrikan EPA-sopimuksen viitekehyksen piti olla hyväksytty vuoden 2005 kolmannella vuosineljänneksellä, ja valmisteluvaiheen piti olla päättynyt. Viitekehys oli tarkoitus laatia EPA-sopimuksen vaikutuksia käsittelevien tutkimusten sekä valmistelevien ryhmien johtopäätösten avulla. Pääneuvottelijoiden ensimmäisessä kokoontumisessa ensimmäinen valmisteleva vaihe piti saada päätökseen ja oli tarkoitus aloittaa seuraava vaihe eli sopimuksen laatiminen. Aikataulua ei ole täysin noudatettu, mutta EPA-neuvottelut alkoivat alkujähmeyden jälkeen kuitenkin edetä vuoden 2005 aikana. Pääneuvottelijat myös kokoontuivat Brysselissä 27.10.2005 siitä huolimatta, että ensimmäistä vaihetta ei oltu saatu päätökseen.
Tähän mennessä vapaakauppa-aluetta ja teknisiä normeja valmistelleet ryhmät (1 ja 2) ovat muutamista erimielisyyksistä huolimatta saaneet työnsä päätökseen. Tekijänoikeuksia kuten myös palveluja käsitelleet ryhmät (3 ja 4) jättivät valmiit raporttinsa Abujassa 6.-10.4.2006 järjestetyn kokouksen yhteydessä. Tuotantosektoreita käsittelevä ryhmä (5) on vasta aloittanut selvityksensä, eikä ryhmän raportti ole vielä valmis. Viimeksi mainitun ryhmän aikataulu on pahasti myöhässä siitä syystä, että komissio ei ole halunnut varsinaisesti neuvotella tuotantosektoreista, vaan se on halunnut, että kyseinen ryhmä keskittyisi vain sektorianalyyseihin. Investointeja ja kilpailua käsittelevien ryhmien keskustelut ovat puolestaan rajoittuneet käsittelemään alueellista integraatiota läntisen Afrikan ministereiden päätöksen mukaisesti.
Keskustelujen ollessa tässä vaiheessa erimielisyyttä osapuolten välillä on syntynyt pääasiassa seuraavista seikoista :
► Mahdollisista lisäresursseista erityisesti alueen kilpailukyvyn parantamiseksi ja tullitulojen menetyksestä maksettavista korvauksista. ► Kaikkien teemojen sisällyttämisestä neuvotteluihin mukaan lukien investoinnit, kilpailu, julkisten hankintojen avoimuus sekä työntekoa ja ympäristöä koskevat normit. ► Neuvotteluaikataulun noudattamisesta.
Muut selvästi lievemmät erimielisyydet koskevat tekijänoikeuskysymystä. Läntisen Afrikan mielestä perinteisen tietämyksen ja kansanperinteiden suojelun täytyy olla prioriteettien joukossa. Komissio sitä vastoin ei halua asettaa kysymystä etusijalla olevien kysymysten joukkoon, vaikka se ei suoranaisesti kieltäydykään keskustelemasta asiasta.
Lisäresursseista puhuttaessa komission kanta on pysynyt samana neuvottelujen alusta lähtien. Komissio pitää kiinni väitteestä, jonka mukaan sillä ei ole valtuuksia keskustella asiasta, sillä resurssikysymys on säädetty Cotonoun sopimuksen toisessa osassa, jossa käsitellään Euroopan kehitysrahastoa (EKR). Se sisältää varoja, joita voitaisiin käyttää tätä tarkoitusta varten. Komission mielestä kysymys lisäresursseista kuuluu vastedes alueellisen valmistelevan työryhmän (Regional Preparatory Task Force, RPTF) vastuualueeseen. Läntisen Afrikan kanta puolestaan on, että lisäresurssikysymys liittyy kehitykseen, ja näin ollen lisäresursseja koskevan kysymyksen täytyy kuulua olennaisesti neuvotteluihin. RPTF ei ole neuvotteleva elin vaan neuvotteluja tukeva elin, joka ei voi käsitellä muita kuin Euroopan kehitysrahaston resursseja, jotka ovat arvion mukaan riittämättömiä ja epätarkoituksenmukaisia. Läntisen Afrikan ministerit vaativat, että EY tekee aiesopimuksen siitä, miten se aikoo ratkaista lisäresurssikysymyksen ennen neuvottelujen toiseen vaiheen aloittamista.
Neuvottelut niin kutsutuista Singaporen aiheista (investoinnit, kilpailu sekä julkisten hankintojen avoimuus) ovat olleet alusta lähtien läntisen Afrikan ministereiden kannanottojen kohteena. Läntisen Afrikan tiekartta oli jumissa 11 kuukauden ajan lisäresurssikysymyksen sekä Singaporen aiheiden vuoksi. Komissio pitää kaupankäyntiin ja erityisesti investointeihin liittyviä kysymyksiä erittäin tärkeinä. Se myös muistuttaa AKT-alueita näihin kysymyksiin liittyvistä sitoumuksista, jotka on määritelty Cotonoun sopimuksessa. Läntinen Afrikka taas ei mielestään ole vielä valmis neuvottelemaan Singaporen aiheista, koska se haluaa säilyttää yhdenmukaisuuden WTO-kehikon kanssa. Läntisen Afrikan ministerit ovat painottaneet erityisesti sitä, että alueita koskeva sääntökehikko puuttuu, ja he ovat korostaneet mainittuihin kysymyksiin liittyviä riskejä (kuten, että pienet haavoittuvaiset maat saattavat joutua taloudelliseen epätasapainoon) sekä heikkoja edellytyksiään saattaa neuvottelut tällä erää päätökseen. Kaiken kaikkiaan komission jatkuvista vaatimuksista huolimatta läntinen Afrikka on sitä mieltä, että alueellisen kehikon omaksuminen on edellytys sille, että neuvotteluja voitaisiin käydä kolmannen osapuolen kanssa. On vaikea käsittää, miksi komissio itsepintaisesti vaatii näiden kysymysten ja erityisesti investointien käsittelyä neuvotteluissa varsinkin, kun läntisen Afrikan näkemys siitä, että alueellinen viitekehys olisi omaksuttava ensin, vastaa tiekartan mukaisia sitoumuksia sekä EPA-kehyksen määrittelemiä tavoitteita. Ongelmat neuvottelujen aikataulussa liittyvät eri vaiheisiin. Vaikka ensimmäistä vaihetta ei ole saatu päätökseen, komissio pitää kiinni siitä, että vaihe kaksi – eli sopimuksen laatiminen – täytyy aloittaa silläkin uhalla, että ensimmäistä ja toista vaihetta olisi käsiteltävä samanaikaisesti. Läntisen Afrikan ministerit ovatkin kieltäytyneet aloittamasta vaihetta kaksi seuraavien perusteiden vuoksi :
► Neuvottelujen alusta lähtien tietyt, erityisesti lisäresursseja koskevat, kysymykset ovat jääneet ratkaisematta. Läntisen Afrikan näkökulmasta mainitut kysymykset eivät voi jäädä vaille vastausta, eikä niiden käsittelyä voi siirtää neuvottelujen loppuvaiheeseen. EY:n on sitouduttava tekemään näitä kysymyksiä koskeva aiesopimus ennen kuin neuvotteluja jatketaan. ► Kaavailtuja tutkimuksia sopimusten mahdollisista vaikutuksista ei ole tehty. Syyt tutkimusten laiminlyömiseen johtuvat lähinnä ongelmista tutkimusvarojen jakamisessa sekä siitä, että komissio ei ole toteuttanut tutkimuksia. ► Valmistelevien ryhmien selvitykset, joihin sisältyy oikeudellisten kysymysten kartoitus ja EPA-sopimuksen viitekehyksen laatiminen, ovat kesken. Viidennen ryhmän selvitykset, jotka koskevat läntiselle Afrikalle erityisen tärkeitä tuotantosektoreita, on aloitettu vasta hiljattain. Läntinen Afrikka ei voi aloittaa laatimaan EPA-sopimusta, jos sopimuksen viitekehystä ei ole määritelty sitä ennen. ► Alueellisen tason neuvottelut alkoivat aikoinaan ilman, että kaikkia AKT-maita koskeva vaihe oli valmis, kun osapuolet sopivat, että kaksi ensimmäistä vaihetta limittyvät toisiinsa. Lopputulos on kuitenkin se, että tämän seurauksena kaikkia AKT-maita koskeva vaihe on yksinkertaisesti hylätty. Tästä menettelystä viisastuneina läntisen Afrikan ministerit eivät enää halua, että neuvottelujen eri vaiheita käytäisiin jatkossa päällekkäin. Lisäksi, läntisellä Afrikalla ei ole mahdollisuuksia käydä kahden vaiheen neuvotteluja samanaikaisesti.
Edellä mainituista syistä läntisen Afrikan ministerit ovat päätyneet siihen, että ensimmäisen vaiheen selvitykset on suoritettava loppuun ennen toisen vaiheen aloittamista. Näin ollen sopimuksen laatimiseen ryhtyminen olisi ennenaikaista.
Useat tutkimukset – kuten esimerkiksi YK:n alaisen Afrikan talouskomission (UNECA) tekemä tutkimus – suhtautuvat epäilevästi EPA-sopimusten mahdollisiin myönteisiin vaikutuksiin Saharan eteläpuolisen Afrikan kehityksessä. UNECA:n tutkimus myös varoittaa suurista riskeistä, joita EPA-sopimusten toimeenpano saattaa aiheuttaa.
Lukuisia asiantuntijamielipiteitä kuultuaan myös kansalaisjärjestöt ovat sitä mieltä, että mikäli EPA-sopimukset käsittävät ainoastaan kaupankäyntiin liittyviä aspekteja ilman että kehitykseen liittyviä kysymyksiä nostetaan etusijalle, on ennustettavissa, että sopimusten seuraukset ovat tuhoisat niin Saharan eteläpuolisen Afrikan kuin läntisen Afrikankin valtioiden taloudelliselle, sosiaaliselle ja poliittiselle kehitykselle. Näin toteutuessaan sopimukset myös vaarantavat kyseisten valtioiden tulevaisuuden.
Sopimukseen liittyvistä mahdollisista ongelmakohdista ja vaikutuksista on mainittu etenkin seuraavia strategisia kysymyksiä: markkinoiden vapauttamisen aikataulu ja alueellisen integraation toteuttaminen (erityisesti alueellisia markkinoita vahvistamalla) sekä sektoriaalinen vaikutus esimerkiksi julkisen talouden budjettiin ja rahoitukseen sekä teollisuuteen ja maatalouteen.
UNECA:n tutkimuksen mukaan ensimmäinen tyrmistyttävä seikka prosessissa on neuvottelujen etenemistahti sekä aikataulu – ja myös kaupan vapauttaminen itsessään. UNECA:n mielestä kymmenen vuoden siirtymäkausi tuskin riittää edes alueen sisäisten markkinoiden vahvistamiseen. Esimerkiksi taloustieteilijä Joseph Stiglitz on osoittanut, että taloudellisen strategian onnistuminen vaatii ”äärimmäistä huolellisuutta aikataulun laatimisessa (uudistusten toteuttamisjärjestyksessä) sekä etenemistahdin määrittämisessä.” Stiglitzin mukaan jopa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) myöntää, että useissa maissa aikataulussa ja etenemistahdissa tehdyt virheet ovat johtaneet työttömyyden ja köyhyyden lisääntymiseen.
Kuten olen edellä maininnut, läntisen Afrikan kanta on, että alueellista integraatiota tulee kehittää ja alueelliset markkinat on luotava neuvottelukumppanin avustuksella, ennen kuin vapaa-kauppasopimuksen sisällöstä ryhdytään neuvottelemaan. EU sitä vastoin ei ole suostunut käsittämään, että kauppaa koskevat neuvottelut olisi pitänyt aloittaa vasta sen jälkeen, kun läntisen Afrikan alueellinen integraatioprosessi olisi saatu päätökseen. EPA-sopimusten nykyinen käsittely tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä kuin pitäisi: vapaakauppa-alueen sisältöä käsitellään ennen kuin sitä valmistelevat toimenpiteet on hyväksytty ja toteutettu. Paul Goodisonin mukaan EU kehottaa omaa etua ajaakseen läntisen Afrikan maita luopumaan ennenaikaisesti sellaisista poliittisista keinoista, jotka ovat välttämättömiä alueellisia markkinoita rakennettaessa.
Kysymys tullitulojen menetyksistä on myös erittäin huolestuttava varsinkin, kun olennainen osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden budjeteista koostuu tullimaksuista. Kyseiset maat menettävät tulleista saatavia tuloja usealla tavalla. Ne menettävät ensinnäkin alueen jäsenvaltioilta perimänsä tullimaksut, toiseksi EU:n alueelta peräisin olevista tuotteista maksetut tullimaksut ja kolmanneksi muita tullimaksuja sen vuoksi, että kaupankäynti muiden alueiden kuin EU:n kanssa vähenisi EU:lle annettujen etuoikeuksien seurauksena. Edellä mainitun UNECA:n tutkimuksen mukaan EPA-sopimuksista kärsisivät läntisen Afrikan maista erityisesti Kap Verde ja Gambia, joiden tulleista saatavat tulot laskisivat arvion mukaan 20 prosenttia ensiksi mainitussa ja 30 prosenttia jälkimmäisessä. Valtion tulojen väheneminen aiheuttaisi puolestaan ankaria leikkauksia valtion menoissa, erityisesti sosiaalisektorilla – muun muassa terveydenhuollossa sekä koulutuksessa.
Läntisen Afrikan teollisuussektori on jo kärsinyt ankarasti vuosien 1980–1990 taloudellisen liberalisaation aallosta. Action Aid -hyväntekeväisyysjärjestön raportissa mainitaan seuraavat esimerkit: Norsunluurannikolla kemianteollisuus sekä tekstiili-, kenkä- ja autoteollisuus romahtivat, kun tulleja laskettiin 40 prosentilla vuonna 1986, mistä seurasi myös massatyöttömyyttä. Senegal menetti kolmanneksen tehtaistaan vuosien 1985 ja 1990 välillä. Tämä oli seurausta liberalisaatio-ohjelmasta, joka pudotti tullit 165 prosentista 90 prosenttiin. Ghanassa 50 000 ihmistä menetti työpaikkansa vuosien 1987 ja 1993 välillä sen jälkeen, kun kulutushyödykkeiden maahantuonti vapautettiin.
On olemassa suuri riski, että EPA-sopimukset eivät ainoastaan tuhoa olemassa olevaa teollisuuden verkostoa, vaan että ne rajoittavat voimakkaasti tai tekevät tyhjäksi kyseisten maiden yritykset teollistua.
Myös maatalouskysymys on ratkaisevan tärkeä AKT-maille, joiden talouden rakenne on yksipuolinen. Valtaosassa AKT-maista maatalous työllistää kaksi kolmasosaa työikäisestä väestöstä. Jos AKT-maiden maataloustuottajat joutuvat kilpailemaan eurooppalaisten tuottajien kanssa, eurooppalaiset syrjäyttävät AKT-maiden tuottajat lopullisesti näiden omilta sisämarkkinoilta. Syrjäytymisellä olisi tuhoisat vaikutukset maiden ravinnontuotannon turvallisuuteen ja riippumattomuuteen, perheiden omistamien maatilojen toiminnan jatkuvuuteen sekä maataloudesta saataviin tuloihin. Työpaikkojen katoaminen ja maaseudun elinkeinoista saatavien tulojen tyrehtyminen kiihdyttäisi kiistatta muuttoa maaseudulta kaupunkeihin, jotka ovat jo nyt täynnä työttömiä, kerjäläisiä ja Eurooppaan pyrkiviä.
Kaikki alueet, jotka nojautuvat Cotonoun sopimuksen tavoitteisiin ja sitoumuksiin sekä EY:n julistuksiin odottivat, että EPA-sopimukset edistäisivät osaltaan käynnissä olevaa alueellista integraatioprosessia. Silti, paradoksaalista kyllä, jo olemassa olevat prosessit ovat jumissa EPA-neuvottelujen vuoksi. Useat alueen poliittiset ja historialliset järjestelyt ovat kokeneet mullistuksen ja rikkoutuneet. Komissiolle alueellisen integraation vahvistaminen merkitsee ainoastaan sitä, että kulloinenkin alue ryhtyy uudistuksiin, jotka helpottavat alueen markkinoille pääsyä ja investoinneista syntyvien voittojen palautumista eurooppalaisille yrityksille. Alueellinen integraatio uhkaa kuivua kokoon EPA-sopimusten myötä. Voidaan todeta, että integraation tavoitteissa on tapahtunut suunnanmuutos. Integraatio ei enää perustu kehitykseen tähtäävään politiikkaan ja strategioihin, jotka alue on hyväksynyt, vaan sitä vastoin uudistuksiin, jotka ovat välttämättömiä vapaa-kauppa-alueen perustamiseksi EU:n kanssa.
Nykyisessä muodossaan EPA-sopimukset asettavat ennennäkemättömiä haasteita AKT-maiden helposti järkkyville talouksille. Näin ollen EPA-sopimusten tavoitteet ovat mahdollisimman kaukana köyhyyden vähentämisestä ja poistamisesta. On erittäin todennäköistä, että "näillä historian epäsuhtaisimmalla kauppasopimuksilla saattaa olla kaikkein tuhoisimmat seuraukset kehitykselle".
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia