Jäseniltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jäseniltä

Jäsenet-sivulla julkaistaan Maailma.netin jäsenjärjestöjen tiedotteita, kannanottoja ja muita jäsenten itse tuottamia sisältöjä.

Kenestä vuoden maailmanparantaja 2024? − Ehdota palkittavaa henkilöä

Logo, jossa teksti fingo.

Kenestä vuoden maailmanparantaja 2024? − Ehdota palkittavaa henkilöä

Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä. Tänä vuonna palkinnon avulla nostetaan esiin reilumman ja kestävämmän tulevaisuuden eteen Suomessa tehtävää työtä.

SASKin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Juska Kivioja

Logo, jossa lukee keltaisella sask ja pienemmällä fi.

SASKin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Juska Kivioja

SASKin hallitus valitsi perjantaina 5. huhtikuuta järjestölle uuden toiminnanjohtajan. Uusi toiminnanjohtaja Juska Kivioja aloittaa työssään toukokuun alussa.

Tulitauko ja aitoja rauhanneuvotteluja Gazaan nyt – Tekoälyn käytölle sodankäynnissä ja aseissa määriteltävä rajat ja säännöt!

Logo, jossa valkoinen rauhanmerkki vihreällä pohjalla ja teksti Rauhanliitto.

Tulitauko ja aitoja rauhanneuvotteluja Gazaan nyt – Tekoälyn käytölle sodankäynnissä ja aseissa määriteltävä rajat ja säännöt!

Israel on käyttänyt tekoälyä kohteiden tunnistamiseen ja surmaamiseen Gazassa. Rauhanliitto vaatii, että tekoälyn käytölle sodankäynnissä ja aseissa määritellään rajat ja säännöt.

Maailma kylässä -puheohjelmassa rohkeus muuttaa maailmaa

Logo, jossa lukee Maailma kylässä, World villages festival

Maailma kylässä -puheohjelmassa rohkeus muuttaa maailmaa

Maailma kylässä -festivaalin puheohjelmassa kuullaan kymmeniä näkökulmia rohkeudesta muuttaa maailmaa kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Ilmaisfestivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 25.–26.5.2024.

Suomen ei tule tietoisesti rikkoa kansainvälisiä sopimuksia rajoittamalla suojelua tarvitsevien ihmisten oikeuksia

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

Suomen ei tule tietoisesti rikkoa kansainvälisiä sopimuksia rajoittamalla suojelua tarvitsevien ihmisten oikeuksia

Suomella on oikeus valvoa ja hallinnoida rajojaan, mutta tämä voidaan tehdä kansainvälisen ja eurooppalaisen oikeuden mukaisesti. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten välineellistäminen poliittisten päämäärien saavuttamiseksi ei ole koskaan hyväksyttävää, sanovat järjestöt.

EU:n yritysvastuudirektiivi etenee – Fingo: ”Tämä on merkittävä alku”

Logo, jossa teksti fingo.

EU:n yritysvastuudirektiivi etenee – Fingo: ”Tämä on merkittävä alku”

”Olemme iloisia ja huojentuneita, että yritysvastuudirektiivi etenee maaliviivaa kohti – vaikkakin se tapahtuu vesittyneenä”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen.

Nairobilaiset roolimallit valokuvissa

Logo, jossa keltainen nuolikuvio ja teksti Taksvärkki ry, Dagsverket rf.

Nairobilaiset roolimallit valokuvissa

Taksvärkki ry:n ja kenialaisen Undugu Society of Kenyan valokuvanäyttelyssä From Zero to Hero pääosassa ovat kadulla asuvat ja työskentelevät kenialaiset nuoret. Teemakokonaisuuteen sisältyy VR-laseilla koettava osuus suoraan Nairobin kaduilta.

Beyond Stereotypes -kilpailu etsii tuoreita näkemyksiä Afrikasta

Punainen ympyrälogo, jossa aaltoviiva ja sydämenpuolikas ja vieressä teksti Diakonissalaitos.

Beyond Stereotypes -kilpailu etsii tuoreita näkemyksiä Afrikasta

Haluaisitko muuttaa suomalaisten mielikuvaa Afrikasta? Diakonissalaitoksen ja Filantropian järjestämä Beyond Stereotypes -kilpailu etsii tapoja murtaa Suomessa vallitsevia ennakkoluuloja Saharan eteläpuolisen Afrikan maista. Tavoitteena on kerätä tuoreita tapoja esitellä Afrikan eri puolia.

Maailma kylässä -festivaalin musiikkiohjelmisto julkaistu

Logo, jossa lukee Maailma kylässä, World villages festival

Maailma kylässä -festivaalin musiikkiohjelmisto julkaistu

Helsingin Suvilahdessa 25.–26.5. järjestettävä ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, on julkaissut koko musiikkiohjelmistonsa. Musiikkilavalla nähdään Las Karamban ja Puerto Candelarian lattarisoundia, tunisialaisen Emelin taiteellista kantaaottavuutta sekä kotimaiset Antti Autio, Maija Kauhanen, Don Johnson Big Band ja Lastenkonsertti Indaba.