Ääriliikkeiden nousu haastaa Indonesian naisjärjestöt

Yhä suurempi osa indonesialaisista naisista opiskelee. Yhä suurempi osa heistä käy kodin ulkopuolella töissä, ja onpa maalla ollut naispresidenttikin.

Silti indonesialaisen naisjärjestön Kalyanamitran toiminnanjohtaja Rena Herdiyani pyörittelee päätään.

Hänen mukaansa järjestöillä on Indonesiassa vielä melkoisesti työtä tehtävänään, sillä naisten asema riippuu ennen muuta asenteista ja tulkinnoista. Siitä, kuinka yksi maailman suurimmista muslimimaista lukee Koraania.

“Suurin haasteemme juuri nyt ovat äärijärjestöt, jotka yrittävät omilla säädöksillään työntää naiset takaisin kodin piiriin, pois julkisen alueelta”, Herdiyani sanoo. Hän vierailee parhaillaan Suomessa Sadankomitean kutsumana ja luennoi kollegoineen helsinkiläiskouluissa indonesialaisten työstä fundamentalismia vastaan.

Yhdeksi esimerkiksi Indonesian äärimuslimien toiminnasta kelpaa vaikkapa Tangerangin alue, missä äärijärjestöt ovat alkaneet pidättää iltaisin yksin liikkuvia naisia. Perusteena järjestöt käyttävät määräystään, jonka mukaan alueelta on kitkettävä kaikki “prostituutioon viittaava” toiminta.

“Äärimieliset eivät välitä siitä, että suurin osa yömyöhään yksin kulkevista naisista on todennäköisesti palaamassa kotiin työpaikoiltaan”, Herdiyani huokaa.

Seuraava etappi: presidentinvaalit

Pohjimmiltaan islam on kuitenkin tasa-arvoinen uskonto, Herdiyani vakuuttaa. Koraanin mukaan Jumala on luonut naisen ja miehen yhdenvertaisiksi, vaikka heidän tehtävänsä eivät samanlaisia olekaan.

“Miehellä on holhoojan ja suojelijan rooli, kun taas nainen on huolenpitäjä. Kummallakin on samanlaiset poliittiset ja taloudelliset oikeudet.”

Tähän mennessä Indonesian naisliike on onnistunut ajamaan Koraanin mukaisia yhtäläisiä oikeuksia yhteiskunnan virallisella tasolla.

Esimerkiksi parisuhdeväkivalta on saatu kielletyksi lailla, ja politiikassa indonesialaispuolueet ovat sitoutuneet vuonna 2004 antamaansa lupaukseen, jonka mukaan vähintään 30 prosenttia kaikista parlamenttivaaliehdokkaista on vastaisuudessa naisia.

“Käytännössä suurin osa indonesialaisista naisista elää kuitenkin maaseudun kylissä, eikä heillä ole tarpeeksi tietoa oikeuksistaan”, Herdiyani huomauttaa.

Ja kun miehiä, heidän töitään ja velvollisuuksiaan on perinteisesti arvostettu naisia enemmän, ajattelumalleja ei silmänräpäyksessä muuteta.

Sen sijaan kahdessa vuodessa voidaan jo saada jotain aikaan, Herdiyani uskoo. Indonesia valitsee uuden presidentin vuonna 2009, ja siinä on naisjärjestöjen seuraava tavoite. Ne lobbaavat puolueita jo täyttä päätä.

Herdiyanilla ja muilla aktiiveilla sitä paitsi on, millä lobata: “Suurin osa indonesialaisista äänestäjistä on naisia. Puolueiden on pakko kuunnella meitä, jos ne haluavat ääniä.”