ihmisoikeudet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ihmisoikeudet

Romaneille rotuerottelu on arkipäivää Suomessa

Katukuva Helsingin Kaisaniemestä liikennevaloissa.

Romaneille rotuerottelu on arkipäivää Suomessa

Suomi on ottanut isoja askelia yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon saralla viime aikoina, mutta romanit ovat yhä suomalaisen rasismin sokea kohta, kirjoittaa Leif Hagert.

Iran teloitti jälleen alaikäisenä tuomitun

Kuolemanrangaistuksen vastaisia mielenosoittajia kyltteineen

Iran teloitti jälleen alaikäisenä tuomitun

Kyseessä oli tänä vuonna jo neljäs teloitus, jossa tuomittu on tehnyt väitetyn rikoksen alaikäisenä.

Vihdoin poliittisia päätöksiä suitsimaan vaatetusalaa

Vaatteita henkareissa

Vihdoin poliittisia päätöksiä suitsimaan vaatetusalaa

Järjestöjen lobbaus on tuottanut tulosta, sillä Euroopan parlamentti on vihdoin ryhtynyt edistämään kunnolla vaatetusalan vastuullisuutta, kirjoittaa tutkija Outi Moilala.

Intian naiset saivat tarpeekseen seksuaalisen häirinnän uhrien syyllistämisestä – ”Tuhkimo-kampanja” leviää Twitterissä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Intian naiset saivat tarpeekseen seksuaalisen häirinnän uhrien syyllistämisestä – ”Tuhkimo-kampanja” leviää Twitterissä

Intialaisnaiset postaavat Twitteriin kuvia itsestään yksin yöaikaan. Taustalla on tapaus, jossa paikallispoliitikko ihmetteli, miksi häirintää kokenut nainen oli liikkeellä yksin.

Verkkoturvallisuuskouluttajien pidätys Turkissa vaikuttaa meihin kaikkiin

Tietokoneen näyttö ja lukko

Verkkoturvallisuuskouluttajien pidätys Turkissa vaikuttaa meihin kaikkiin

Kouluttajien pidätys on muistutus siitä, että älypuhelimistamme ja läppäreistämme on tulossa ihmisoikeustaistelun uusia etulinjoja, kirjoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnestyn asiantuntija Tanya O'Carroll.

Italiaan saapuvien siirtolaisten joukossa yhä enemmän ihmiskaupan uhreja

Punaisen Ristin työntekijöitä ja siirtolaisia Sisilian Cataniassa vuonna 2015.

Italiaan saapuvien siirtolaisten joukossa yhä enemmän ihmiskaupan uhreja

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan jopa 80 prosenttia Nigeriasta Italiaan saapuvista naisista on potentiaalisia seksuaalisen riiston uhreja.

Intian Chennaissa seksityöläiset saavat ilmaisia kondomeita

Intialaiset seksityöläiset harjoittelevat kondomin käyttöä puupeniksellä.

Intian Chennaissa seksityöläiset saavat ilmaisia kondomeita

Terveyspalveluita on tarjolla naisille, mutta transsukupuolisilla on vaikeampaa. Naisten kondomeihin on sen sijaan varaa vain harvoilla, vaikka seksityöläiset uskovat, että ne olisivat helpompia ja tehokkaampia.

Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

Budhhalaisen temppelin huippu Katmandussa

Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.

UN Women: Sukupuoleen perustuvan vainon tulisi olla turvapaikkaperuste

Kaksi afgaaninaispakolaista burkhissa.

UN Women: Sukupuoleen perustuvan vainon tulisi olla turvapaikkaperuste

Moni sukupuolensa vuoksia vainoa kokenut nainen ei saa turvapaikkaa EU-maista lainsäädännön porsaanreikien vuoksi. Tällaista vainoa voi olla esimerkiksi kunniaväkivalta, pakkoavioliitot tai ihmiskauppa.

Tilaa aihepiirin ihmisoikeudet RSS-syöte