katastrofiapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

katastrofiapu

Libanon: UNICEF auttaa lapsia toipumaan sodasta

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Libanon: UNICEF auttaa lapsia toipumaan sodasta

Tulitauosta huolimatta libanonilaislapset kärsivät edelleen riittämättömistä peruspalveluista sekä puhtaan veden puutteesta. Apu menee kuitenkin perille ja jälleenrakennus on alkamassa. UNICEF ja muut avustusjärjestöt tekevät jatkuvaa työtä auttaakseen lapsia ja heidän perheitään.

Tulvat uhkaavat Etiopian lapsia

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Tulvat uhkaavat Etiopian lapsia

Sadat ihmiset ovat menehtyneet ja kymmenettuhannet menettäneet kotinsa Etiopiaa pyyhkivissä tulvissa. Afrikan sarven kuivuuskriisiä ovat seuranneet kuukausia kestäneet rankkasateet. Joet ovat tulvineet alankoalueilla. Etiopian pohjoisosissa sijaitseva Amharan alue on yksi pahiten kärsineistä. Arviolta 200 000 ihmistä kärsii sateista, joiden arvioidaan kestävän vielä viikkoja. Tilanne voi huonontua entisestään.

Kuivuus itäisessä Afrikassa: 11 miljoonaa ihmistä avun tarpeessa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kuivuus itäisessä Afrikassa: 11 miljoonaa ihmistä avun tarpeessa

Noin 11 miljoonaa ihmistä on välittömän hätäavun tarpeessa itäisessä Afrikassa Djiboutissa, Keniassa, Etiopiassa ja Somaliassa. Kuivuutta sanotaan jopa pahemmaksi kuin vuoden 1984 katastrofi. Tilanne on nopeasti muuttumassa kriittiseksi. Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset sekä Punainen Risti auttavat hädässä olevia.

Pelastakaa Lapset: Tsunamin jälkihoitoa edelleen saatavissa

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Pelastakaa Lapset: Tsunamin jälkihoitoa edelleen saatavissa

Pelastakaa Lapset vetoaa kuntiin, että ne informoisivat edelleen Aasian tsunamikatastrofin kokeneita lapsia ja heidän perheitään terapiapalvelusta. Tarkoitukseen kerättyjä varoja on käytetty vain vähän ja jälkihoitoa voi saada vieläkin. Monet lapset tarvitsevat pitkän ajan toipuakseen traumaattisista kokemuksista.

Perimätieto auttaa luonnonmullistuksissa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perimätieto auttaa luonnonmullistuksissa

Samaan aikaan kun Pakistanin maanjäristyksen uhrien määrä jatkoi kasvuaan, Bangkokissa korostettiin perimätiedon roolia luonnonkatastrofeihin varautumisessa. Indonesian Acehin maakuntaan kuuluvan Simeuluen saaren asukkaille annettiin arvostettu YK:n Sasakawa-palkinto tunnustuksena heidän neuvokkaasta toiminnastaan tapaninpäivän hyökyaallon uhatessa.

Pakistanin maanjäristyksen uhreille virtaa apua

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pakistanin maanjäristyksen uhreille virtaa apua

Monet järjestöt, mm. Kirkon Ulkomaanapu, UNICEF, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan ja Suomen Lähetysseura ovat lähettäneet rahalähetyksiä ja avustustarvikkeita Pakistanin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Alueelle on lähetetty mm. huopia ja lämpimiä vaatteita, vesisäiliöitä, ruokaa, lääkkeitä, telttoja ja patjoja.

Öljyvaltioita syytellään kitsaudesta katastrofimaita kohtaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Öljyvaltioita syytellään kitsaudesta katastrofimaita kohtaan

Useat öljyntuottajamaat, kuten Kuwait ja Saudi-Arabia, ovat hivuttaneet Aasian hyökyaallon uhreille tarkoitettuja avustussummiaan ylöspäin saatuaan moitteita kitsaudesta. Suurimpia summia Aasian katastrofin jälkihoitoon ovat luvanneet Australia (812 miljoonaa dollaria), Saksa (650 miljoonaa), Japani (500 miljoonaa) ja Yhdysvallat (350 miljoonaa).

Katastrofi yhdisti Sri Lankan väestöryhmiä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Katastrofi yhdisti Sri Lankan väestöryhmiä

Vaikka Sri Lankan sisällissota päättyi kolme vuotta sitten, sen osapuolet ovat tähän asti pysytelleet loitolla toisistaan. Hyökyaaltojen aiheuttamassa katastrofissa vanhat kaunat ovat kuitenkin väistyneet keskinäisen avun tieltä. Torstain tieto uhrien määrästä saarivaltiossa oli 23 800.

Aasian katastrofi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Aasian katastrofi

Joulukuun 26. päivä 2004 Kaakkois-Aasiassa Indonesian Sumatran saaren läheisyydessä tapahtui merenalainen maajäristys, jonka seurauksena valtavat hyökyaallot pyyhkivät alueen rantoja ja yli 150 000 ihmistä sai surmansa. Uutisia avustustöiden etenemisestä sekä tietoa hätäavun lahjoitusnumeroista ja -tileistä koottuna tämän linkin taakse.

Tilaa aihepiirin katastrofiapu RSS-syöte