Teija Laakso | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Teija Laakso

Järjestö: Maakaappauksissa alkamassa uusi ja vaarallinen vaihe

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestö: Maakaappauksissa alkamassa uusi ja vaarallinen vaihe

Monet tällä vuosituhannella tehdyt maasopimukset ovat nyt toteutusvaiheessa, mikä voi tarkoittaa miljoonien ihmisten joutumista pois kodeistaan, sanoo Oxfam-järjestö.

Järjestöt: Lakiesitys ulkomaalaisten sosiaaliturvan muuttamisesta perustuslain vastainen

Puhujan nuija

Järjestöt: Lakiesitys ulkomaalaisten sosiaaliturvan muuttamisesta perustuslain vastainen

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo laskea työttömien maahanmuuttajien perusturvaa muun muassa vähentääkseen Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoille.

Pohjois-Korean tulva-alueilla taistellaan aikaa vastaan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pohjois-Korean tulva-alueilla taistellaan aikaa vastaan

Taifuunin aiheuttamat tulvat ovat vaikuttaneet yli 600 000 ihmisen elämään. Avulla on kiire, sillä talvi lähestyy ja pakkaset voivat laskea jopa 30 asteeseen.

YK:n tutkijatiimi: Burundin hallitus pidättää, kiduttaa ja teloittaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

YK:n tutkijatiimi: Burundin hallitus pidättää, kiduttaa ja teloittaa

Poliittisessa kriisissä olevassa Burundissa on kidutettu ja pidätetty joukoittain ihmisiä, ja presidentin ympärille on rakentumassa henkilökultti, summaa YK:n tutkimus.

Äärimmäinen köyhyys on puolittunut, mutta moni ei tiedä sitä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Äärimmäinen köyhyys on puolittunut, mutta moni ei tiedä sitä

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia ihmisistä 24 maassa uskoo, että köyhyys on lisääntynyt tai pysynyt ennallaan. Se haittaa köyhyyden vastaista taistelua, sanovat järjestöt.

Intia ja Kiina netinkäytön vetureita

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Intia ja Kiina netinkäytön vetureita

47 prosenttia maailman väestöstä käyttää YK-tilastojen mukaan nyt nettiä, mutta kuilu rikkaiden ja köyhien maiden välillä on suuri.

Pakolaiskriisille löytyi huomiota mutta ei juuri ratkaisuja New Yorkissa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pakolaiskriisille löytyi huomiota mutta ei juuri ratkaisuja New Yorkissa

YK:n pakolaiskokous päättyi löyhään julistukseen, josta maat poistivat konkretian jo etukäteen. "Ratkaisut olisi jo löydetty, jos ne haluttaisiin löytää", sanoo Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta.

Tilaa aihepiirin Teija Laakso RSS-syöte