Afganistanin siviiliuhrien määrä nousi jälleen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afganistanin siviiliuhrien määrä nousi jälleen

YK on huolissaan lisääntyvästä lapsi- ja naisuhrien määrästä.

Afganistanissa loukkaantui tai kuoli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 23 prosenttia enemmän siviilejä kuin viime vuonna samaan aikaan. YK:n Afganistanin-operaatio UNAMA on erityisen huolissaan nais- ja lapsiuhrien määrän kasvusta.

UNAMA:n tuoreen raportin mukaan kuolonuhrien määrä on noussut 14 prosenttia ja vammautuneiden 28 prosenttia. Naisten ja lasten kuolemat ja loukkaantumiset ovat lisääntyneet 38 prosenttia.

Vielä keväällä UNAMA kertoi, että Afganistanin siviiliuhrien määrä on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007. Suurin syy uhrimäärän nousuun nyt on sen mukaan hallitusten vastaisten taistelijoiden lisääntynyt niin sanottujen improvisoitujen räjähteiden käyttö. Niitä ovat esimerkiksi autopommit.

Yhteensä Afganistanissa on tänä vuonna kuollut yli 1 300 siviiliä ja yli 2 500 on loukkaantunut. Hallituksen vastaiset taistelijat ovat raportin mukaan aiheuttaneet lähes kolme neljäsosaa uhreista. Hallituksen puolella olevien joukkojen eli Afganistanin omien sekä kansainvälisten joukkojen niskoilla on uhreista 9 prosenttia, loput tapaukset ovat epäselviä tai liittyvät räjähtämättömiin ammuksiin.

Hallituksen puolella olevat joukot aiheuttivat raportin mukaan 146 siviilikuolemaa ja 216 loukkaantumista. Ilmaiskuissa kuolleiden määrä on vähentynyt, mutta UNAMA on huolissaan suuresta uhrimäärästä kahdessa Kunarin maakuntaan tehdyssä iskussa. Helmi- ja huhtikuussa tehdyissä iskuissa kuoli yhteensä 22 siviiliä, jotka olivat pääosin naisia ja lapsia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia