talous
Maailman talousfoorumi saa kritiikkiä lentopäästöistä – Ainakin 10 prosenttia osallistujista saapuu yksityiskoneella
Maailman talousfoorumi saa kritiikkiä lentopäästöistä – Ainakin 10 prosenttia osallistujista saapuu yksityiskoneella
Viime vuonna lyhin matka, joka tehtiin Davosiin yksityiskoneella, oli vain 21 kilometriä, kertoo Greenpeacen selvitys.
Kalleimmat luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien kustannukset vuonna 2022 – Puolet osui rikkaisiin maihin
Kalleimmat luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien kustannukset vuonna 2022 – Puolet osui rikkaisiin maihin
Muun muassa Euroopan lämpöaalto ja Pakistanin tulvat johtivat viime vuonna valtaviin menetyksiin. Avustusjärjestö Christian Aid vaatii raportissaan YK:n ilmastokokouksessa perustetun rahaston nopeaa käyttöönottoa.
Reaalipalkat laskeneet ensimmäistä kertaa tällä vuosisadalla – Kansainvälinen työjärjestö pelkää yhteiskunnallisen epävakauden kasvua
Reaalipalkat laskeneet ensimmäistä kertaa tällä vuosisadalla – Kansainvälinen työjärjestö pelkää yhteiskunnallisen epävakauden kasvua
Kansainvälinen työjärjestö kehottaa varmistamaan etenkin minimipalkalla elävien ostovoiman säilymisen, sillä inflaatio vaikuttaa eniten pienituloisiin.
Finnwatch: Suomessa myydään edelleen Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevia tuotteita – Boikotit kuitenkin tuottaneet myös tulosta
Finnwatch: Suomessa myydään edelleen Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevia tuotteita – Boikotit kuitenkin tuottaneet myös tulosta
Suomessa myydään esimerkiksi viinejä, jotka on tuotettu Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla. Moni yritys on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana myös vetäytynyt siirtokunnista, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.
Oikeudenmukaisesta verotuksesta ryhdytään neuvottelemaan kansainvälisellä tasolla – Köyhät maat ovat saaneet tarpeekseen OECD:n vallasta määritellä globaalit verosäännöt
Oikeudenmukaisesta verotuksesta ryhdytään neuvottelemaan kansainvälisellä tasolla – Köyhät maat ovat saaneet tarpeekseen OECD:n vallasta määritellä globaalit verosäännöt
Ilmastonmuutoksen torjunnasta sovitaan kansainvälisissä kokouksissa, veroasioista ei. Nyt siihen voi tulla muutos, sillä YK:ssa on hyväksytty päätöslauselma, joka käynnistää kansainväliset neuvottelut.
Raportti: Kehittyvät maat menettävät miljardeja laittoman kalastuksen takia – Syyllisiä on vaikea saada kiinni, sillä alusten omistusrakenne on helppo piilottaa
Raportti: Kehittyvät maat menettävät miljardeja laittoman kalastuksen takia – Syyllisiä on vaikea saada kiinni, sillä alusten omistusrakenne on helppo piilottaa
Monien laittomaan kalastukseen syyllistyvien alusten omistajia ei tiedetä. Järjestöjen verkosto vaatii, että omistuksista tehdään julkisia, jotta rangaistukset saadaan menisivät osoitteeseen.
Bitcoin-kokeilu lisäsi El Salvadorin tunnettuutta, mutta paljon muuta hyötyä tempauksesta ei ollut
Bitcoin-kokeilu lisäsi El Salvadorin tunnettuutta, mutta paljon muuta hyötyä tempauksesta ei ollut
El Salvador teki viime vuonna bitcoinista virallisen maksuvälineen, mutta todellisuudessa vain harva käyttää sitä varten luotua digitaalista lompakkoa.
Raportti: Koronapandemian aikana suosittiin rikkaita ja leikattiin julkisista palveluista – ”Meidän täytyy herätä ja ottaa oppia”
Raportti: Koronapandemian aikana suosittiin rikkaita ja leikattiin julkisista palveluista – ”Meidän täytyy herätä ja ottaa oppia”
Järjestöt muistuttavat, että vuoden 1918 espanjantautiepidemian, 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan jälkeen monet rikkaat maat korottivat rikkaiden veroja ja ottivat käyttöön yritysveroja. Näin ei tehty koronapandemian aikana. ”Eriarvoisuus on poliittinen valinta”, sanoo Development Finance Internationalin johtaja Matthew Martin.
Ovatko ”hyvät ajat” saavuttaneet huippunsa? Inhimillistä kehitystä mittaava indeksi laski ensimmäistä kertaa, mutta tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, sanoo YK:n asiantuntija
Ovatko ”hyvät ajat” saavuttaneet huippunsa? Inhimillistä kehitystä mittaava indeksi laski ensimmäistä kertaa, mutta tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, sanoo YK:n asiantuntija
Inhimillinen kehitys kääntyi viime vuonna taaksepäin, vuoteen 2016. Syynä on etenkin koronapandemia, mutta yhtäaikaiset kriisit uhkaavat kehitystä myös pidemmällä aikavälillä. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ennalta määrätty, muistuttaa YK:n inhimillisen kehityksen raportin tekoa johtava Pedro Conceição.