meret
Norjan tukema lohenkasvatushanke Argentiinassa herättää epäilyksiä – ”Mikään määrä talouskasvua ei oikeuta Patagonian ekosysteemin tuhoamista”
Norjan tukema lohenkasvatushanke Argentiinassa herättää epäilyksiä – ”Mikään määrä talouskasvua ei oikeuta Patagonian ekosysteemin tuhoamista”
Norjan valtion sijoitusyhtiö on tehnyt Argentiinan maatalousliiketoiminnan ministeriön kanssa sopimuksen ”kestävästä kalankasvatuksesta”. Chilessä lohta on kasvatettu jo yli 30 vuotta, mutta asiantuntijat varoittavat haitoista. ”Lohi on pohjoisen pallonpuoliskon kala, eikä sitä voi viljellä etelässä kestävästi”, sanoo mertensuojeluohjelmaa johtava Alex Muñoz.
Merten muovijätteen siivousjärjestelmä lähti liikkeelle – ”valtavan Pac-Manin” uskotaan puolittavan Tyynenmeren jätelautan
Merten muovijätteen siivousjärjestelmä lähti liikkeelle – ”valtavan Pac-Manin” uskotaan puolittavan Tyynenmeren jätelautan
Hollantilaisen Boyan Slatin kehittämä muovijätteen keräyspuomi on viimein valmis koekäyttöön. Toimiessaan se voisi ratkaista merten muovijäteongelman, mutta sen toimivuudesta on esitetty myös epäilyjä.
Tuore tutkimus: Muovi luultua vaarallisempaa – päästää ilmakehään kasvihuonekaasuja
Tuore tutkimus: Muovi luultua vaarallisempaa – päästää ilmakehään kasvihuonekaasuja
Tuoreen tutkimuksen mukaan muovi on vieläkin suurempi ympäristöuhka kuin mitä tähän asti on uskottu. Se ei päästä ympäristöön pelkästään haitallisia kemikaaleja, vaan tuottaa myös kasvihuonekaasuja ja edistää siten ilmastonmuutosta.
Sijoittajat vastustavat General Electricin suunnitelmia rahoittaa Keniaan rakenteilla olevaa hiilivoimalaa
Sijoittajat vastustavat General Electricin suunnitelmia rahoittaa Keniaan rakenteilla olevaa hiilivoimalaa
Sijoittajien mukaan osuuden ostaminen Lamun saarelle suunnitellusta hiilivoimalaitoksesta ei ole linjassa GE:n ilmastonmuutoksen vastaisten sitoumusten kanssa. Voimala vahingoittaisi ympäristöä ja ihmisoikeuksia ja olisi taloudellinen riski.
Afrikassa tavoitellaan sinistä taloutta – kun maatalous muuttuu epävarmemmaksi, vesistöt voivat pelastaa
Afrikassa tavoitellaan sinistä taloutta – kun maatalous muuttuu epävarmemmaksi, vesistöt voivat pelastaa
Afrikan valtioista seitsemälläkymmenellä prosentilla joko on rantaviivaa tai ne ovat itse saaria. Nyt ne halutaan valjastaa hyötykäyttöön. Hyödyntämisen lisäksi on kuitenkin muistettava myös suojelu, varoittaa asiantuntija.
Raportti: Euroopan vesistöt ovat huonossa kunnossa
Raportti: Euroopan vesistöt ovat huonossa kunnossa
EU on kartoittanut vesistöjensä tilaa. Varsinkaan pintavesien tilassa ei ole kehumista, EU:n ympäristökeskuksen julkaisemassa raportissa todetaan. Jäsenmaat luistavat itse sopimistaan suojelusäännöistä, moittii WWF.
Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä
Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä
Mikäli kasvihuonekaasupäästöt pysyvät nykytasolla, merenpinnan nousu ja tulvat tuhoavat useimpien atollisaarten makeanveden varannot, varoittavat tutkijat.
Tyynenmeren muovijätelautta on luultuakin suurempi – määrä on kasvanut ”eksponentiaalisesti”
Tyynenmeren muovijätelautta on luultuakin suurempi – määrä on kasvanut ”eksponentiaalisesti”
Tyynenmeren jätelautta on maailman suurin meren muovijätelautta, ja se on isompi kuin on aiempi arvioitu.
Suomi toiseksi paras Itämeren suojelussa
Suomi toiseksi paras Itämeren suojelussa
Ruotsi suoriutui parhaiten ja Venäjä heikoiten Itämeren suojelussa, selviää ympäristöjärjestö WWF:n selvityksestä. Suojelussa ei olla edetty kuitenkaan toivotulla tavalla, joten kaikilla Itämeren rantavaltioilla riittää petrattavaa.