Uutiset
Amnesty epäilee sotarikoksia eteläisessä Sudanissa
Amnesty epäilee sotarikoksia eteläisessä Sudanissa
Satelliittikuvat paljastavat hallituksen joukkojen pommittaneen alueita mielivaltaisesti, järjestö sanoo.
Maryamin lapsuus päättyi 10-vuotiaana avioliittoon
Maryamin lapsuus päättyi 10-vuotiaana avioliittoon
Lapsiavioliitot ovat yleistyneet Somaliassa Al-Shabaabin tulon myötä, kirjoittaa Wali Hashi.
Yhdysvaltain presbyteerit vetävät sijoituksensa miehitykseltä
Yhdysvaltain presbyteerit vetävät sijoituksensa miehitykseltä
Amerikkalaiskirkko on aiemmin tukenut Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa toimivia yrityksiä miljoonien dollareiden arvosta.
Vapaaehtoistyö ei ole pelkille idealisteille
Vapaaehtoistyö ei ole pelkille idealisteille
Kehitysmaavapaaehtoiseksi lähtemisen motiivit vaihtelevat cv-merkinnän saamisesta maailmanparannusintoon.
Swahili taipuu rytmiin ja riimiin
Swahili taipuu rytmiin ja riimiin
Tansanialaisilla hip hopin seremoniamestareilla on myös asiaa, kirjoittaa Adam Bemma.
Pakolaisia nyt yhtä paljon kuin maailmansodan jälkeen
Pakolaisia nyt yhtä paljon kuin maailmansodan jälkeen
Joka toinen pakolainen on alaikäinen, sanoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.
Avioliitto vaikeuttaa aids-lääkintää Swazimaassa
Avioliitto vaikeuttaa aids-lääkintää Swazimaassa
Perhe joutuu hengenvaaraan, jos nainen ei uskalla kertoa tartunnasta.
Ihmisoikeusaktivisti Ales Bialiatski vapautettiin vankilasta
Ihmisoikeusaktivisti Ales Bialiatski vapautettiin vankilasta
Ales Bialiatski ehti istua poliittisesti motivoituneesta tuomiostaan kolme vuotta.
Ilmastonmuutos piinaa Intiaa joka suunnalta
Ilmastonmuutos piinaa Intiaa joka suunnalta
Hiilidioksidipäästöt kasvoivat liki kahdeksan prosenttia vuonna 2012. Hiilivoimaloissa päästöjen kasvu ylitti kymmenen prosenttia.