Suomen World Vision
Osoite
Puhelinnumero
Kotisivut
Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillis-humanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka on osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Järjestö ei ole Maailma.netin jäsen.
Raportti: Uudet kehitystavoitteet eivät saa unohtaa kaikkein haavoittuvimpia lapsia
Raportti: Uudet kehitystavoitteet eivät saa unohtaa kaikkein haavoittuvimpia lapsia
Kehitysyhteistyöjärjestö World Vision muistuttaa, että uusien kehitystavoitteiden on keskityttävä kaikkein haavoittuvimpien lasten elinolojen parantamiseen.
Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa
Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa
World Vision on kasvattanut avustusoperaatiotaan Etelä-Sudanissa. Turvattomuus, rahoituksen puute sekä huono sää vaikeuttavat kuitenkin avun perille saantia.
World Visionilta apua Irakin pakolaisille
World Visionilta apua Irakin pakolaisille
World Visionin kansainvälinen arviointiryhmä valmistelee humanitaarista operaatiota kurdialueella Pohjois-Irakissa.
World Vision varoittaa lasten hyväksikäytön lisääntymisestä jalkapallon MM-kisojen aikana
World Vision varoittaa lasten hyväksikäytön lisääntymisestä jalkapallon MM-kisojen aikana
Brasilialaiset lapset ja nuoret ovat entistä suuremmassa vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi jalkapallon MM-kisojen aikana.
Vammaiset äärimmäisen heikossa asemassa kriiseissä ja pakolaisina
Vammaiset äärimmäisen heikossa asemassa kriiseissä ja pakolaisina
Suomen World Vision vaatii Euroopan unionia huomioimaan entistä tehokkaammin vammaisten hädän rahoittamassaan humanitaarisessa avussa
Tietämättömyys vaikeuttaa lasten hyväksikäyttöön puuttumista Kaakkois-Aasiassa
Tietämättömyys vaikeuttaa lasten hyväksikäyttöön puuttumista Kaakkois-Aasiassa
Tutkimuksen mukaan vanhemmilla ja lapsilla ei ole tietoa siitä, mitä on seksuaalinen hyväksikäyttö ja miten sitä ehkäistään.
Kolmannekselta maailman lapsista puuttuu syntymätodistus
Kolmannekselta maailman lapsista puuttuu syntymätodistus
Ainakin 230 miljoonaa lasta on käytännössä näkymättömiä, sanoo World Vision.
Suomalaisten lahjoittajien tuella puhdasta vettä 35 000 kenialaiselle
Suomalaisten lahjoittajien tuella puhdasta vettä 35 000 kenialaiselle
"Puhdas vesi on käynnistänyt positiivisen kehityksen ketjun niin lasten kuin aikuistenkin elämässä", Suomen World Visionin Afrikan aluepäällikkö Ulla Tervo sanoo.
Ulkoministeriöltä 44 miljoonaa euroa humanitaarista hätäapua
Ulkoministeriöltä 44 miljoonaa euroa humanitaarista hätäapua
Pääosa Suomen tuesta kanavoidaan YK-järjestöjen ja apua toimittavien suomalaisjärjestöjen kautta.