pakolaiset
Näkökulma: Yksi käsi houkuttelee, toinen työntää pois
Näkökulma: Yksi käsi houkuttelee, toinen työntää pois
Suomalaispäättäjien into karsia maahanmuuton vetovoimatekijöitä on hämmästyttävä – erityisesti kun katsoo tilastoja, kirjoittaa Pakolaisavun viestintäpäällikkö.
Syyrialaisista suurin pakolaisryhmä
Syyrialaisista suurin pakolaisryhmä
Afganistan on menettänyt ykkössijansa maana, josta on lähtenyt eniten pakolaisia ulkomaille.
Kaivos- ja energiateollisuus ruokkii konfliktia Kolumbiassa
Kaivos- ja energiateollisuus ruokkii konfliktia Kolumbiassa
Taistelujen jatkuessa kansainvälisille kaivos- ja energiayhtiöille myönnetään uusia toimilupia huomioimatta alueilla asuvaa väestöä, kirjoittaa Lea Pakkanen.
Näkökulma: Lapset rajalla
Näkökulma: Lapset rajalla
Suomessa turvapaikanhakijalapset otetaan säilöön kuin vangit. Sitä ei tee mieli kertoa ulkomailla.
Pakolaisapu kritisoi pakolaiskiintiön laskua
Pakolaisapu kritisoi pakolaiskiintiön laskua
Suomi jatkaa syyrialaispakolaisten vastaanottoa, mutta kiintiö lasketaan entiselleen.
Meripakolaisia tänä vuonna ennätysmäärä
Meripakolaisia tänä vuonna ennätysmäärä
Lähes 350 000 pakolaista tai siirtolaista on lähtenyt tänä vuonna riskialttiille merimatkalle.
Kotoutuminen on muutakin kuin kansantaloutta
Kotoutuminen on muutakin kuin kansantaloutta
Kotoutumissuunnitelmat parantavat maahanmuuttajien onnistumista työssä ja elämässä.
Lapset eivät kuulu putkaan eivätkä säilöön
Lapset eivät kuulu putkaan eivätkä säilöön
Suomessakin lapset voivat joutua vapaudenriiston kohteeksi vain siksi, etteivät he pysty todistamaan, ketä he ovat.
WFP vetoaa lahjoittajiin Syyrian pakolaisten avun jatkamiseksi
WFP vetoaa lahjoittajiin Syyrian pakolaisten avun jatkamiseksi
Avun rahapulan vuoksi jäädyttänyt Maailman ruokaohjelma pyytää lahjoittajilta dollaria, jotta edes joulukuun apu voitaisiin turvata.