lapsikuolleisuus
Joka kymmenes pikkulapsi jäi ilman rokotetta viime vuonna
Joka kymmenes pikkulapsi jäi ilman rokotetta viime vuonna
Noin 12,9 miljoonaa pikkulasta ei saanut viime vuonna ollenkaan rokotusta hengenvaarallisia tauteja vastaan. Konfliktimaissa rokotekattavuus on jopa alle 50 prosenttia.
Tutkimus: Ehkäisy puuttuu yli 200 miljoonalta kehitysmaan naiselta
Tutkimus: Ehkäisy puuttuu yli 200 miljoonalta kehitysmaan naiselta
Jos kaikki kehitysmaiden naiset saisivat tarvitsemaansa ehkäisyä ja äitiysterveyspalveluita, säästettäisiin ihmishenkien lisäksi myös rahaa, tutkijat muistuttavat.
Lähes puolet Jemenin koleratapauksista lapsilla – joku sairastuu joka minuutti
Lähes puolet Jemenin koleratapauksista lapsilla – joku sairastuu joka minuutti
Yli 900 ihmistä on kuollut Jemenissä koleraan. Pelastakaa Lapset varoittaa, että muutaman kuukauden päästä koleratapauksia voi olla satoja tuhansia, sillä maan romahtanut terveysjärjestelmä ei pysty hoitamaan potilaita.
Aiempaa harvempi lapsi kuolee ripuliin
Aiempaa harvempi lapsi kuolee ripuliin
Ripulin aiheuttamat lapsikuolemat vähenivät kolmanneksen vuosina 2005–2015. Tutkijoiden mukaan taudin tuhoisia vaikutuksia ei kuitenkaan voi jättää huomiotta.
Tuhkarokkorokote pelastanut yli 20 miljoonan lapsen hengen 15 vuodessa
Tuhkarokkorokote pelastanut yli 20 miljoonan lapsen hengen 15 vuodessa
Vaikka tuhkarokkorokotteen saa yhä useampi, sadat lapset kuolevat päivittäin tuhkarokkoon, ja syynä on poliittisen tahdon puute, kritisoi YK:n lastenjärjestö Unicef.
Koulutus vähentää lapsikuolleisuutta
Koulutus vähentää lapsikuolleisuutta
Jos Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa jokainen äiti saisi vähintään toisen asteen koulutuksen, lapsikuolemien määrä vähenisi noin 1,5 miljoonalla vuodessa, arvioi Unicef.
Moni konfliktimaiden lapsi ei saa edes perusrokotuksia
Moni konfliktimaiden lapsi ei saa edes perusrokotuksia
Konfliktit ovat johtaneet perusterveydenhuollon romahdukseen monissa maissa. Ilman rokotuksia erilaiset tartuntataudit leviävät nopeasti.
Tutkijat: Lapsia syntyy entistä vähemmän kuolleena
Tutkijat: Lapsia syntyy entistä vähemmän kuolleena
Silti nykymenolla Afrikassa kestää yli 160 vuotta ennen kuin mahdollisuudet saada elävänä syntynyt lapsi ovat samat kuin rikkaissa maissa, kirjoittaa The Lancet -lehti.
Tutkimus: Abortti ja ehkäisy puuttuvat usein kriisitilanteissa
Tutkimus: Abortti ja ehkäisy puuttuvat usein kriisitilanteissa
Konflikti- ja katastrofitilanteissa elävät naiset eivät saa riittävästi perhesuunnittelupalveluita, arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa.