Selvitys: Valtaosassa Bangladeshin vaatetehtaista romahdusriski | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Valtaosassa Bangladeshin vaatetehtaista romahdusriski

Miljoonat bangladeshilaiset nuoret naiset vaarantavat henkensä valmistessaan vaatteita kansainvälisille vaateketjuille.

Valtaosa Bangladeshin vaatetehtaista voi romahtaa samalla tavoin kuin Rana Plazan tehdasrakennus maan pääkaupungissa Dhakassa huhtikuussa, selviää bangladeshilaisen teknillisen yliopiston tekemästä tutkimuksesta.

Guardianissa uutisoidun tutkimuksen mukaan miljoonat bangladeshilaiset työntekijät vaarantavat henkensä valmistaessaan vaatteita länsimaisille yrityksille. Suurin osa työntekijöistä on nuoria naisia.

Tähän mennessä on tutkittu viidesosa Bangladeshin 3 000:sta vaatetustehtaasta. "Noin 60 prosenttia rakennuksista on vaarallisia", toteaa tutkimusta johtava professori Mehedi Ansary.

Rakennukset eivät välttämättä romahda ensi viikolla, mutta Ansaryn mukaan olisi vastuutonta olla tekemättä niille mitään.

Rana Plazan onnettomuuden jälkeen YK:n asiantuntijat ja ammattiliitot ovat vaatineet kansainvälisiä vaateketjuja kantamaan osaltaan vastuunsa työntekijöiden turvallisuudesta.

Myös Bangladeshin vaatetehtaiden etujärjestö on vedonnut vaateketjuihin, jotta ne maksaisivat oikeudenmukaisen hinnan ostamistaan tuotteista. Järjestön mukaan 35:llä dollarilla myytävästä tuotteesta Bangladeshiin jää viisi dollaria.

Kansainvälinen työjärjestö ILO)pyrkii myös kohentamaan bangladeshilaisten työntekijöiden työoloja. ILO ja Norjan hallitus allekirjoittivat maanantaina sopimuksen ILO:n työn rahoittamisesta 1,9 miljoonalla eurolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia