seksuaalisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

seksuaalisuus

Amnesty: Sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa puutteita Suomessakin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Syrjinnän kielto sukupuoli-identiteetin perusteella koskee myös oikeutta perheen perustamiseen ja avioliittoon, muistuttaa Amnesty.

Malawin homojen oikeudet taas umpikujassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Malawin homojen oikeudet taas umpikujassa

Siirtomaa-ajoilta kumpuavat sodomialait kumottiin marraskuun alussa. Kolme päivää myöhemmin ne astuivat taas voimaan.

Kenian ensimmäinen julkihomo pyrkii parlamenttiin

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Koulutuksen, terveydenhuollon ja paremman elintason pitäisi olla jokaisen kenialaisen ulottuvilla, sanoo David Kuria Mbote.

Asiantuntija lyttää seksin oston kriminalisoinnin hyödyt

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Asiantuntija lyttää seksin oston kriminalisoinnin hyödyt

Myös järjestöt vastustavat oikeusministerin esille nostamaa seksin oston täyskieltoa.

YK-järjestöt: Seksityö laillistettava

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

YK-järjestöt: Seksityö laillistettava

Seksityön laittomuus ruokkii hiv-epidemiaa suuressa osassa Aasiaa, sanotaan tuoreessa raportissa.

Jopa poliisi syrjii transihmisiä Domikaanisessa tasavallassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Jopa poliisi syrjii transihmisiä Domikaanisessa tasavallassa

Yhteiskunnan laidalla elävän transyhteisön kamppailu oikeuksiensa puolesta on kuitenin alkanut tuottaa tulosta, toteaa Petra Töller.

Moniavioisuus jarruttaa tasa-arvoa Senegalissa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Moniavioisuus jarruttaa tasa-arvoa Senegalissa

Yhä useampi senegalilaismies ottaa liudan vaimoja, koska muutkin tekevät niin.

Etelä-Afrikassa murhattiin kymmenen lesboa kuukaudessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikassa murhattiin kymmenen lesboa kuukaudessa

Homoseksuaaleja raiskanneet väittävät parantavansa naisia.

Tilaa aihepiirin seksuaalisuus RSS-syöte