Yhdysvallat
Amnesty: Yhdysvaltojen tutkittava Bushin osallisuus kidutukseen
Amnesty: Yhdysvaltojen tutkittava Bushin osallisuus kidutukseen
Amnesty vaatii Yhdysvaltojen viranomaisia aloittamaan rikostutkinnan maan entisen presidentin George W. Bushin osallisuudesta kidutukseen. Presidentti on myöntänyt valtuuttaneensa viranomaiset käyttämään kansainvälisen oikeuden vastaisia kuulustelumenetelmiä salaisessa vankeudessa pidettyihin henkilöihin.
Siirtolaisten amerikkalainen unelma muuttui painajaiseksi
Siirtolaisten amerikkalainen unelma muuttui painajaiseksi
Vuonna 2009 Yhdysvallat karkotti yli 27 000 laitonta siirtolaista Guatemalaan. 46-vuotias Doris on yksi heistä. "Meitä kuljetettiin kahleissa kuin rikollisia", Arizonassa pidätetty Doris kertoo.
Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään
Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään
Elokuinen 72 siirtolaisen joukkomurha Meksikossa on saanut alueen ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt terästäytymään. Järjestöt toivovat alueen valtioiden tarttuvan yhdessä yhteiseen ongelmaansa.
BP:n öljy jatkaa tuhojaan syvyyksissä
BP:n öljy jatkaa tuhojaan syvyyksissä
Puheet Meksikonlahden nopeasta toipumisesta ovat monien asiantuntijoiden mukaan tuulesta temmattuja. Öljyvuodon vaikutukset voivat jatkua jopa useita vuosikymmeniä.
"BP:n myrkkytsunami korvattava asukkaille"
"BP:n myrkkytsunami korvattava asukkaille"
"Täällä ei ole lopulta mitään muuta kuin öljyä,
ja koska poliitikot ovat öljy-yhtiöiden otteessa, paine sen poraamiseen
kasvaa", eräs Meksikonlahden rannikon asukas kiteyttää tunnelmat
katastrofialueella.
Kuubaan suunnattu propaganda kallista ja turhaa
Kuubaan suunnattu propaganda kallista ja turhaa
Yhdysvalloissa vaaditaan Kuubaan suunnattujen
radio- ja televisiolähetysten lopettamista, koska ne tavoittavat hyvin
pienen yleisön mutta nielevät paljon rahaa.
Rahastus Irakin sodalla jatkuu
Rahastus Irakin sodalla jatkuu
Tukitoiminnoilla rahastus jatkuu Irakissa, vaikka
USA supistaa joukkojaan. Yhdysvaltalainen KBR-yhtymä laskutti valtiolta
viime vuonna Irakissa tehdyt työtuntinsa kymmenkertaisina, valtion
tilintarkastajat sanovat.
Ignacio Ramonet: Yhdysvallat on saartanut Venezuelan
Ignacio Ramonet: Yhdysvallat on saartanut Venezuelan
Elokuussa Yhdysvallat ilmoitti avaavansa seitsemän sotilastukikohtaa Kolumbiassa.
Lokakuussa Panama myönsi USA:lle neljä uutta sotilastukikohtaa.
Nyt Venezuelaa piirittää 13
Yhdysvaltain sotilastukikohtaa sekä sen
lentotukialukset ja sotalaivat, kirjoittaa Ignacio Ramonet.
Vahva öljylobby jarruttaa USA:n ilmastopolitiikkaa
Vahva öljylobby jarruttaa USA:n ilmastopolitiikkaa
Yhdysvaltojen laiha panos Kööpenhaminan
ilmastokokouksessa ei hämmästytä järjestöjä, jotka valvovat
poliitikkojen ja yritysten yhteistyötä.