koulutus
Koulutuksen osuus kehitysavusta laskee
Koulutuksen osuus kehitysavusta laskee
Koulutussektorin rahoitus kehitysyhteistyössä uhkaa kääntyä laskuun parin hyvän vuoden jälkeen, kirjoittaa Esa Salminen.
Koko Argentiina osaa pian lukea
Koko Argentiina osaa pian lukea
Lukutaidottomuus on saatu Argentiinassa painettua 1,9 prosenttiin väestöstä.
Ympäristökasvatusta Kokkolasta Tansaniaan
Ympäristökasvatusta Kokkolasta Tansaniaan
Kokkolan kaupunki tukee tansanialaisten koulujen jätehuoltoon painottuvaa ympäristökasvatusta, Julia Jänis kirjoittaa.
Pakolaisavun lukutaito-ohjelma kansalliseksi Liberiassa
Pakolaisavun lukutaito-ohjelma kansalliseksi Liberiassa
Liberia on ottamassa käyttöön Pakolaisavun aikuisille suunnitteleman lukutaito-ohjelman koko maassa.
Haitissa avattiin ekokoulu suomalaisten avulla
Haitissa avattiin ekokoulu suomalaisten avulla
Suomalaisarkkitehdin ideoima ekokoulu on rakennettu kierrätysmateriaalista, kestää katastrofeja ja tuottaa omaa energiaa.
Kouluissa alkaa uusi luku ilman Gaddafin oppia
Kouluissa alkaa uusi luku ilman Gaddafin oppia
Gaddafin kuva poistettiin koulun seinältä ja opettajat suunnittelevat uutta lukuvuotta, ilman vanhoja virallisia oppeja.
Kehys: EU:lle kv-kasvatuksen politiikkaohjelma
Kehys: EU:lle kv-kasvatuksen politiikkaohjelma
Kehyksen pääsihteerin Rilli Lappalaisen mukaan aika on kypsä EU:n kansainvälisyyskasvatuksen politiikkaohjelmalle.
Nälkä estää opiskelun Somaliassa
Nälkä estää opiskelun Somaliassa
Nälänhätä heikentää Somalian lasten koulunkäyntimahdollisuuksia, jotka olivat ennestäänkin maailman huonoimmat.
Ammattikoulutus tukee syrjäytyneitä nuoria Nepalissa
Ammattikoulutus tukee syrjäytyneitä nuoria Nepalissa
Muun muassa yhteiskunnan syrjimät maoistisissit saavat apua ammatillisesta koulutuksesta.