EU-konsulit haluavat Israelin siirtokunnille taloussanktioita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-konsulit haluavat Israelin siirtokunnille taloussanktioita

Itä-Jerusalemin uudet siirtokunnat estävät konfliktin ratkaisun, sanotaan tuoreessa raportissa.

Israelin siirtokunnat Itä-Jerusalemissa estävät Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisun. Siirtokunnille pitäisi asettaa taloudellisia sanktioita, suosittelevat EU-konsulit lehdistölle vuodetussa tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan Itä-Jerusalemiin rakennettu juutalaisasutus on osa Israelin valtion järjestelmällistä ja tarkoituksellista politiikkaa, jolla yritetään estää palestiinalaisvaltion synty.

Israel on kiihdyttänyt siirtokuntien rakentamista viime vuosina. Viime vuoden lopulla se ilmoitti rakentavansa siirtokunnan, joka yhdistäisi Jerusalemin Länsirannalla sijaitsevaan Ma'Aleh Adumimin siirtokuntaan. Päätöstä on kritisoitu, koska se repisi Länsirannan erilleen palestiinalaisten pääkaupungikseen suunnittelemasta Itä-Jerusalemista.

Myös EU-konsulien raportissa kritisoidaan hanketta. Sen mukaan siirtokunnat jakaisivat Länsirannan kahtia ja noin 2 300:aa beduiinia uhkaisi pakkohäätö. Itä-Jerusalemin siirtokuntapolitiikan jatkuminen uhkaa raportin mukaan kahden valtion ratkaisua.

Raportissa suositellaan taloudellisia sanktioita Länsirannan ja Itä-Jerusalemin siirtokuntia vastaan. Esimerkiksi Israelin ja EU:n välistä vapaakauppasopimusta pitäisi tulkita siten, etteivät siirtokunnista EU:n markkinoille tulevat tuotteet hyödy tullietuuskohtelusta, raportissa sanotaan. Raportissa mainitaan myös EU:n investointien vetäminen siirtokunnista.

Yksi suositus on, että siirtokunnista tulevat tuotteet  merkittäisiin kaupoissa siirtokuntatuotteiksi. Vaatimus on aiemminkin noussut esiin niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa.

Raportin tekoon ovat osallistuneet EU:n Itä-Jerusalemissa ja Ramallahissa toimivat pääkonsulit, eivätkä sen suositukset ole sitovia.

Länsirannalla elää noin 325 000 juutalaista ja 2,5 miljoonaa palestiinalaista. Itä-Jerusalemissa elää 200 000 israelilaista ja 250 000 palestiinalaista. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia