sairaus/lääkintä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

sairaus/lääkintä

Lasten kansainväliselle rokotusohjelmalle miljardituki

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Lasten kansainväliselle rokotusohjelmalle miljardituki

Lähes 250 miljoonaa lasta voidaan rokottaa kansainvälisen rokotuskokouksen lupaamilla lähes kolmella miljardilla eurolla.

Plan taistelee koleraa vastaan

Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Plan taistelee koleraa vastaan

Planin vapaaehtoiset kolerantorjuntajoukot tekevät arvokasta valistustyötä koleraepidemian vaivaamassa Kamerunissa.

Norsunluurannikolla koleraa

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Norsunluurannikolla koleraa

Norsunluurannikon talouspääkaupungissa Abidjassa on vahvistettu kymmenen koleratapausta.

Ahdistus kasvaa Kiinassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Ahdistus kasvaa Kiinassa

Mielenterveysongelmia pidettiin Kiinassa pitkään porvarillisena hapatuksena tai heikkouden merkkinä. Nyt terapeutin puheille pyrkii yhä useampi kiinalainen, mutta palveluista on pulaa.

Tuloksia taistelussa hiviä ja aidsia vastaan

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

Tuloksia taistelussa hiviä ja aidsia vastaan

Huolimatta selvistä edistysaskelista, joka päivä 7000 ihmistä saa hiv-tartunnan, joista arviolta 1000 on lapsia.

Rokotuskampanja onnistui poliittisesta kriisistä huolimatta

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Rokotuskampanja onnistui poliittisesta kriisistä huolimatta

UNICEF ja sen yhteistyökumppanit rokottivat tammikuun lopulla yli 800 000 norsunluurannikkolaista keltakuumetta vastaan.

EU ja Intia hierovat vapaakauppaa

EU ja Intia hierovat vapaakauppaa

EU:n ja Intian välinen vapaakauppasopimus oli tarkoitus solmia tämän vuoden loppuun mennessä, mutta neuvottelut ovat takkuilleet ja jatkuvat ainakin ensi keväälle. Yksi epäkohta ovat rankat paten

Avun tarve kasvaa Haitissa

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Avun tarve kasvaa Haitissa

Huolestuttavaa vauhtia edelleen leviävä koleraepidemia lisää kansainvälisen avun tarvetta Haitissa. Taudin leviämisen ehkäisemisessä hygienia on avainkysymys. Suomesta Haitiin on toimitettu 200 000

Järjestöt vaativat tappajafarkkujen kieltämistä

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Järjestöt vaativat tappajafarkkujen kieltämistä

Kansainvälinen Clean clothes -verkosto vaatii maailmanlaajuista kieltoa farkkujen hiekkapuhallukselle, jolla vaate saadaan näyttämään haalistuneelta, kuluneelta tai valkaistulta. Hiekkapuhallus voi sairastuttaa työntekijän akuuttiin kivipölykeuhkoon, joka on parantumaton ja hitaasti tappava sairaus.

Tilaa aihepiirin sairaus/lääkintä RSS-syöte