Kiina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiina

Amnesty: Kiina valvoo ulkomailla opiskelevia – Opiskelijat kertoivat perheenjäsenten uhkailusta ja mielenosoitusten kuvaamisesta

Kaksi turvakameraa.

Amnesty: Kiina valvoo ulkomailla opiskelevia – Opiskelijat kertoivat perheenjäsenten uhkailusta ja mielenosoitusten kuvaamisesta

Ihmisoikeusjärjestön haastattelemat ulkomailla olevat opiskelijat kertoivat, että Kiinan viranomaiset pyrkivät estämään heidän kritiikkinsä hallintoa kohtaan muun muassa uhkailemalla heidän Kiinaan jääneitä perheitään.

Onko uiguurien ihmisoikeudet unohdettu, Pazilaiti Simayijiang?

Nainen puolilähikuvassa.

Onko uiguurien ihmisoikeudet unohdettu, Pazilaiti Simayijiang?

Pazilaiti ”Passu” Simayijiang on puolustanut uiguurien ihmisoikeuksia lapsesta lähtien. Hän ehti jo uupua aktivismiin mutta löysi toivon kipinän Kohti uiguurien ihmisoikeuksia -hankkeesta, jossa hän pääsee edistämään ihmisoikeusmyönteistä lainsäädäntöä esimerkiksi EU:n yritysvastuudirektiivin avulla.

Isoveli valvoo Hongkongissa – Tyhjä tuoli muistuttaa toimittaja Han Dongfangin vieraita Kiinan tiedustelupalvelusta ja panee varomaan sanojaan

Kaupunkikuva, pilvenpiirtäjiä.

Isoveli valvoo Hongkongissa – Tyhjä tuoli muistuttaa toimittaja Han Dongfangin vieraita Kiinan tiedustelupalvelusta ja panee varomaan sanojaan

Hongkongissa asuva kiinalainen pitkän linjan ay-veteraani, radiotoimittaja Han Dongfang on edelleen optimistinen sen suhteen, että vapaa ay-toiminta yleistyisi Kiinassa. ”Ei voi vaihtaa suuntaa 180:tä astetta, vaikka kehitys ei menekään toivotulla tavalla”, hän sanoo.

Nyt on aika aktivoitua uiguurinaisten tilanteen parantamiseksi

Nainen puolilähikuvassa ikkunan edessä, taustalla rakennuksia.

Nyt on aika aktivoitua uiguurinaisten tilanteen parantamiseksi

Kiinan toimet uiguureja kohtaan muistuttavat yhä enemmän etnistä puhdistusta. Ihmisoikeuksien puolustajana profiloituneen EU:n pitäisi tehdä konkreettisempia päätöksiä tuomitakseen Kiinan toimet, kirjoittaa Salaado Qasim.

Saudi-Arabia ei päässyt YK:n ihmisoikeusneuvostoon – Kiinallekin aiempaa vähemmän ääniä

Yleiskuva YK-kokoussalista.

Saudi-Arabia ei päässyt YK:n ihmisoikeusneuvostoon – Kiinallekin aiempaa vähemmän ääniä

YK:n ihmisoikeusneuvoston uusien jäsenmaiden kokoonpano herätti kritiikkiä jo ennen äänestystä, sillä paikoista ei juuri ole kilpailua. Eilisessä äänestyksessä Saudi-Arabia jäi kuitenkin ilman paikkaa.

Kiina ja Saudi-Arabia saattavat päästä YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniksi – ”Tämä tekee pilkkaa sanasta ’vaalit’”, kritisoi Human Rights Watch

Ylhäältä otettu kuva kokoussalista ja sen osallistujista.

Kiina ja Saudi-Arabia saattavat päästä YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniksi – ”Tämä tekee pilkkaa sanasta ’vaalit’”, kritisoi Human Rights Watch

Ihmisoikeusneuvoston jäsenmaiksi on tarjolla varsin vähän maita. Siksi myös ihmisoikeuksia rikkovat maat voivat päästä mukaan. ”Sarjaihmisoikeusrikkojia ei pitäisi palkita paikoilla ihmisoikeusneuvostossa ”, sanoo HRW:n edustaja Louis Charbonneau.

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä

Ilmakuva valtavasti aurinkopaneelikentästä vehreällä maaseudulla

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä

Iso osa Afrikan maista ja moni muu kehittyvä maa on saavuttanut kaikki kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelman ilmastotavoitteet, käy ilmi YK:n tuoreesta kestävän kehityksen raportista. Surkeimmin ovat suoriutuneet länsimaat, Suomi mukaan lukien.

Raportti: Kiinan muovijätteen tuontikielto käänsi jätevirran Kaakkois-Aasian maihin

Naisia käsittelemässä muovijätettä

Raportti: Kiinan muovijätteen tuontikielto käänsi jätevirran Kaakkois-Aasian maihin

Kiinan päätös kieltää muovijätteen tuonti maahan on toisaalta vähentänyt jätteiden vientiä, toisaalta ohjannut muovijätettä muihin maihin, joissa sääntely on lepsumpaa. Järjestöjen mielestä paras ratkaisu on vähentää kertakäyttömuovin valmistusta ylipäätään.

Tilaa aihepiirin Kiina RSS-syöte