ihmisoikeudet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ihmisoikeudet

UNIFEMin Heyzer: Naisten asemaa edistettävä YK:ssa

Sininen logo, jossa lukee UN Women Suomi.

UNIFEMin Heyzer: Naisten asemaa edistettävä YK:ssa

UNIFEMin johtaja Noleen Heyzer osallistui ihmisoikeuksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitteleviin asiantuntijpaneeleihin Helsinkikonferenssissa. Heyzer painotti, että naisten aseman ja UNIFEMin vahvistamisen tärkeyttä vuosituhattavoitteiden toteutumisen kannalta. Hän toivoo monien valtionpäämiesten, myös Suomen, tuovan asian esille tulevassa YK:n Millennium-kokouksessa.

Amnesty: käsitys Yhdysvaltain salaisista pidätyskeskuksista tarkentumassa

Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka ja teksti "Amnesty International".

Amnesty: käsitys Yhdysvaltain salaisista pidätyskeskuksista tarkentumassa

Kaksi jemeniläisvankia on kertonut Amnesty Internationalille Yhdysvaltain salaisten pidätyskeskusten oloista. Salah Nasser Salim ’Ali ja Muhammad Faraj Ahmed Bashmilah viruivat eristysselleissä enimmäkseen kahleissa ja käsiraudoissa yli puolitoista vuotta näkemättä päivänvaloa ja voimatta olla yhteydessä perheisiinsä, asianajajiin tai avustusjärjestöihin. Heillä ei ollut aavistustakaan, missä maassa heitä pidettiin.

Aung San Suu Kyi täyttää 60 Burman juntan vankina

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Aung San Suu Kyi täyttää 60 Burman juntan vankina

Nobelin rauhnapalkinnolla palkittu burmalainen Aung San Suu Kyi täyttää 60 vuotta 19. kesäkuuta kotiarestissa. Hänen merkkipäiväkseen suunnitellaam mielenosoituksia eri puolilla maailmaa. Suu Kyi on ollut kotiarestissa yhteensä lähes kymmenen vuota ja viimeinen kotiaresti alkoi vuonna 2003. Sen aikana hän e ole saanut ottaa yhteyttä kansalaisjärjestöjen, YK:n tai oman NLD-puolueensa edustajiin.

New Plea for Russian Minority

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

New Plea for Russian Minority

The Mari minority in Russia are facing a steady erosion of their cultural rights, a group of human rights campaigners have said in a protest statement. The Mari are a Finno-Ugric branch of the Uralic people. There has been a systematic attempt by Russian authorities to deny Mari people use of their own language or to engage in other cultural practices.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Brasilia lähetti helmikuun puolivälissä 2 000 sotilasta Amazonian viidakossa sijaitsevaan Parán osavaltioon, jossa oli muutaman päivän sisällä tapettu amerikkalaissyntyinen nunna ja kolme muuta ihmistä. Jännitys on kasvanut kahden osavaltiota halkovan valtatien varrella, kun teiden päällystämissuunnitelmat ovat houkutelleet alueelle lisää keinottelijoita ja uudisasukkaita.

Vapaaehtoisia värvätään vartioimaan USA:n etelärajaa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Vapaaehtoisia värvätään vartioimaan USA:n etelärajaa

Yhdysvaltain rajavartiosto on saamassa vapaaehtoisia apulaisia Minuteman Projectista, joka värvää väkeä vahtimaan Meksikon rajaa Arizonassa huhtikuun ajan. Pääosin entisistä sotilaista muodostuva Minuteman on yksi monista siirtolaisuutta vastustavista ryhmistä, jotka jahtaavat laittomia maahanmuuttajia Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla.

Alkuperäiskansoilla ensi kertaa omia tapahtumia Maailman sosiaalifoorumissa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Alkuperäiskansoilla ensi kertaa omia tapahtumia Maailman sosiaalifoorumissa

"Me olemme toisenlainen maailma", julistavat Brasilian Porto Alegreen kokoontuvat alkuperäiskansat. Ne ovat osa keskiviikkona alkavaa Maailman sosiaalifoorumia, joka järjestetään nyt viidettä kertaa tunnuksella Toisenlainen maailma on mahdollinen. Alkuperäiskansoilla on nyt ensi kertaa foorumissa omia tilaisuuksia ja tapahtumia.

Romanien ja afrikkalaistaustaisten syrjintä ravintoloissa vakiintunutta

Ihmisoikeusliiton logo.

Romanien ja afrikkalaistaustaisten syrjintä ravintoloissa vakiintunutta

Ihmisoikeusliitto testasi vuonna 2002 helsinkiläisten ravintoloiden suhtautumista asiakkaiksi pyrkiviin romaneihin ja mustaihoisiin ihmisiin. Jokainen testiin osallistunut seurue tai joku sen jäsenistä koki syrjintää yhden tai useamman ravintolan ovella. Tehtyjen rikosilmoitusten käsittelyn vitkaus ja lievät tuomiot kertovat viranomaisten piittamattomasta suhtautumisesta syrjintärikoksiin, järjestö kritisoi.

Turkin naiset: Me olemme itsemme asiantuntijoita

Ihmisoikeusliiton logo.

Turkin naiset: Me olemme itsemme asiantuntijoita

Turkki määritellään läntisissä tiedotusvälineissä usein köyhäksi, pelottavan suuressa määrin islaminuskoa tunnustavaksi maaksi, jossa naisten asema on heikko. Maan rikkaimmilla alueilla naiset ovat kuitenkin käytännössä tasa-arvoisia miesten kanssa. Toisaalta maaseudulla vallitsevat perinteiset kunniakäsitykset ja naisten koulunkäynti on harvinaista, todetaan Ihmisoikeusraportin uusimmassa numerossa.

Tilaa aihepiirin ihmisoikeudet RSS-syöte