geopolitiikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

geopolitiikka

Pakistania uhkaavat joko Yhdysvaltain pakotteet tai miljardisakko Iranilta

Kaasusäiliöitä rivissä, taustalla ihminen.

Pakistania uhkaavat joko Yhdysvaltain pakotteet tai miljardisakko Iranilta

Pakistan ja Iran ovat rakentaneet pitkään kaasuputkea, jonka turvin Pakistan saisi halpaa kaasua. Iran on kuitenkin Yhdysvaltain pakotteiden alainen, ja nyt pakotteet uhkaavat myös Pakistania.

Iranin ja Israelin iskut ja vastaiskut – Kasvojenpesua ja sisäpolitiikkaa

Banneri, jossa miehen kuva ja teksti Puheenvuoro.

Iranin ja Israelin iskut ja vastaiskut – Kasvojenpesua ja sisäpolitiikkaa

Iran ja Israel pitävät toisiaan vihollisinaan, mutta viime aikojen iskut palvelevat ensisijaisesti kummankin maan hallituksen sisäpoliittisia tarkoituksia, kirjoittaa toimittaja Binar Mustafa.

Presidentinvaaliehdokkaat kohtasivat ulko- ja turvallisuuspoliittisessa paneelissa – Rajatoimista erimielisyyttä, globaali etelä jäi sivurooliin

Yhdeksän ihmistä istuu rivissä.

Presidentinvaaliehdokkaat kohtasivat ulko- ja turvallisuuspoliittisessa paneelissa – Rajatoimista erimielisyyttä, globaali etelä jäi sivurooliin

Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa, sanoivat presidentinvaaliehdokkaat paneelikeskustelussa. Mika Aaltola (sit) korosti varustautumisen tärkeyttä, Jutta Urpilainen (sd) puolestaan muistutti viholliskuvien luomisen vaaroista.

Tutkija: Suomen päätös sulkea rajanylitysasemia on osa kansainvälistä ilmiötä – Rikkaat maat yrittävät estää turvapaikanhakijoiden saapumisen

Stop-merkki, taustalla peltoa.

Tutkija: Suomen päätös sulkea rajanylitysasemia on osa kansainvälistä ilmiötä – Rikkaat maat yrittävät estää turvapaikanhakijoiden saapumisen

Suomen päätös sulkea neljä rajanylitysasemaa ja keskittää turvapaikkahakemukset tietyille asemille on merkki siitä, että Suomi haluaa pitää yllä vain minimitasoa kansainvälisten velvoitteidensa noudattamisessa, sanoo tutkija Stephen Phillips.

YK:n pian alkava Dubain ilmastokokous on tärkein sitten historiallisen Pariisin kokouksen – 1,5 asteen tavoitteen pelastaminen vaatii fossiilisista polttoaineista luopumista, muistuttavat asiantuntijat

Pilvenpiirtäjiä.

Marraskuun viimeisenä päivänä alkavassa YK:n ilmastokokouksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa, ovatko valtiot noudattaneet vuonna 2015 hyväksyttyä Pariisin ilmastosopimusta. Suomalaisjärjestöjen asiantuntijat odottavat kunnianhimoisia johtopäätöksiä, sillä tiedossa on, että maapallon lämpeneminen on karkaamassa käsistä.

Fingo: Suomen olisi pitänyt tukea YK-äänestyksessä tulitaukoa Gazaan

Mies puolilähikuvassa.

Fingo: Suomen olisi pitänyt tukea YK-äänestyksessä tulitaukoa Gazaan

Suomen pitäisi huomioida äänestyspäätöksissään ihmisoikeudet ja siviilien suojelun tarve, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.

Tuki Israelille nakertaa länsimaiden uskottavuutta demokratian edistäjinä

Banneri, jossa nainen lähikuvassa ja teksti Puheenvuoro.

Tuki Israelille nakertaa länsimaiden uskottavuutta demokratian edistäjinä

Globaalin etelän näkökulmasta on käsittämätöntä, että samalla kun EU vaatii niitä seisomaan kansainvälisen oikeuden takana ja tukemaan Ukrainaa, EU on kuitenkin seissyt Israelin tukena sen rikkoessa kansainvälistä oikeutta Palestiinan kysymyksessä, kirjoittaa Demo Finlandin viestintä- ja ohjelmasuunnittelija Anna Juhola.

Ukrainan sota herätti henkiin geopoliittisen kilpailun Afrikasta – Maanosan pitää nyt vältellä joutumista supervaltojen intressien ristipaineeseen

Mies lähikuvassa, taustalla sininen banneri, teksti kolumni.

Ukrainan sota herätti henkiin geopoliittisen kilpailun Afrikasta – Maanosan pitää nyt vältellä joutumista supervaltojen intressien ristipaineeseen

Afrikasta on tullut yhä selkeämmin Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän välisen geopoliittisen kilpailun kohde. Se vaatii maanosalta huolellista strategiaa ja sen omien voimavarojen hyödyntämistä, kirjoittaa Linus Atarah.

Tilaa aihepiirin geopolitiikka RSS-syöte