Lehdistönvapaus mureni viime vuonna maailmalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lehdistönvapaus mureni viime vuonna maailmalla

Poliittinen epävakaus ja konfliktit vaikuttivat lehdistön toimintaan erityisesti Malissa ja Syyriassa.

Vuosi 2012 oli toimittajille kokonaisuudessaan synkkä, sillä ennätyksellisen moni sai surmansa työn takia, arvioi Toimittajat ilman rajoja -järjestö vuosikatsauksessaan.

Järjestön mukaan edellisvuoden arabikevään aikana alkaneet uudistukset viime vuoden aikana hidastuivat ja kääntyivät huonoon suuntaan monessa maassa.

Vuonna 2012 lehdistönvapaus laski eniten Malissa, jossa hallituksen ja kapinallisten väliset taistelut kiihtyivät loppuvuodesta. Toimittajien työtä rajoitettiin merkittävästi myös esimerkiksi Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla sekä Japanissa, jossa puolueettoman tiedon saaminen vaikeutui Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen.

Vaarallisin maa toimittajille oli Syyria. Kansainvälinen lehdistöinstituutti IPI arvioi, että marraskuun loppuun mennessä vuonna 2012 Syyriassa oli kuollut yhteensä 36 toimittajaa ja 10 muuta media-aktivistia.

Toisaalta positiivisia nousijoita lehdistönvapautta mittaavalla listalla olivat muun muassa Malawi, Norsunluurannikko ja Afganistan, jossa ei järjestön mukaan ole tällä hetkellä yhtään toimittajaa vankilassa. Edistystä tapahtui myös 15 vuotta listan häntäpäässä roikkuneessa Burmassa, järjestö sanoo.

Nousijoita ja laskijoita löytyi myös Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista. Suurin putoaja oli Tansania, jossa yksi toimittaja sai surmansa seuratessaan mielenosoitusta ja toinen murhattiin. Häntäpäästä löytyy myös Vietnam, joka rajoittaa vahvasti toimittajien ja bloggaajien vapautta.

Tänäkin vuonna kaikki pohjoismaat sijoittuivat kymmenen vapaimman maan joukkoon. Kärkipaikkaa pitää Suomi jo kolmatta vuotta peräjälkeen. Euroopan maista sen sijaan Kreikka ja Unkari putosivat listauksessa yli 10 sijaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia