Jäseniltä
Jäsenet-sivulla julkaistaan Maailma.netin jäsenjärjestöjen tiedotteita, kannanottoja ja muita jäsenten itse tuottamia sisältöjä.
Suomen UNICEF lähettää 300 000 euroa Gazan hätäaputyöhön, varoilla hankitaan esimerkiksi lääkkeitä
Suomen UNICEF lähettää 300 000 euroa Gazan hätäaputyöhön, varoilla hankitaan esimerkiksi lääkkeitä
Tulitauon aikana Gazaan on toimitettu muun muassa puhdasta juomavettä, polttoainetta ja lääkintätarvikkeita.
Transnaiset pääsevät nyt pois reservistä ja siviilivarannosta omalla ilmoituksella
Transnaiset pääsevät nyt pois reservistä ja siviilivarannosta omalla ilmoituksella
Sukupuolensa naiseksi korjannut voi erota reservistä joutumatta täydennyspalvelukseen, joka reservinkieltäytyjille yleensä määrätään.
Eva Biaudet valittiin Fingon hallituksen puheenjohtajaksi
Eva Biaudet valittiin Fingon hallituksen puheenjohtajaksi
”Olemme valtavan iloisia Evan puheenjohtajuudesta ja odotamme innolla yhteistyötä kestävämmän maailman rakentamiseksi”, sanoo Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi.
Ukrainan ja Gazan sodat korostavat Kauneimpien Joululaulujen merkitystä – ”Nyt jos koskaan on erityisen tärkeää auttaa lapsia”
Ukrainan ja Gazan sodat korostavat Kauneimpien Joululaulujen merkitystä – ”Nyt jos koskaan on erityisen tärkeää auttaa lapsia”
Sadattuhannet lapset saivat viime vuonna terveyttä, turvaa ja koulutusta Kauneimmat Joululaulut -keräyksen ansiosta. Työsarkaa riittää, sillä konfliktit ja ilmastonmuutos kasvattavat avuntarvetta. Kauneimmat Joululaulut -kampanjaa suojelee tänäkin vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
KUA myöntää 220 000 euroa Itä-Jerusalemin ja Länsirannan perheiden auttamiseksi
KUA myöntää 220 000 euroa Itä-Jerusalemin ja Länsirannan perheiden auttamiseksi
Katastrofi Gazassa on heikentänyt humanitaarista tilannetta myös muilla palestiinalaisalueilla. Kirkon Ulkomaanavun työ Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla painottaa psykososiaalista tukea, lasten suojelua humanitaarisessa kriisissä sekä opettajien kouluttamista etäopetusta varten.
Lähetysseura Dubain ilmastokokouksesta: Sopeutumisrahoituksen määrä kaksinkertaistettava – tarpeet valtavat
Lähetysseura Dubain ilmastokokouksesta: Sopeutumisrahoituksen määrä kaksinkertaistettava – tarpeet valtavat
Suomen Lähetysseura vaatii Dubain ilmastokokoukselta lisää tukea ilmastokriisin vaikutuksiin sopeutumiselle köyhissä maissa.
30 vuotta kidutettujen kuntoutusta Suomessa
30 vuotta kidutettujen kuntoutusta Suomessa
Suomessa elää tuhansia kidutusta kokeneita pakolaisia. Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskus on kuntouttanut kidutuksen uhreja kolmenkymmenen vuoden ajan. Moniammatilliseen huippuosaamiseen nojaava työ tuo toivoa murtuneille.
Kari Välimäki Suomen Rauhanliiton puheenjohtajaksi
Kari Välimäki Suomen Rauhanliiton puheenjohtajaksi
”Meidän kaikkien tulisi antaa tilaa väkivallattomille ratkaisuille ja arvioida kylmän viileästi sitä, kuka sodista oikein hyötyy ja miten. Rauhantyö tarvitsee kaikkien tukea, sillä rauhanjärjestöjen toimintaa uhkaavat valtionapujen leikkaukset”, sanoo Rauhanliiton uusi puheenjohtaja Kari Välimäki.
Interpedian Voimatytöt-hanke rohkaisee tyttöjä Nepalissa
Interpedian Voimatytöt-hanke rohkaisee tyttöjä Nepalissa
Interpedian kehitysyhteistyön hankekoordinaattori Maria Autio kävi seurantamatkalla Nepalissa syksyllä 2023. Hän tutustui mm. uuden Voimatytöt-hankkeen edistymiseen.