ihmisoikeudet
Kun armeija kaappasi vallan Myanmarissa, nuoret elokuvantekijät tarttuivat kameraan – Suomessa nähtävä dokumenttielokuva kertoo rohkeudesta ja epätoivosta
Kun armeija kaappasi vallan Myanmarissa, nuoret elokuvantekijät tarttuivat kameraan – Suomessa nähtävä dokumenttielokuva kertoo rohkeudesta ja epätoivosta
Anonyymien myanmarilaisten tekemä hybrididokumentti Myanmar Diaries kuvaa maan verisen vallankaappauksen alkuvaihetta vuonna 2021. Dokumentin teko vaati erityistä varovaisuutta, sillä Myanmarissa on hengenvaarallista edes liikkua kameran kanssa, kertovat salanimellä esiintyvät nuoret dokumentintekijät Nemo ja Natalia.
Raportti: Suomen pitäisi edistää ihmisoikeuksia kehitysyhteistyössään kunnianhimoisemmin, sillä niitä haastetaan maailmalla yhä enemmän
Raportti: Suomen pitäisi edistää ihmisoikeuksia kehitysyhteistyössään kunnianhimoisemmin, sillä niitä haastetaan maailmalla yhä enemmän
Ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan esimerkiksi anti-gender-liikkeen muodossa. Suomessa kehitysyhteistyötä ajaa ihmisoikeusperustaisuus, mutta sitä voitaisiin toteuttaa paremmin, todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan tuoreessa analyysissä.
Antropologi Siru Aura halusi kertoa intialaisten naisten tarinoita ilman uhriasetelmaa – Syntyi esikoisromaani, jossa naiset pelastavat itse itsensä
Antropologi Siru Aura halusi kertoa intialaisten naisten tarinoita ilman uhriasetelmaa – Syntyi esikoisromaani, jossa naiset pelastavat itse itsensä
Siru Aura kiinnostui synkästä aiheesta, myötäjäisväkivallasta, työstäessään Intiassa väitöskirjaa avioerosta. Tuoreessa romaanissaan hän halusi käsitellä vaikeaa ongelmaa mutta tuoda esiin myös ratkaisuja ja peilata intialaisnaisten elämää länsimaalaisiin. ”Ymmärsin, että ihmisyydessä on paljon samaa kaikkialla”, hän sanoo.
Kreikassa siirtolaisia auttaneiden syytteet kaatuivat oikeudessa, mutta rikostutkinta jatkuu
Kreikassa siirtolaisia auttaneiden syytteet kaatuivat oikeudessa, mutta rikostutkinta jatkuu
YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen kritisoima oikeudenkäynti keskeytyi, kun suurin osa vapaaehtoisiin kohdistetuista syytteistä hylättiin menettelytapavirheiden takia.
”Sananvapaus ei ole vapautta levittää rotuvihaa sosiaalisessa mediassa” – YK-asiantuntijat vetoavat sosiaalisen median yhtiöihin vihapuheen kitkemiseksi
”Sananvapaus ei ole vapautta levittää rotuvihaa sosiaalisessa mediassa” – YK-asiantuntijat vetoavat sosiaalisen median yhtiöihin vihapuheen kitkemiseksi
YK-asiantuntijoiden mukaan some-jätit eivät tee tarpeeksi vihapuheen suitsimiseksi. Lausunnossa muistutetaan muun muassa vihapuheen aiheuttamista traumoista.
Venäjän uusi laki kieltää kaiken myönteisen tiedon levittämisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, ja se voi pahentaa maan hiv-epidemiaa, pelkäävät sateenkaarijärjestöt
Venäjän uusi laki kieltää kaiken myönteisen tiedon levittämisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, ja se voi pahentaa maan hiv-epidemiaa, pelkäävät sateenkaarijärjestöt
Hiv-palveluita ajavat järjestöt ovat ajautuneet maan alle Venäjällä jo aiempien lakimuutosten seurauksena. ”Uusi laki on viimeisin naula arkkuun, jossa haudataan hivin ehkäisytoimet haavoittuvien ihmisryhmien parissa”, sanoo hlbtiq-aktiivi Jevgeni Pisemski.
Pakomatka Eurooppaan on afganistanilaisnaisille hengenvaarallinen – Aila pukeutui pojaksi välttääkseen ihmiskaupan
Pakomatka Eurooppaan on afganistanilaisnaisille hengenvaarallinen – Aila pukeutui pojaksi välttääkseen ihmiskaupan
Afganistanilaiset ovat ukrainalaisten jälkeen suurin pakolaisryhmä EU:ssa. Moni nainen pakenee nyt Talibanin sortoa, mutta matkalla ja vielä perilläkin vaarat voivat olla jopa suuremmat. Moni raiskataan, ja osa joutuu ihmiskaupan uhreiksi.
Suomi on profiloitunut etenkin naisten oikeuksien puolustajana ensimmäisenä vuotenaan YK:n ihmisoikeusneuvostossa – ”Luottopakilta” kaivataan kuitenkin rohkeampia avauksia
Suomi on profiloitunut etenkin naisten oikeuksien puolustajana ensimmäisenä vuotenaan YK:n ihmisoikeusneuvostossa – ”Luottopakilta” kaivataan kuitenkin rohkeampia avauksia
YK:n ihmisoikeusneuvosto saa usein kritiikkiä hampaattomuudestaan, mutta kuluneena vuonna se on pysynyt toimintakykyisenä karmivasta globaalista ihmisoikeustilanteesta huolimatta. Suomi on pärjännyt neuvoston jäsenenä hyvin, mutta se voisi osoittaa lisää johtajuutta, sanovat Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Katja Creutz ja Amnestyn asiantuntija Vilja Härkönen.
Iran erotettiin YK:n naisten oikeuksien toimikunnasta – Kahdeksan maata vastusti
Iran erotettiin YK:n naisten oikeuksien toimikunnasta – Kahdeksan maata vastusti
Muun muassa Kiina ja Venäjä vastustivat Yhdysvaltain ehdottamaa päätöslauselmaa erottaa Iran YK:n tärkeimpiin kuuluvasta tasa-arvoelimestä.