terveys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

terveys

Velat ajavat maanviljelijöitä itsemurhaan Intiassa – ”Jos lapsia ei olisi, minäkin olisin riistänyt hengen itseltäni ajat sitten”, sanoo Pradeep Das

Riisikasvi.

Velat ajavat maanviljelijöitä itsemurhaan Intiassa – ”Jos lapsia ei olisi, minäkin olisin riistänyt hengen itseltäni ajat sitten”, sanoo Pradeep Das

Ilmastonmuutos ajaa intialaisviljelijöitä epätoivoisiin tekoihin. Dubain ilmastokokouksessa alettiin koota rahastoa, jolla on tarkoitus auttaa ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista ja menetyksistä eniten kärsiviä maita. Asiantuntijat muistuttavat, että tukea on ohjattava ihmisille, ei valtioille.

”Tuntuu kuin muu maailma sanoisi, että afrikkalaisten naisten kuolemisella ei ole yhtä paljon väliä” – Puuhellan käyttö saastuttaa ja tappaa Afrikan maissa

Kattila tulella.

”Tuntuu kuin muu maailma sanoisi, että afrikkalaisten naisten kuolemisella ei ole yhtä paljon väliä” – Puuhellan käyttö saastuttaa ja tappaa Afrikan maissa

Polttopuun keruu vie naisilta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa usein tunteja päivässä. Puunpoltto myös saastuttaa sisäilmaa ja vie ihmishenkiä. Jos kyse olisi sodassa kuolleista, maailma tietäisi kyllä, mitä tehdä, sanoo YK:n kestävän energia erityisedustaja Damilola Ogunbiyi.

Haitin jengiväkivallassa on kuollut tänä vuonna lähes 4000 ihmistä – Suomalainen lääkäri Kariantti Kallio hoiti levottomissa oloissa ampuma- ja teräasevammoja

Mies puolilähikuvassa.

Haitin jengiväkivallassa on kuollut tänä vuonna lähes 4000 ihmistä – Suomalainen lääkäri Kariantti Kallio hoiti levottomissa oloissa ampuma- ja teräasevammoja

Haitiin toivotaan kansainvälisiä joukkoja turvallisuustilanteen vakauttamiseksi. Avustustyössä maassa olleen Kariantti Kallion mukaan väkivalta heijastuu ihmisten arkeen ja näkyy kaikkialla aina liikkumisrajoituksista potilaiden vammoihin.

Zimbabwen terveydenhoito on romahduspisteessä – Lääkäreitä on 3 500, väestöä 15 miljoonaa

Miehiä ja naisia hoitajan asussa.

Zimbabwen terveydenhoito on romahduspisteessä – Lääkäreitä on 3 500, väestöä 15 miljoonaa

Lokakuussa kuolleesta muusikko Garry Mapanzuresta on tullut Zimbabwen rapautuvan terveydenhuollon symboli. Potilaita kuolee, koska pulaa on niin henkilökunnasta, lääkkeistä kuin välineistäkin. Myös korruptio ja nepotismi heikentävät terveydenhuoltojärjestelmää.

Tutkimus: Fossiiliset polttoaineet aiheuttavat luultua enemmän kuolemia – Miljoonia ihmishenkiä pelastuisi, jos niistä luovuttaisiin

Bensapumppuja.

Tutkimus: Fossiiliset polttoaineet aiheuttavat luultua enemmän kuolemia – Miljoonia ihmishenkiä pelastuisi, jos niistä luovuttaisiin

Yli 60 prosenttia ilmansaasteiden aiheuttamista kuolemista johtuu nimenomaan fossiilisista polttoaineista. Tutkijoiden mukaan niistä luopumisella olisi valtavat terveysvaikutukset.

Sierra Leonessa yritetään estää uusien tautien leviäminen ihmisistä eläimiin – Simpanssien suojelualue suojelee myös ihmisiä

Simpansseja tarhassa.

Sierra Leonessa yritetään estää uusien tautien leviäminen ihmisistä eläimiin – Simpanssien suojelualue suojelee myös ihmisiä

Viimeistään koronapandemian jälkeen on ymmärretty, että ihmisten, eläinten ja ympäristön terveys on osa samaa kokonaisuutta. Sierra Leonessa suojellaan simpansseja, jotta taudit eivät leviäisi. Villieläinten metsästys kuitenkin vaikeuttaa tautien torjumista.

WHO: Tuberkuloosidiagnoosit lisääntyneet, mutta ”meillä on mahdollisuus kirjoittaa tuberkuloosin tarinan viimeinen luku”

Käsi sinisessä kumihansikkaassa ja muovilappu, jossa lukee "biohazard tuberculosis".

WHO: Tuberkuloosidiagnoosit lisääntyneet, mutta ”meillä on mahdollisuus kirjoittaa tuberkuloosin tarinan viimeinen luku”

Koronapandemia vaikeutti monien tartuntatautien, kuten tuberkuloosin, hoitoa. Hoitoonpääsy on alkanut WHO:n mukaan palautua, mutta tuberkuloosi on yhä maailman toiseksi vaarallisin tartuntatauti.

Mitä, jos lihansyönnistä varoitettaisiin samalla tavoin kuin tupakasta? – Tutkimuksen mukaan se voisi vähentää kulutusta

Pihviateria.

Mitä, jos lihansyönnistä varoitettaisiin samalla tavoin kuin tupakasta? – Tutkimuksen mukaan se voisi vähentää kulutusta

Lihantuotanto aiheuttaa merkittävän osan kasvihuonekaasupäästöistä. Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että varoitustarroilla voidaan vähentää lihankulutusta ainakin jonkin verran.

”Henkilökunta tekee kovasti töitä saadakseen lapset hymyilemään” – Syyrian maanjäristyksestä selvinneillä lapsilla on traumoja, joista on vaikea toipua

Lelunalle maassa.

”Henkilökunta tekee kovasti töitä saadakseen lapset hymyilemään” – Syyrian maanjäristyksestä selvinneillä lapsilla on traumoja, joista on vaikea toipua

Noin 55 000 ihmistä kuoli helmikuussa Turkkia ja Syyriaa ravistelleessa maanjäristyksessä. Moni läheisensä menettänyt lapsi kärsii traumoista, joiden hoitaminen vaatii psykososiaalista tukea. Kuramaa-keskuksessa Idlibissä yritetään huolehtia orvoksi jääneistä lapsista.

Tilaa aihepiirin terveys RSS-syöte