Artikkeli on julkaistu alun perin Kuudes kulma -verkkomediassa.

Päivän kuumin aika väistyy iltaviileän tieltä. Toimistorakennuksen kuistilla istuva etiopialainen mies madaltaa ääntään ja vilkaisee olkansa yli, vaikka olemme aidatulla sisäpihalla. Kaikkia sanoja ei kannata sanoa kovalla volyymilla – ainakaan jos haluaa jatkaa rakasta työtään kansalaisjärjestössä.

Ne sanat ovat ihmisoikeudet ja demokratia. "Emme enää työskentele ihmisoikeuksien puolesta vaan parannamme ihmisten mahdollisuuksia elää toiminnallisesti rikkaampaa elämää", mies luonnehtii sitä muutosta, joka järjestön työnkuvassa tehtiin vuonna 2009 säädetyn kansalaisjärjestölain takia.

Olennaisin osa järjestön työtä on pyrkiä tarjoamaan vammaisille ja vammautuneille ihmisille muiden kanssa yhtäläinen pääsy yhteiskunnan palveluihin, kuten kouluun. Koska järjestö saa suuren osan rahoituksestaan ulkomailta, esimerkiksi Suomesta, demokratiasta ja ihmisoikeuksista puhuminen osana toimintaa on Etiopian kansalaisjärjestölain mukaan kiellettyjä.

Työntekijöitä harmittaa, sillä he eivät voi edes juhlistaa kansainvälistä vammaisten oikeuksien päivää, oikeuksista kun ei saa puhua.

Tällaista, nykyisin sallittua kansalaisjärjestötyötä kutsutaan Etiopiassa vapaasti suomennettuna ihmisten aktiivisuutta edistäväksi toiminnaksi.

Erilainen vaalivuosi

Kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoittava laki juontuu vuoden 2005 parlamenttivaaleista, joiden aika oli Etiopiassa poikkeuksellista. Moni etiopialainen muistaa ajan mellakoista ja siitä, että omassa kotikaupungissakin menehtyi ihmisiä. Tämän takia moneen mieleen tuntuu iskostuneen, että onnellisen elämän saa pysyttelemällä kaukana politiikasta.

Toisaalta vuoden 2005 vaaleja on luonnehdittu Etiopian tähänastisista vapaimmiksi. Kansalaisyhteiskunta oli tuolloin aktiivinen. Erilaiset järjestöt opettivat yhteisvoimin maaseudulla asuvia ihmisiä äänestämään ja lisäsivät tietoisuutta demokratiasta ja kansalaisten oikeuksista.

Ihmisoikeuksista puhuminen osana kansalaisjärjestötyötä oli vielä sallittua. "Kerroimme ihmisille, millaisia oikeuksia heille perustuslain mukaan kuuluu. Puhuimme mahdollisuudesta äänestää sekä opetimme, miten äänestäminen käytännössä tapahtuu", toinen paikallisessa kansalaisjärjestössä työskentelevä mies kertoo toimistossaan.

"Kaikkia sanoja ei kannata sanoa kovalla volyymilla – ainakaan jos haluaa jatkaa rakasta työtään kansalaisjärjestössä."

Joidenkin epäilysten mukaan kansalaisjärjestöt kampanjoivat oppositiopuolueiden puolesta ulkomaisen rahoituksen turvin. "Te voitte valita", oli kuitenkin se viesti, jota kansalaisjärjestöt opettivat ihmisille. Järjestöihmiset halusivat yksinkertaisesti vain, että ihmiset äänestäisivät.

Moni äänestikin – ja myös hallitusta vastaan. Oppositio sai vaaleissa aiempaan verrattuna huomattavan suuren kannatuksen. Seuraus oli, että pääpuolue EPRDF, eli Etiopian kansanvallankumouksellinen demokraattinen rintama, kiristi otettaan maassa. Tämä näkyi muun muassa vuonna 2009 säädettynä kansalaisjärjestölakina, joka nykyään rajoittaa rajusti kansalaisjärjestöjen toimintaa.

"Hallitus ilmeisesti tulkitsi, että me kansalaisjärjestöissä työskentelevät teimme vaalityötä opposition hyväksi. Oikeasti emme tukeneet mitään puoluetta vaan kerroimme ihmisille niistä oikeuksista, jotka heille perustuslain mukaan kuuluvat."

Me ja maan perustuslaki

Etiopialaisten järjestöihmisten mukaan hallitus ei halua kansalaisten tietävän maan perustuslain sisällöstä. Lait ja ihmisoikeusratifioinnit pidetään mieluummin hyllyssä; niitä esitellään lähinnä kansainväliselle yhteisölle. "Mielestäni Etiopiassa on hyvä perustuslaki. Lisäksi esimerkiksi naisia koskevat kansainväliset sopimukset on täällä hyväksytty. Ongelma on, että nämä asiat eivät näy käytännössä."

Moni kansalaisjärjestöjen työntekijöistä tietää laeista, koska on aiemmin työskennellyt hallitukselle. Useat nykyiset järjestöihmiset ovat kuitenkin olleet tyytymättömiä hallituksen toimintatapoihin ja valinneet kansalaisjärjestöissä vaikuttamisen. "Voisi sanoa, että kansalaisjärjestöt ja maan perustuslaki ovat samalla puolella, mutta silti hallitus tuntuu pelkäävän meitä."

Mediassa toistellaan, että Etiopia on kehittynyt. Kansalaisjärjestön toimiston kuistilla istuvaa miestä tämä ei kuitenkaan tyydytä. "Talouskasvusta kertovat uutiset täyttävät television. Kuitenkin samalla, kun maan talous kasvaa, ihmisten oikeuksia jyrätään."

Rahoitustapa sanelee säännöt

Vuoden 2009 kansalaisjärjestölaki määrää, että kansalaisjärjestöjen oli rekisteröidyttävä joko etiopialaiseksi ("Ethiopian Charities or Societies") tai Etiopiassa toimivaksi ("Ethiopian Resident Charities or Societies").

Etiopialaisena järjestönä toimiminen tarkoittaa, että suurin osa rahoituksesta – vähintään 90 prosenttia – täytyy kerätä kotimaasta. Tällöin ihmisoikeuksista ja demokratiasta puhuminen on luvallista. Etiopiassa toimiva järjestö puolestaan saa kerätä 90 prosenttia varoistaan ulkomailta. Tällöin ihmisoikeuksista ja demokratiasta puhuminen osana toimintaa on kiellettyä.

Käytännössä suurin osa järjestöistä valitsi mahdollisuuden kerätä varoja myös ulkomailta. Niin tekivät myös molemmat tähän juttuun haastatelluista paikallisista kansalaisjärjestöistä. "Hallituskin tietää, että etiopialaisella rahoituksella toimiminen on käytännössä mahdotonta."

Olipa järjestön valinta rekisteröinnin suhteen mikä tahansa, varainhankintaa piti lain voimaan astuttua miettiä uudelleen. "Moni ulkomaalainen lahjoittajataho, joka halusi tukea nimenomaan demokratiaa edistävää työtä, hylkäsi meidät tässä vaiheessa. Jouduimme työskentelemään ilman palkkaa ja keräsimme työntekijöiden kesken kolehtia toimiston vuokraan. Selvisimme eräältä suomalaiselta järjestöltä saamamme rahoituksen ansiosta; he eivät lopettaneet yhteistyötä, vaikka jouduimme fokusoimaan toimintaamme uudelleen."

Sopeutuminen vaatii kekseliäisyyttä

"Naisten aseman parantaminen ja kaikkien lasten, myös vammaisten, kouluun pääsyn edistäminen ovat tavoitteita, joita myös Etiopian hallitus tukee. Koska työskentelemme näiden hallituksenkin oikeina pitämien asioiden puolesta, saamme jatkaa työtämme", mies kuistilla määrittelee.

Olennaista on, että oikeuksista puhumisesta oli siirryttävä vain konkreettiseen toimintaan. Niin myös naisten puolesta työtä tekevässä järjestössä toimittiin. "Olimme vaikuttaneet pitkään samassa yhteisössä maaseudulla ja meidät tunnettiin jo. Myös järjestömme edistämää ajatusta siitä, että naisillakin voisi olla oikeuksia, alettiin hiljalleen ymmärtää niissä kylissä, joissa toimimme", toimistossa kommentoidaan.

Saavutettua ei haluttu menettää, vaikka oikeuksista tuli kielletty käsite. Järjestö pyrki säilyttämään aiemmista toimintatavoistaan niin paljon kuin mahdollista. Fokus kylissä pidettiin naisissa ja konkreettiseksi tavoitteeksi asetettiin, että naisetkin saisivat omistaa maata sekä periä sitä esimerkiksi isältään.

"Kunpa myös hallitus alkaisi vaikuttaa naisia alistaviin kyläyhteisöjen perinteisiin, jotka ovat usein ristiriidassa perustuslain kanssa. Lisäksi toivoisimme, että maan johto ja sen talutusnuorassa oleva media alkaisivat pitää kansalaisjärjestöjä yhteistyökumppaneina, eikä heitä vastustavina tahoina. Kansalaisjärjestöihin kohdistuvat negatiiviset asenteet vievät meiltä nykyään ihan liikaa työaikaa."

Ihmisten luo, vaikka polkemalla

Haastateltujen kansalaisjärjestötyö jatkuu, vaikka moni lain kohta rassaa. "Meistä tuntuu siltä, että meidät yritetään pitää sisällä toimistoissamme." Hallituksella on tähän monia keinoja. Lain mukaan järjestön hallinnolliset kulut saavat olla enintään 30 prosenttia kaikista kustannuksista. Loput 70 prosenttia varoista täytyy käyttää projekteihin.

Kuitenkin esimerkiksi projektityöntekijän palkka lasketaan hallintokuluksi, mikä hankaloittaa ammattitaitoisen työvoiman palkkaamista. Myös projektikohteisiin suuntautuvat matkat ovat hallintokuluja. Tämä on ongelmallista, sillä apua tarvitsevat kyläyhteisöt sijaitsevat useiden satojen kilometrien päässä pääkaupungista.

Sisällä ei esteistä huolimatta pysytä. Naisten maanomistuksen puolesta työskentelevä aktiivi kävelee ulos. Hän haluaa tavoittaa etenkin maaseutujen ihmisiä. Kaupunkien ulkopuolella asenteiden ja tietoisuuden parantamisessa riittää nimittäin eniten töitä.

Vaikka kansalaisjärjestöt joutuvat sensuroimaan sanomisiaan, hallituksen edustajat voivat lausua ääneen esimerkiksi "naisten oikeudet". Jotta virkamiehet lipsauttaisivat, mistä on kyse, heitä kutsutaan kylissä järjestettäviin projektien avajaisiin. "Me voimme sitten siteerata heitä, järjestötyöntekijä virnistää."

Myös toisen toimiston kuistilla puhuvan miehen kasvoilla on valoa.

"Joka tapauksessa saan tehdä minulle rakasta työtä." Hienoihin autoihin ei ole varaa ja siksi kuistin kaidetta vasten nojaa pari maastopyörää. Järjestön työntekijät ja vapaaehtoiset liikkuvat niillä ihmisten luo – vaikka kuinka yritettäisiin estää.

Hanna Hirvonen on freelancer-toimittaja ja Kuudes kulma -verkkolehden vastaava toimittaja. Annastiina Airaksinen on freelancer-toimittaja.