sairaus/lääkintä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

sairaus/lääkintä

Koronarajoitukset pilasivat monen teenviljelijän sadon Intiassa – Eniten kärsivät pienipalkkaiset teenpoimijat

Mies pyöräilee.

Koronarajoitukset pilasivat monen teenviljelijän sadon Intiassa – Eniten kärsivät pienipalkkaiset teenpoimijat

Ennen pandemiaa teepensaiden kasvatus oli Tripuran osavaltiossa kukoistava elinkeino. Koronasulku kuitenkin vaikeutti sadonkorjuuta, ja kun rajoituksia höllättiin, oli jo liian myöhäistä.

Intian alkuperäiskansat ahdingossa koronaviruksen sulkutoimien vuoksi

Kaksi lehdistä tehtyä kuppia.

Intian alkuperäiskansat ahdingossa koronaviruksen sulkutoimien vuoksi

Intiassa on koronaviruspandemian vuoksi otettu käyttöön ankarat rajoitustoimet. Taudin leviämisen pysäyttämiseksi toimet ovat perusteltuja, mutta ne muodostavat hyvin vakavan uhan maan alkuperäiskansojen toimeentulolle, kirjoittaa Kari Bottas.

Suomalaisjärjestöiltä apua koronakriisiin – Unicefin hätäapukeräys tuonut tuhansia lahjoittajia

Terveystyöntekijöitä laittamassa hengityssuojaimia kasvoilleen.

Suomalaisjärjestöiltä apua koronakriisiin – Unicefin hätäapukeräys tuonut tuhansia lahjoittajia

Suomen Unicefin hätäapukeräys on tuottanut kevään aikana yli 440 000 euroa. Myös esimerkiksi Suomen Lähetysseura ohjaa rahaa koronakriisiin.

Koronaviruksen kasvattama rasismi on hälyttävää

Kyltti, jossa lukee "please keep your distance" kaupan tiskiin teipattuna, alapuolella suklaapatukoita.

Koronaviruksen kasvattama rasismi on hälyttävää

Koronapandemia ruokkii pelon tunnetta, ja nyt sekä valtiot että yksittäiset kansalaiset syyttävät koronaviruksesta mieluiten ulkopuolisia. Sillä kriisiä ei kuitenkaan ratkaista, muistuttaa Salaado Qasim.

Palautettujen siirtolaisten pelätään levittävän koronavirusta Keski-Amerikassa – Yhdysvallat ja Meksiko ovat karkottaneet siirtolaisia ilman testejä

Joukko miehiä istumassa tuoleilla riveissä, osa kumartuneina.

Palautettujen siirtolaisten pelätään levittävän koronavirusta Keski-Amerikassa – Yhdysvallat ja Meksiko ovat karkottaneet siirtolaisia ilman testejä

Maailman pahin korona-alue, Yhdysvallat, ja siirtolaisten läpikulkumaa Meksiko ovat alkuvuodesta passittaneet tuhansia keskiamerikkalaisia kotiin testaamatta näitä. Esimerkiksi Guatemalassa jopa puolet tartunnoista on Yhdysvalloista karkotetuilla.

Tutkijat: Koronavirus voi olla vielä luultuakin suurempi kansanterveysriski kehittyvissä maissa – Malaria-, hiv- ja tuberkuloosikuolemat uhkaavat lisääntyä

Kaksi naista ottaa verikoetta lapselta.

Tutkijat: Koronavirus voi olla vielä luultuakin suurempi kansanterveysriski kehittyvissä maissa – Malaria-, hiv- ja tuberkuloosikuolemat uhkaavat lisääntyä

Koronavirus paitsi ylikuormittaa terveysjärjestelmiä, myös haittaa muiden tautien hoitoa. Seuraavien viiden vuoden aikana esimerkiksi malariakuolleisuus voi kasvaa peräti 36 prosenttia, jos lääkkeitä ei saada jaettua, varoitetaan tuoreissa raporteissa.

Eswatinilaiskaupungissa riittää ruokaa karanteeniaikanakin – Ravintolat on suljettu, mutta kauppa käy silti

Nainen metsäisten peltojen keskellä.

Eswatinilaiskaupungissa riittää ruokaa karanteeniaikanakin – Ravintolat on suljettu, mutta kauppa käy silti

Malkernsin kaupungissa pienviljelijät saavat yhä tuloja ja kaupunkilaiset tuoreita kasviksia, sillä kestävän maatalouden keskus kuljettaa tuotteet markkinoille. Taustalla on projekti, jossa viljelijöitä on koulutettu luontoa kunnioittavaan, permakulttuuriseen viljelyyn.

Näkymättömät lapset eivät kadonneet koronan myötä

Sivulta kuvattu teddykarhu ikkunan edessä

Näkymättömät lapset eivät kadonneet koronan myötä

Korona-ajan aiheuttama epävarmuus on monelle uutta, mutta vastaanottokeskusten pakolaisperheet ovat kohdanneet samanlaisia tunteita jo aiemmin. On pohdittava, miten tuetaan poikkeusoloissa lapsia, jotka jäävät muutenkin näkymättömiin, kirjoittaa Pelastakaa Lasten erityisasiantuntija Eveliina Viitanen.

Tilaa aihepiirin sairaus/lääkintä RSS-syöte