Tie ulos EPA-paradokseista

EPA-neuvottelut eivät synnytä vain yhtä vaan useampia paradokseja – ja jopa ristiriitaisuuksia. Bibiane Mbaye tekee artikkelissaan johtopäätöksiä yhdestä paradoksista: EPA-sopimusten on tarkoitus edistää alueellista integraatiota AKT-maissa, mutta päinvastoin niillä on taipumus heikentää tätä integraatiota puskemalla sitä liian nopeasti yhteen ainoaan suuntaan ja jättämällä sille liian vähän aikaa kasvaa ja kehittyä.

Mbaeyn artikkelista voi kuitenkin löytää myös monia muita sopimuksiin liittyviä paradokseja. Esimerkiksi EU:n tapa pitää EPA-sopimuksia kunnianhimoisesti kehityksen välineinä on ristiriidassa sen kanssa, että EU on selvästi haluton kuuntelemaan AKT-maiden huolenaiheita. Se myös tyrkyttää itsepintaisesti omaa visiotaan. Tai EU:n väite siitä, että vaikka EPA-sopimusten on tarkoitus olla kehityksen välineitä, ne ovat ennen kaikkea (vapaa)kauppasopimuksia, minkä vuoksi näiden kauppasopimusten rinnalla kulkevia kysymyksiä kehityksestä ja avusta pitäisi käsitellä muualla. Tai tapa, jolla EPA:t esitetään parannuskeinona siihen, että AKT-maat ovat epäonnistuneet hyödyntämään EU:n vuosikymmeniä tarjoamaa etuuskohteluun perustunutta markkinoille pääsyä; samalla kuitenkin tämä hoitokeino perustuu siihen, että AKT-maiden markkinat avataan lähes kokonaan eurooppalaisille tuotteille. Jos AKT-maat ovat liian heikkoja hyödyntämään EU:n markkinoiden avoimuutta, miten ne voivat olla tarpeeksi vahvoja vastaamaan kilpailuun, jonka EU:n tuotteet synnyttävät niiden omilla markkinoilla?

Mutta kuten sanonta kuuluu, paradoksit ja ristiriitaisuudet ovat katsojan silmässä. Euroopan unionin komissiolle ristiriitaisuuksia ei ole olemassa. Kunhan EPA-sopimuksista tulee kattavia, epäsymmetrisiä, alueellisia vapaakauppasopimuksia, niistä tulee myös kehityksen välineitä. Komission mielestä AKT-maat pystyvät kohtaaman EU-kilpailun kolmesta syystä. Ensinnäkin, kilpailu saapuu asteittain: EU parantaa AKT-maiden pääsyä EU-markkinoille välittömästi, kun taas AKT-maat saavat pitkiä siirtymäkausia omien markkinoidensa avaamiseen (tästä käsite epäsymmetrinen). Toiseksi, AKT-maat rakentavat ensin alueellisia markkinoita, mikä parantaa niiden kilpailukykyä ja tarjoaa niille mahdollisuuden hyötyä talouden suuruudesta. Kolmanneksi, EPA-sopimusten on oltava kattavia sopimuksia. Tämä tarkoittaa, että ne eivät koske vain (teollisuus- ja maatalous) tuotteiden kaupan vapauttamista vaan myös palvelujen ja investointien vapauttamista. Lisäksi niihin on sisällyttävä sääntöjä aineettomista oikeuksista, tietosuojasta sekä kilpailupolitiikasta. Tämä parantaa investointeja ympäröivää ilmapiiriä AKT-maissa ja houkuttelee investoijia. Nämä seikat puolestaan vahvistavat entisestään AKT-maiden tuotantokapasiteettia. Kaiken edellä sanotun vuoksi tullimuurien poistamisesta aiheutuvat tulonmenetykset eivät ole niin pahasta; eikä tarve lisärahoitukselle ole niin suuri. AKT-maiden täytyy vain allekirjoittaa nämä kattavat, epäsymmetriset ja alueelliset vapaakauppasopimukset EU:n kanssa vuoden 2007 loppuun mennessä, ja näkymätön käsi pitää huolen lopusta.

Monien tarkkailijoiden mielestä tällainen päättely on aivan liian optimistista, aivan liian legalistista, aivan liian mekanistista ja aivan liian yksinkertaista. On tehtävä paljon enemmän paikan päällä. Monen asian pitää myös tulla näkyväksi ja materialisoitua ennen kuin voidaan ottaa hätäisiä askelia kohti syvää ja kokonaisvaltaista liberalisointia EU:n kanssa.

AKT-maat ovat alusta asti korostaneet, että ne eivät voi allekirjoittaa vuoden 2007 loppuun mennessä EPA-sopimuksia, jotka sisältäisivät niiden puolelta vankan ja virallisen sitoutumisen maiden kaikkien aikojen laajimpaan makrotaloudelliseen reformiin. Maat eivät voi sitoutua, jos niillä ei ole enempää varmuutta tällaisen seikkailun seurauksista ja jos ne eivät saa EU:n puolelta yhtälailla vankkaa ja virallista sitoutumista siihen, että on tarjolla välineitä, joilla kustannetaan tällaiset reformit sekä sopeutumisesta syntyvät kulut ja joilla lievennetään mahdollisia kielteisiä seurauksia. Yksikään eurooppalainen valtio ei allekirjoittaisi tällaisia sopimuksia, jos ne olisivat AKT-maiden asemassa.

On olemassa yksinkertainen tie ulos paradokseista ja uskovaisten ja ei-uskovaisten välisestä keskustelusta: on testattava, katsottava mitä tapahtuu, tehtävä päätöksiä askel askeleelta perustuen todellisiin näkyviksi tuleviin muutoksiin, arvioitava, sopeutettava, sovellettava, kehitettävä... Eurooppalaista integraatiota ja taloudellista mahtia ei rakennettu yhdessä yössä – sitä ei tapahdu myöskään AKT-maissa. Tämän vuoksi on tehtävä seuraavaa: AKT-maiden alueellista integraatiota on tuettava kaikin mahdollisin keinoin; on määriteltävä tavoitteet ja kehitettävä politiikkalinjauksia tavoitteiden saavuttamiseksi; näitä politiikkalinjauksia on seurattava; kun tavoitteet saavutetaan, voidaan ottaa seuraavia askeleita; mutta yhtäkään askelta ei pitäisi ottaa ennen kuin määritellyt tavoitteet ovat muuttuneet todeksi. Odottakaamme ja katsokaamme ensin, johtaako tehostettu alueellinen integroituminen alueen sisäisen kaupan kasvuun, investointien lisääntymiseen, tuotantokapasiteetin parantumiseen, tuotannon monipuolistumiseen, lisäarvoa antavien tuotteiden tuotannon kasvuun, kasvavaan työllisyyteen ja niin edelleen. Kun AKT-mailla on parempi kuva siitä, millainen alueen kapasiteetti on, ne voivat päättää, voivatko (ja jos voivat, niin miten) ne avautua EU:n kilpailulle.

Tämä tarkoittaa, että AKT-maiden ei pitäisi vielä allekirjoittaa kattavia vapaakauppasopimuksia EU:n kanssa, vaan niiden pitäisi ensin työskennellä alueellisen kapasiteetin rakentamiseksi. Ennen määriteltyä aikarajaa – 31. joulukuuta 2007 – allekirjoitettavat EPA-sopimukset voisivat sisältää sovitut tavoitteet ja toimintatavat sekä niiden toteuttamiseen tarvittavat keinot. Niiden avulla voitaisiin jatkaa tämänhetkisiä suosituimmuusjärjestelyjä ja ne voisivat sisältää päivämäärät edistymisen arvioimiselle sekä päätöksiä siitä, mitä tehdä seuraavaksi.

WTO:lta saatu lykkäyslupa nykyisille suosituimmuusjärjestelyille, jotka takaavat AKT-maiden pääsyn EU:n markkinoille, vanhentuu 31. joulukuuta 2007 (tästä johtuu myös EPA-neuvottelujen takaraja). Lykkäyslupaa voi kuitenkin pidentää. Tämä vaatii neuvotteluja WTO:ssa ja saattaa vaatia myös kompensaatiomaksuja, mutta tämä hinta vaikuttaa paljon alhaisemmalta kuin EU:n ja AKT-maiden välisten epäkypsien vapaakauppasopimusten hinta. Vaihtoehtoisesti, jos WTO:ssa maksettava hinta osoittautuu liian suureksi, EU voi kehittää yleistä tullietuusjärjestelmäänsä (GSP) niin, että sen tarjoamat markkinoillepääsyn ehdot ovat yhdenmukaiset nykyisten AKT-maille tarjottavien järjestelyjen kanssa.

AKT-maiden ei tarvitse vielä allekirjoittaa vapaakauppasopimuksia EU:n kanssa. EU:n tulisi lakata vaatimasta tätä ja työskennellä yhdessä AKT-maiden kanssa niiden alueellisen kapasiteetin rakentamiseksi.