Punainen Risti
Osoite
Tehtaankatu 1a PL 168, 00140 Helsinki
Puhelinnumero
020 701 2000
Kotisivut
http://www.punainenristi.fi/
Punainen Risti on maailmanlaajuinen liike. Sen perustehtävänä on auttaa ja suojella sotien, selkkausten ja suurten onnettomuuksien uhreja yli kansallisten ja aatteellisten rajojen. Suomen Punainen Risti on yksi yli 186:sta Punaisen Ristin kansallisesta yhdistyksestä. Vuonna 1877 perustettu SPR on Suomen suurimpia kansalaisjärjestöjä, jäseniä sillä on vajaat 100 000.
Suomen Punainen Risti lähettää apua Jemeniin
Suomen Punainen Risti lähettää apua Jemeniin
Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastosta 100 000 euroa Jemenin sodan uhrien auttamiseksi. Raha ja avustustoiminta eivät kuitenkaan yksinään riitä – ainoastaan sodan sääntöjen kunnioittaminen voi kääntää Jemenin tilanteen parempaan.
Järjestöt kampanjoivat oikeudenmukaisuuden puolesta – ollaan yhdessä #vainihmisia
Järjestöt kampanjoivat oikeudenmukaisuuden puolesta – ollaan yhdessä #vainihmisia
Amnesty International, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Punainen Risti yhdistävät voimansa oikeudenmukaisemman Suomen puolesta 11.2. käynnistyvässä Vain ihmisiä -kampanjassa. Suomessa on yhtä monta tarinaa kuin on ihmistäkin. Vaikka tarinamme ovat erilaisia, niissä on kuitenkin myös paljon samaa – muistoja, tunteita ja meitä kaikkia koskettavia kokemuksia.
Nälkäpäivä-keräys saavutti historiansa neljänneksi parhaan tuloksen
Nälkäpäivä-keräys saavutti historiansa neljänneksi parhaan tuloksen
Suomalaiset lahjoittivat lähes kolme miljoonaa euroa Nälkäpäivä-keräykseen. Varoja käytetään etenkin Indonesian maanjäristyksestä selvinneiden auttamiseen.
Poliitikot ja järjestöt vaativat: Suomi mukaan maailman hiv-talkoisiin
Poliitikot ja järjestöt vaativat: Suomi mukaan maailman hiv-talkoisiin
Maailman aids-päivää vietetään lauantaina 1.12. Teemapäivänä järjestöt ja useat eri alojen vaikuttajat vetoavat kansainvälisen hiv-työn puolesta. Suomi on onnistunut hiv-epidemian hoidossa poikkeuksellisen hyvin. Järjestöjen mukaan menestystarina on mahdollista toistaa ympäri maailmaa.
Punaiselle Ristille uusi järjestöjohtaja ja sisäinen tarkastaja
Punaiselle Ristille uusi järjestöjohtaja ja sisäinen tarkastaja
Suomen Punaisen Ristin uudeksi järjestöjohtajaksi on valittu KTM Marja Lehtimäki, ja sisäiseksi tarkastajaksi KTM, SH Riika Viik.
Vaurastuvassa Suomessa on aika puuttua lapsiperheköyhyyteen – Hyvä Joulumieli -keräys auttaa vähävaraisia lapsiperheitä jouluna
Vaurastuvassa Suomessa on aika puuttua lapsiperheköyhyyteen – Hyvä Joulumieli -keräys auttaa vähävaraisia lapsiperheitä jouluna
Köyhyys koskettaa Suomessa noin 110 000:ta lasta. Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa nuorten itsenäistymiseen ja näkyy vielä aikuisiällä. Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseksi käynnistyy torstaina 22.11. Keräyksen tuotoilla jaetaan 28 000 ruokalahjakorttia, jotta myös vähävaraisissa perheissä saadaan jouluateria.
Suomen suurin hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä huipentuu tällä viikolla – Nyt kerätään vuoden vaikuttavin hyväntekeväisyyspotti
Suomen suurin hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä huipentuu tällä viikolla – Nyt kerätään vuoden vaikuttavin hyväntekeväisyyspotti
Nenäpäivä-kampanja on parhaillaan käynnissä ympäri Suomen. Kampanja huipentuu tulevana perjantaina 9.11. varsinaiseen Nenäpäivään, jolloin Yle TV2 esittää koko illan Nenäpäivän suoraa lähetystä. Kaikkia suomalaisia kannustetaan perustamaan oma Nenäkatsomonsa perjantai-iltana ja auttamaan maailman lapsia vaikka omalta kotisohvalta.
Indonesia pyytää ulkomaisia järjestöjä lähtemään – Punaisen Ristin suomalaisen logistiikkayksikön harteille suuri vastuu maanjäristyksen avustustöistä
Indonesia pyytää ulkomaisia järjestöjä lähtemään – Punaisen Ristin suomalaisen logistiikkayksikön harteille suuri vastuu maanjäristyksen avustustöistä
Kaikki Indonesiaan tulevat avustustarvikkeet kulkevat nyt Indonesian Punaisen Ristin kautta. ”Meillä on kovat paineet saada tilanne haltuun ja tavara lähtemään eteenpäin”, sanoo Punaisen Ristin kansainvälistä avustusoperaatiota johtava suomalainen Andreas von Weissenberg.
SPR:n työntekijä johtamaan Punaisen Ristin Indonesia-operaatiota – Kokonaisia kyliä on tuhoutunut
SPR:n työntekijä johtamaan Punaisen Ristin Indonesia-operaatiota – Kokonaisia kyliä on tuhoutunut
Suomalainen Andreas von Weissenberg johtaa kansainvälisen Punaisen Ristin Indonesia-operaatiota. Avustustyöntekijät etenivät eilen aiemmin saavuttamattomille alueille.