Timo Mielonen
Sakkoja Sotšin olympialaisten voimalaa vastustaneille
Sakkoja Sotšin olympialaisten voimalaa vastustaneille
Lähelle Sotšia asutuksen viereen rakennettavan maakaasuvoimalan pelätään aiheuttavan terveysriskejä ja pilaavan elinympäristöä.
Shell käräjille Greenpeacea vastaan
Shell käräjille Greenpeacea vastaan
Shell vaatii, ettei yksikään Greenpeacen jäsen saa tulla puolta kilometriä lähemmäksi yhtiön omaisuutta.
Halvan banaanin "salaisuus"
Halvan banaanin "salaisuus"
Kansainvälisen kuluttajajärjestö Consumers Internationalin ja Saksan Oxfamin lyhytanimaatio Bitter Bananas kertoo tiivistetysti, mikä on banaanin halvan hinnan takana.
Somalian hallinto uudessa siirtymävaiheessa
Somalian hallinto uudessa siirtymävaiheessa
Kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen Somaliassa on hyväksytty alustava perustuslaki ja parlamentti on aloittanut työnsä.
Ahneudellakin pitäisi olla rajansa
Ahneudellakin pitäisi olla rajansa
Laittoman Migronin siirtokunnan asukkaat varastivat ensiksi maat palestiinalaisilta ja nyt heidän evakuointinsa maksetaan valtion varoista.
KUA sai eurooppalaisen Israel-järjestön kimppuunsa
KUA sai eurooppalaisen Israel-järjestön kimppuunsa
Alkuperä merkkaa -kampanjaa vastaan levitetään virheellisiä tietoja, sanoo Kirkon Ulkomaanapu.
Poliittisesti vapautuvalla Burmalla suotuisat talousnäkymät
Poliittisesti vapautuvalla Burmalla suotuisat talousnäkymät
Aasian kehityspankin mukaan uudistuksia kokenut Burma voi hyvinkin nousta keskituloiseksi maaksi.
Oikeus keskeytti Belo Monten padon rakentamisen Brasiliassa
Oikeus keskeytti Belo Monten padon rakentamisen Brasiliassa
Alkuperäiskansojen kuuleminen ja padon ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen ovat edellytyksiä töiden jatkamiselle.
Laaja tuomio Pussy Riot -yhtyeen vankeusrangaistukselle
Laaja tuomio Pussy Riot -yhtyeen vankeusrangaistukselle
Huliganismista ja uskonnonvastaisesta vihasta annettua tuomiota pidetään vakavana takaiskuna sananvapaudelle.