Kaikkia vuosituhattavoitteita tuskin saavutetaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaikkia vuosituhattavoitteita tuskin saavutetaan

YK:n mukaan vuosituhattavoitteet ovat olleet menestystarina, mutta monien tavoitteiden kohdalla alkaa olla jo kiire, käy ilmi tuoreesta raportista.

Monet tärkeimmät vuosituhattavoitteet on jo saavutettu, mutta kaikkia tuskin saavutetaan, käy ilmi YK:n tuoreesta vuosituhattavoitteiden seurantaraportista.

Maanantaina raportin julkistaneen YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mukaan vuosituhattavoitteet ovat olleet historian menestyksekkäin köyhyydenvähentämiskampanja.

Vuosittain julkaistavassa seurantaraportissa muistutetaan, että osa tärkeimmistä tavoitteista on jo saavutettu. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus kehitysmaiden väestöstä on puolitettu, ja köyhiä on 700 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 1990. Ilman puhdasta vettä elävien osuus maailman väestöstä on pudonnut 24 prosentista 11:een. Myös nälkäisten osuuden puolittaminen sekä koulutuksen tasa-arvon saavuttaminen on mahdollista.

Tavoitteiden määräaikaan, vuoden 2015 loppuun, on aikaa alle tuhat päivää. Siihen mennessä esimerkiksi universaalin peruskoulutuksen saavuttaminen on raportin mukaan epätodennäköistä, sillä tällä hetkellä koulun aloittaa kehitysmaissa noin 90 prosenttia lapsista.

Myös osassa terveystavoitteista ollaan jälkijunassa. Äitiyskuolleisuutta oli määrä leikata vuoden 1990 tasosta kolme neljäsosaa ja alle 5-vuotiaiden kuolleisuutta kaksi kolmasosaa. Lapsikuolleisuus on kuitenkin raportin mukaan vähentynyt kehitysmaissa vain 41 prosenttia ja äitiyskuolleisuus 45 prosenttia.

YK:n jäsenmaat hyväksyivät kahdeksan kehitystavoitetta vuonna 2000. Tavoitteet on määrä saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Sen jälkeen tarkoituksena on ottaa käyttöön uudet tavoitteet.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia