Kuolemanrangaistus
Teloitus uhkaa 12:ta Iranissa
Teloitus uhkaa 12:ta Iranissa
Iran on jälleen teloittamassa huumerikoksista tuomittuja ihmisiä. Teloituksia lykkäsi Iranin entisen presidentin kuolema, mutta nyt ne aiotaan panna toimeen.
Iran teloitti 12 ihmistä huumerikoksista
Iran teloitti 12 ihmistä huumerikoksista
Erään syytetyn oikeudenkäynti kesti vain 20 minuuttia, sanoo YK:n Iranin ihmisoikeusraportoija.
Yhä useampi maa kieltää kuolemanrangaistuksen, silti ennätysmäärä teloituksia
Yhä useampi maa kieltää kuolemanrangaistuksen, silti ennätysmäärä teloituksia
Viime vuonna teloitettiin eniten ihmisiä sen jälkeen, kun ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aloitti tilastoinnin vuonna 1989.
Teloitusten tahti kiihtynyt Iranissa
Teloitusten tahti kiihtynyt Iranissa
Tänä vuonna on teloitettu lähes 700 ihmistä. Useimmat tuomituista ovat huumerikollisia.
Teloitukset lisääntyneet Saudi-Arabiassa hälyttävästi
Teloitukset lisääntyneet Saudi-Arabiassa hälyttävästi
Teloituksia on pantu toimeen jo enemmän kuin viime vuoden aikana yhteensä, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.
Saudi-Arabiassa teloitettu yli 20 ihmistä elokuussa
Saudi-Arabiassa teloitettu yli 20 ihmistä elokuussa
Kuningaskunnassa on viime viikkojen aikana mestattu käytännössä ihminen päivässä, sanoo Amnesty.
YK ja järjestöt pöyristyivät pieleen menneestä teloituksesta
YK ja järjestöt pöyristyivät pieleen menneestä teloituksesta
Yhdysvaltalaisen vangin epäonnistuneessa teloituksessa saattaa olla kyse kansainvälisen ihmisoikeuslain rikkomuksesta.
Kourallinen maita vastuussa teloitusten lisääntymisestä viime vuonna
Kourallinen maita vastuussa teloitusten lisääntymisestä viime vuonna
Amnesty Internationalin vuosittaisen kuolemanrangaistusraportin mukaan teloitusten määrä on kasvanut erityisesti Irakissa ja Iranissa.
Kuolemanrangaistuksen käyttö vähenee hitaasti
Kuolemanrangaistuksen käyttö vähenee hitaasti
Irakin teloitukset ovat hälyttävässä kasvussa, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.