Hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyövaroihin iso pettymys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyövaroihin iso pettymys

Kehysriihen päätökset murskasivat järjestöjen loputkin toiveet 0,7 tavoitteen saavuttamisesta vuonna 2015.

Hallituksen kehysriihessään sopimat leikkaukset tuntuvat merkittävästi erityisesti kehitysyhteistyössä, josta leikataan vuosittain 50 – 100 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Yli 90 järjestöä oli vedonnut hallitukseen kehitysyhteistyövarojen ja ilmastorahoituksen puolesta.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry:n mukaan leikkaukset olivat odotettu jatko aiemmalle leikkauslinjalle, joka on kaivanut maata hallituksen asettaman tavoitteen nostaa kehitysyhteistyövarat 0,7 prosenttiin vuonna 2015 alta. Järjestö myöntää kuitenkin yllättyneensä nyt tehtyjen leikkausten suuruudesta.

"Maailman köyhät joutuvat nyt kantamaan kohtuuttoman suuren taakan Suomen valtiontalouden tasapainottamiseksi tehdyistä kipeistä päätöksistä...Tästä työstä leikkaaminen on hallitukselta vahva arvovalinta, jota emme voi hyväksyä" Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen toteaa.

Leikkausten odotetaan laskevan Suomen kehitysyhteistyövarojen osuuden vain 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta jo ensi vuonna.

Kehityspoliittinen toimikunta muistuttaa, että ensi vuodelle sovittu 50 miljoonan euron leikkaus vastaa suuruudeltaan yhteenlaskettua tukea kahdelle Suomen suurimmille kumppanimaalle Mosambikille ja Tansanialle. Edelleen seuraavien vuosien leikkaukset ovat verrattavissa Suomen 84 miljoonan euron humanitaarisen apuun tai järjestöille annettavaan 95 miljoonan kehitysyhteistyötukeen.

Vielä viime vuoden kehysriihen jälkeen, jossa kehitysyhteistyövaroihin tehtiin vuosittaiset 29 miljoonan euron leikkaukset, silloinen kehitysministeri Heidi Hautala vakuutteli Suomen 0,7 tavoitteen pitävän. Lupauksen toisti syksyllä kehitysministeriksi noussut Pekka Haavisto.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia