ihmisoikeudet
Amnesty: Iran kieltää mielipidevangeilta terveydenhoidon – vaarana jopa kuolema
Amnesty: Iran kieltää mielipidevangeilta terveydenhoidon – vaarana jopa kuolema
Esimerkiksi kurdivähemmistöön kuuluva Zeynab Jalalian uhkaa sokeutua kidutuksen ja hoidon epäämisen takia, kerrotaan tuoreessa raportissa.
Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan
Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan
Maailman vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen tilaa tarkastelevan raportin mukaan esimerkiksi haitilaiset hyödyntävät katuteatteria taistellakseen kulttuurinsa puolesta.
Ihmisten pariin, vaikka laki rajoittaa
Ihmisten pariin, vaikka laki rajoittaa
Etiopiassa säädettiin vuonna 2009 laki, joka kieltää ihmisoikeuksista puhumisen runsaasti ulkomaista tukea saavilta kansalaisjärjestöiltä. Satojen järjestöjen toiminta on lain takia loppunut, mutta osa jatkaa sinnikkäästi työtään.
Ananasmehututkija Andy Hallin oikeudenkäynti jatkuu, suomalaiset puolustuksen todistajina
Ananasmehututkija Andy Hallin oikeudenkäynti jatkuu, suomalaiset puolustuksen todistajina
Finnwatchille tutkimusta tehneen Hallin puolesta todistaa järjestön lisäksi S-ryhmä.
Hondurasissa murhattiin jälleen ympäristöaktivisti
Hondurasissa murhattiin jälleen ympäristöaktivisti
Murhattu Lesbia Yaneth Urquía kuului samaan järjestöön kuin maaliskuussa murhattu Berta Cáceres. Copinh-järjestö pitää tapausta poliittisena naismurhana.
Konflikti on ajanut viisivuotiaan Etelä-Sudanin talous- ja mielenterveyskriisiin
Konflikti on ajanut viisivuotiaan Etelä-Sudanin talous- ja mielenterveyskriisiin
Konfliktin julmuuksia kokeneilla on vakavia psyykkisiä ongelmia, talous on romahduspisteessä ja ruokapula leviää.
Historiallinen päätös – YK:lle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiantuntija
Historiallinen päätös – YK:lle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiantuntija
Ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman konservatiivisten maiden vastustuksesta huolimatta.
Yhdysvallat nosti Thaimaan luokitusta ihmiskaupparaportissaan
Yhdysvallat nosti Thaimaan luokitusta ihmiskaupparaportissaan
Arvovaltaisen raportin luokitus antaa kiitosta maan ponnisteluille ihmiskauppaa vastaan, mutta osa järjestöistä kritisoi päätöstä.
Järjestöt: YK:n jäädytettävä Saudi-Arabian jäsenyys ihmisoikeusneuvostossa
Järjestöt: YK:n jäädytettävä Saudi-Arabian jäsenyys ihmisoikeusneuvostossa
Neuvoston uskottavuus on vaakalaudalla Saudi-Arabian käyttäessä jäsenyyttä hyväkseen välttääkseen vastuuta rikkomuksistaan, sanovat Amnesty ja HRW.