Kepa
Osoite
Puhelinnumero
Kotisivut
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa yhdistyi Kehys ry:n kanssa Fingoksi 26.11.2018. Kepa oli tähän asti Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsen.
Maailma kylässä valtaa Helsingin viikonloppuna
Maailma kylässä valtaa Helsingin viikonloppuna
Suomen suurimmassa monikulttuurisuustapahtumassa kuullaan muun muassa eteläafrikkalaista musiikkia ja keskustellaan kehityspolitiikasta.
Suomi puoltamaan pörssiveroa
Suomi puoltamaan pörssiveroa
Suomi on siirtymässä peesaajasta globaalin tai vähintään EU:n kattavan rahoitusmarkkinaveron puolestapuhujaksi.
Vähiten tienaavat tukevat kehitysyhteistyötä
Vähiten tienaavat tukevat kehitysyhteistyötä
Alle kymppitonnin vuodessa ansaitsevat suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin kehitysapumäärärahojen lisäämiseen, kertoo Kepa.
Kiinalla paineita kehittää politiikkaansa Afrikassa
Kiinalla paineita kehittää politiikkaansa Afrikassa
Kiinan kuherruskuukausi Afrikassa alkaa olla ohi, ja maa alkaa olla huolissaan maineestaan maailmalla.
Apu Pakistanille ja Osaman kuolema
Apu Pakistanille ja Osaman kuolema
Blogissaan Esa Salminen pohtii Osama bin Ladenin teloituksen vaikutuksista Yhdysvaltojen apuohjelmille Pakistanissa ja Afganistanissa.
Teollisuusmaat ulkoistavat päästönsä kehitysmaihin
Teollisuusmaat ulkoistavat päästönsä kehitysmaihin
Teollisuusmaiden kehitysmaihin siirtämät päästöt ovat nelinkertaistuneet 1990-luvulta lähtien.
Taloustieteilijä: Maailmalla menee paremmin kuin koskaan
Taloustieteilijä: Maailmalla menee paremmin kuin koskaan
Politiikan pitäisi keskittyä vaurauden kasvattamisen sijasta ihmisten elämänlaadun parantamiseen, sanoo Maailmanpankin ekonomisti Charles Kenny.
Lentomaksulla kaksi miljardia dollaria kehitysmaiden terveyteen
Lentomaksulla kaksi miljardia dollaria kehitysmaiden terveyteen
Maailman terveysjärjestön alaisen UNITAIDin kampanja voi olla yksi esimerkki siitä, miten kehitysyhteistyötä tulevaisuudessa rahoitetaan.
Onko perussuomalaisilla globaalipolitiikkaa?
Onko perussuomalaisilla globaalipolitiikkaa?
Vaalivoittaja perussuomalaisten näkemys maapallon taloudesta ja politiikasta on vasemmistolainen muttei liberaali, kirjoittaa Jukka Aronen arviossaan.