Teija Laakso | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Teija Laakso

Selvitys: Suomi tarvitsee tasa-arvoisempaa ulkopolitiikkaa, Nato-päätös tuorein esimerkki sukupuolivaikutusten unohtamisesta

Sukupuolen osoittavia vessakylttejä.

Selvitys: Suomi tarvitsee tasa-arvoisempaa ulkopolitiikkaa, Nato-päätös tuorein esimerkki sukupuolivaikutusten unohtamisesta

Suomesta voisi tulla suunnannäyttäjä tasa-arvoisessa ulkopolitiikassa, mutta sitä varten sen pitää tehdä perustavanlaatuisia korjausliikkeitä, todetaan lastenoikeusjärjestö Planin tilaamassa selvityksessä. ”Olisi iso muutos, jos ajateltaisiin, että feministisellä tiedolla on jotain tarjottavaa laajalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle”, sanoo tutkija Minna Lyytikäinen.

Myanmarin sotilasjuntta yrittää juurruttaa valtaansa vaaleilla, joihin oppositio ei käytännössä voisi osallistua

Puna-kelta-vihreä lippu, taustalla vettä.

Myanmarin sotilasjuntta yrittää juurruttaa valtaansa vaaleilla, joihin oppositio ei käytännössä voisi osallistua

Myanmarin kaksi vuotta vallassa ollut sotilasjuntta aikoo järjestää vaalit, mutta oppositio on käytännössä suljettu pois säädöksellä, joka kieltää rikostuomion saaneilta liittymisen puolueisiin. Suomen Lähetysseuran asiantuntija Johannes Vierula varoittaa, että vaaleja ei pidä nähdä merkkinä demokratian kehittymisestä.

Levottomassa Itä-Kongossa riehuu jälleen konflikti, jonka juuret ovat Ruandan kansanmurhassa – Kovimman hinnan maksavat siviilit

Joukko ihmisiä puun alla.

Levottomassa Itä-Kongossa riehuu jälleen konflikti, jonka juuret ovat Ruandan kansanmurhassa – Kovimman hinnan maksavat siviilit

Tutsien oikeuksia puolustava kapinallisryhmä M23 on herännyt henkiin Kongossa ja tekee nyt raakoja hyökkäyksiä tukenaan Kongon naapurimaa Ruanda. Maassa hiljattain vieraillut avustustyöntekijä Tero Mesiäislehto ja siellä aiemmin pitkään asunut kehitysyhteistyöntekijä Marjo Mäenpää kertovat Kongon todellisuudesta, jossa on sekä kurjuutta että toivoa.

Kolera leviää yhä useammassa maassa – Miljardi ihmistä on vaarassa, varoittaa WHO

Vettä virtaamassa putkesta.

Kolera leviää yhä useammassa maassa – Miljardi ihmistä on vaarassa, varoittaa WHO

Koleraa voidaan torjua hyvällä hygienialla ja rokotteella, mutta rokotteita ei tänä vuonna ole riittävästi tarjolla.

Raportti: Äitiyskuolleisuuden väheneminen on pysähtynyt – Useimmat kuolemat voitaisiin estää

Äiti vauvan kanssa sängyllä.

Raportti: Äitiyskuolleisuuden väheneminen on pysähtynyt – Useimmat kuolemat voitaisiin estää

Äitiyskuolleisuus on osassa maailmaa kasvanut viime vuosina, käy ilmi tuoreesta YK-raportista. Kuolemien vähentäminen olisi mahdollista, mutta se vaatisi toimivaa perusterveydenhuoltoa.

Unicef: Sota keskeyttänyt yli viiden miljoonan lapsen koulunkäynnin Ukrainassa

Erivärisiä puuvärejä pöydällä

Unicef: Sota keskeyttänyt yli viiden miljoonan lapsen koulunkäynnin Ukrainassa

Sodan aiheuttama turvattomuus sekä sähkökatkot vaikeuttavat koulunkäyntiä Ukrainassa, mutta myöskään monet ulkomaille paenneista lapsista eivät käy paikallista koulua, sillä perheet uskoivat alun perin palaavansa pian takaisin kotiin ja valitsivat verkko-opetuksen.

Raportti: Valtiot tukivat fossiilisten polttoaineiden kulutusta ennätyssummalla vuonna 2022

50 euron seteleitä ja patterin termostaatti.

Raportti: Valtiot tukivat fossiilisten polttoaineiden kulutusta ennätyssummalla vuonna 2022

Energiakriisi nosti fossiilisten polttoaineiden kuluttamiseen tarkoitetut tuet yli biljoonaan dollariin, kertoo kansainvälinen energiajärjestö. Tutkijoiden mukaan järkevämpää olisi vähentää fossiilisten polttoaineiden kysyntää.

Maailman ruokaohjelma joutuu leikkaamaan rohingyapakolaisten ruoka-apua rahoituspulan takia

Naisia istumassa lattialla.

Maailman ruokaohjelma joutuu leikkaamaan rohingyapakolaisten ruoka-apua rahoituspulan takia

Kahden dollarin leikkaus voi johtaa katastrofiin, sillä jo nyt lähes puolet pakolaisperheistä ei saa riittävästi ruokaa ja lapset kärsivät aliravitsemuksesta.

Suomessa on suojeltava paremmin mielenosoitusoikeuden toteutumista, sanoo Amnesty – Tuoreen raportin mukaan poliisi syyllistyy ylilyönteihin ja väärintulkintoihin

Telttoja ja ihmisiä eduskuntatalon edustalla.

Suomessa on suojeltava paremmin mielenosoitusoikeuden toteutumista, sanoo Amnesty – Tuoreen raportin mukaan poliisi syyllistyy ylilyönteihin ja väärintulkintoihin

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tarkkailijat ovat seuranneet, miten kokoontumisvapaus toteutuu Suomessa. Vaikka poliisi turvaa pääosin mielenosoittajien oikeudet, ongelmia on esimerkiksi kiinniotto- ja siirtotilanteissa. Samaan aikaan suomalaisten tietämys kokoontumisvapauden perusteista on heikolla tolalla. ”Se on vaarallinen yhtälö”, toteaa Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Anu Tuukkanen.

Tilaa aihepiirin Teija Laakso RSS-syöte