sairaus/lääkintä
Rokotuskampanja onnistui poliittisesta kriisistä huolimatta
Rokotuskampanja onnistui poliittisesta kriisistä huolimatta
UNICEF ja sen yhteistyökumppanit rokottivat tammikuun lopulla yli 800 000 norsunluurannikkolaista keltakuumetta vastaan.
EU ja Intia hierovat vapaakauppaa
EU ja Intia hierovat vapaakauppaa
EU:n ja Intian välinen vapaakauppasopimus oli tarkoitus solmia tämän vuoden loppuun mennessä, mutta neuvottelut ovat takkuilleet ja jatkuvat ainakin ensi keväälle. Yksi epäkohta ovat rankat paten
Avun tarve kasvaa Haitissa
Avun tarve kasvaa Haitissa
Huolestuttavaa vauhtia edelleen leviävä koleraepidemia lisää kansainvälisen avun tarvetta Haitissa. Taudin leviämisen ehkäisemisessä hygienia on avainkysymys. Suomesta Haitiin on toimitettu 200 000
Järjestöt vaativat tappajafarkkujen kieltämistä
Järjestöt vaativat tappajafarkkujen kieltämistä
Kansainvälinen Clean clothes -verkosto vaatii maailmanlaajuista kieltoa farkkujen hiekkapuhallukselle, jolla vaate saadaan näyttämään haalistuneelta, kuluneelta tai valkaistulta. Hiekkapuhallus voi sairastuttaa työntekijän akuuttiin kivipölykeuhkoon, joka on parantumaton ja hitaasti tappava sairaus.
Tarttuvat taudit uhkaavat lapsia Pakistanissa
Tarttuvat taudit uhkaavat lapsia Pakistanissa
Ripulitaudit ja hengitystieinfektiot sekä muut likaisen tulvaveden välityksellä tarttuvat taudit ovat suuri uhka lasten terveydelle. Jopa 35 asteen kuumuus vielä lisää tautien leviämisen riskiä tungokseen asti täynä olevilla leireillä. Pelastakaa Lapset, Plan ja UNICEF yrittävät estää tautien leviämistä.
Jalkapallon MM-kisat haastavat auttamaan
Jalkapallon MM-kisat haastavat auttamaan
Kisat potkaistaan käyntiin 11.6. Etelä-Afrikassa. Niiden tiimoilta on käynnissä monenlaisia kampanjoita, joihin voi osallistua verkossa.
Hoitajapako Karibialta kiihtyy
Hoitajapako Karibialta kiihtyy
Kolme neljästä Jamaikassa koulutetusta sairaanhoitajasta on siirtynyt ulkomaille töihin, ja hoitajapaon pelätään vain kiihtyvän. Sama huoli painaa muitakin Karibian englanninkielisiä maita.
Egypti reagoi sikainfluenssaan kovin keinoin
Egypti reagoi sikainfluenssaan kovin keinoin
Egyptissä moni epäilee maan johdon ylireagoivan sikainfluenssaan, jonka vaikutukset ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Esimerkiksi kouluvuoden alkua lykättiin tänä vuonna.
Laiton aborttibisnes kukoistaa Namibiassa
Laiton aborttibisnes kukoistaa Namibiassa
Laittomat abortit ovat iso bisnes Namibiassa, jossa lakialoite abortin sallimiseksi kaatui kymmenen vuotta sitten. Abortti on sallittu vain insestin ja raiskauksen uhrille tai jos raskaus uhkaa äidin terveyttä.