gender
Gazan naiset elävät Israelin tulen ja oman kulttuurin alistuksen välissä
Gazan naiset elävät Israelin tulen ja oman kulttuurin alistuksen välissä
Israelin iskut ja sukupuoleen perustuva syrjintä synkistävät palestiinalaisnaisten elämää. Lisäksi arkea vaikeuttaa kansainvälinen saarto.
Naisten syrjintä torjutaan kaikkialla
Naisten syrjintä torjutaan kaikkialla
Sukupuolten tasa-arvolla on vankka kannatus mitä erilaisimmissa maissa maapallon eri kolkilla, paljastaa tuore tutkimus. Siihen vastasi 15 000 ihmistä 16 maassa.
Perhesuhteet edelleen naispoliitikon ainoa tie valtaan
Perhesuhteet edelleen naispoliitikon ainoa tie valtaan
Suuressa osassa maailmaa naispoliitikon ainoa tie valtaan kulkee edelleen tunnetun aviomiehen tai vanhempien kautta. Epäsuhta ei katso taloudellista kehitystä, sillä samat esteet ovat naisten tiellä niin Yhdysvalloissa kuin kehitysmaissakin.
Afganistanissa kannustetaan naisia poliiseiksi
Afganistanissa kannustetaan naisia poliiseiksi
Afganistanissa oli naisia poliiseina jo 1960-luvulla, mutta sittemmin talebanien valta teki naisten työssäkäynnistä käytännössä mahdotonta. Nyt naisia taas kannustetaan töihin, ja osa naisista ryhtyy poliiseiksi vaikka henkensä kaupalla.
Raiskaukset jatkuvat sodan perintönä Kongossa
Raiskaukset jatkuvat sodan perintönä Kongossa
Taistelut Iturin alueella Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa ovat pääsääntöisesti rauhoittuneet, mutta siviiliväestö kärsii yhä raskaasta väkivallasta.
Ääriliikkeiden nousu haastaa Indonesian naisjärjestöt
Ääriliikkeiden nousu haastaa Indonesian naisjärjestöt
Paperilla indonesialaisten naisten asiat ovat hyvin: viime vuosina on säädetty useita lakeja, jotka määräävät sukupuolten tasa-arvosta. Lakien takana vaikuttavat asenteet muuttuvat kuitenkin hitaasti, ja nyt naisten asemaa uhkaavat myös yhteiskunnan pinnan alla uhittelevat äärijärjestöt.
Afganistanissa kohistaan naisten puodeista – oma kauppakeskus tulossa
Afganistanissa kohistaan naisten puodeista – oma kauppakeskus tulossa
Afganistanin vanhoilliset naksuttavat kieltään paheksuvasti uusille naisten hoitamille kauppaliikkeille.
Naiset pyrkivät Sierra Leonen parlamenttiin
Naiset pyrkivät Sierra Leonen parlamenttiin
Naisen pyrkiminen politiikkaan aiheuttaa Sierra Leonessa ihmetystä ja jotkut tuomitsevat sen. Monen naisehdokkaan tie katkeaakin jo esivaaleissa puolueen tuen puuttumiseen. Myös vaalitavan muutos tulee vaikeuttamaan naisten pääsyä parlamenttiin.
Tytöt tykkäävät koulunkäynnistä Pakistanissa
Tytöt tykkäävät koulunkäynnistä Pakistanissa
Khoran kylässä asuva Shumaila pitää koulunkäynnistä. Hän tietää olevansa etuoikeuttu, sillä Pakistanissa vain kolmasosa tytöistä pääsee kouluun. Maan ei uskota täyttävän YK:n vuosituhattavoitetta peruskoulutuksen turvaamisesta kaikille vuoteen 2015 mennessä.