Kiina harkitsee uudelleenkoulutusleirien lakkauttamista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiina harkitsee uudelleenkoulutusleirien lakkauttamista

Työleireille on tuomittu vuosikausiksi muun muassa toisinajattelijoita ja kristittyjä ilman oikeudenkäyntiä.

Kiinan hallituksen sisällä on meneillään keskusteluja kiistanalaisen työleirijärjestelmän uudistamisesta ja mahdollisesta lakkauttamisesta. Kommunistisen puolueen turvallisuuskomitean puheenjohtaja Meng Jianzhun viime viikolla julki tulleen lausunnon mukaan puoli vuosisataa vanhaa järjestelmää ollaan muuttamassa jo tänä vuonna, kertoo puolueen äänenkannattajalehti Global Times.

Lausunnosta huolimatta Kiinan hallitus, joka on jo aikaisemmissa raporteissaan luvannut lopettaa järjestelmän kokonaan, kiirehti lieventämään lupausta, kertoo puolestaan Al Jazeera. Samalla raportit, joissa järjestelmä luvataan lopettaa, ovat hävinneet viranomaissivuilta kaikessa hiljaisuudessa.

Viranomaisten kutsumat uudelleenkouluttamissleirit ovat järjestelmä, jolla poliisi voi sulkea toisinajattelijoita työleireille vuosiksi ilman oikeudenkäyntiä. Järjestelmä on saanut viime aikoina laajaa kritiikkiä maan sisällä.

"Järjestelmä on ristiriidassa perustuslain, lainsäädännön ja hallinnollisen rangaistuslain kanssa", sanoo entinen oikeusministeriön oikeudellisen instituutin johtaja Wang Gongyi.

Amnesty Internationalin mukaan Kiinan työleireille on suljettuna satojatuhansia ihmisiä. Amnestyn lisäksi myös Human Rights Watch on tuominnut leirit ja vaatinut Kiinaa hautaamaan ihmisoikeuksia loukkaavan järjestelmän.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia