terrorismi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

terrorismi

Jihadistien uhka on kasvattanut sotilasvallan suosiota Länsi-Afrikassa – Paluu demokratiaan voi viedä pitkään

Aseistautuneita miehiä moottoripyörillä.

Jihadistien uhka on kasvattanut sotilasvallan suosiota Länsi-Afrikassa – Paluu demokratiaan voi viedä pitkään

Sotilaat ovat kaapanneet vallan useissa Länsi-Afrikan maissa alle kahden vuoden sisällä. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan maiden hallitusten kyvyttömyys torjua islamistikapinallisten uhkaa on tehnyt monista ihmisistä sotilasvallan kannattajia.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch patistaa Pohjoismaita kotiuttamaan kansalaisensa Syyriasta – Koillis-Syyriassa on arvioiden mukaan 164 pohjoismaalaista

Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Suomen liput lipputangoissa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch patistaa Pohjoismaita kotiuttamaan kansalaisensa Syyriasta – Koillis-Syyriassa on arvioiden mukaan 164 pohjoismaalaista

Jos Pohjoismaat eivät pysty auttamaan Koillis-Syyriassa olevia kansalaisiaan, ne saattavat laskea ihmisoikeuksien rimaa maailmanlaajuisesti, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Suomi ja Tanska ovat hiljattain ilmoittaneet kotiuttavansa kansalaisensa, mutta aikataulusta ei ole tietoa.

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”

Veneitä joen rannassa.

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”

Mosambikin Cabo Delgadon väkivaltaisuuksissa ei ole kyse vain uskonnosta vaan muun muassa etnisten ryhmien välisestä kyräilystä, luonnonvarojen epätasa-arvoisesta jakautumisesta ja ylipäätään syvästä eriarvoisuuden kokemuksesta, sanovat tutkijat.

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”

Tyttöjä valkoisissa huiveissa sinisen rakennuksen edustalla.

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”

Ensi viikolla järjestettävässä Afganistan-konferenssissa varmistetaan maan budjetti neljäksi vuodeksi. Tilanne on poikkeuksellisen herkkä, sillä rauhanneuvottelut ovat kesken. ”Avunantajat ovat valmiita tukemaan Afganistania, mutta tuomme selvästi esille ne asiat, joista emme jousta”, sanoo konferenssin erityisedustaja, suurlähettiläs Janne Taalas.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Kokoussali ja mies puhumassa kahdella näytöllä.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Avunantajat keräsivät 1,4 miljardin euron avustuspotin Keski-Sahelin maihin. Pakolaisten määrä on yli 20-kertaistunut alueella vain muutamassa vuodessa.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Ihminen korkean puun vieressä, taustalla pakolaisleirin asumuksia.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan unohdetuista kriiseistä ja konflikteista, joista kuullaan maailman medioissa harvoin. Yksi niistä on Keski-Sahelissa, jossa ihmiset pakenevat jihadistista väkivaltaa ja aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Aiemmin rauhallisessa Burkina Fasossa sisäisten pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut lyhyessä ajassa.

Kabulin sairaalahyökkäyksen tarkoitus oli tappaa mahdollisimman monta äitiä, sanoo Lääkärit ilman rajoja

Afganistanin lippu

Kabulin sairaalahyökkäyksen tarkoitus oli tappaa mahdollisimman monta äitiä, sanoo Lääkärit ilman rajoja

Asemiehet tappoivat 24 ihmistä synnytyssairaalaan kohdistuneessa iskussa. ”Tämä maa on valitettavasti tottunut kauhistuttaviin tapahtumiin, mutta se, mitä tapahtui tiistaina, on sanoinkuvaamatonta”, kertoi MSF:n Afganistanin ohjelmajohtaja Frederic Bonnot.

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Nuoria miehiä rivissä kädet puuskassa

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Terrorismin vastaisessa taistelussa ei riittävästi huomioida lapsia eikä ymmärretä, mitä haittaa heille aiheutetaan. Terroristijärjestöyhteyksistä epäiltyjä lapsia tulisi kohdella terrorismin uhreina, ei rikoskumppaneina, sanoo kansalaisjärjestö Watchlist on Children and Armed Conflict.

Tilaa aihepiirin terrorismi RSS-syöte