katastrofiapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

katastrofiapu

SPR:n tsunamiohjelma lähenee loppuaan

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

SPR:n tsunamiohjelma lähenee loppuaan

Suomen Punaisen Ristin laaja avustusohjelma tsunamin tuhoista kärsineissä maissa on kuusi vuotta Aasian valtaisan katastrofin jälkeen lähes päätöksessään.

Talvi uhkaa Pakistanin tulvien uhreja

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Talvi uhkaa Pakistanin tulvien uhreja

Ainakin 10 miljoonaa pakistanilaista elää yhä maansisäisenä pakolaisena tulvien aiheuttaman kriisin jäljiltä. Maan pohjoisosissa tulvat ovat vaihtuneet talven koettelemuksiin, maan eteläosissa tulv

Kolera leviää edelleen Haitissa

Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Kolera leviää edelleen Haitissa

Noin 17 500 haitilaista on saanut koleratartunnan. Kuusikymmentä prosenttia tautiin sairastuneista on lapsia. Nopeaa leviämistä edistää muun muassa puutteellinen viemäröinti, joka pakottaa ihmiset tekemään tarpeensa ulkoilmassa.

Koleraepidemia pahenee Haitissa

Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Koleraepidemia pahenee Haitissa

Seitsemällä ja puolella miljoonalla haitilaisella on riski sairastua koleraan Haitin maaseudulla, varoittaa kehitysyhteistyöjärjestö Plan. Erityisessä vaarassa ovat syrjäisillä seuduilla ilman terveyspalveluita asuvat haitilaiset. Koleraan on kuollut virallisten tietojen mukaan jo lähes tuhat ihmistä.

Kolera on levinnyt Haitin pääkaupunkiin

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Kolera on levinnyt Haitin pääkaupunkiin

Haitissa kuukauden ajan levinnyt koleraepidemia on päässyt valloilleen myös pääkaupunki Port-au-Princessä. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Pentti Haatanen sanoo, että on vain ajan kysymys, koska tilanne äityy todella pahaksi.

Saint Lucia kärsii veden ja polttoaineen puutteesta

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Saint Lucia kärsii veden ja polttoaineen puutteesta

Saint Lucia kärsi Pienten Antillien saarivaltioista suurimmat vauriot Karibianmerellä kuun vaihteessa iskeneessä hurrikaani Tomasissa. Vedestä ja polttoaineesta on pulaa, ja saaren kulkuyhteydet ovat lähes keskeltä poikki, kertoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Miia Pöllänen.

Pakistanin tulvatuhoja korjataan pitkään

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Pakistanin tulvatuhoja korjataan pitkään

Luoteis-Pakistanissa tulvavedet ovat laskeneet ja tulvan tuhot alkavat paljastua. Monet kodit ovat korjauskelvottomia ja joen varrelle perinteiseen tyyliin mudasta ja oljista rakennetut talot liukenivat kirjaimellisesti olemattomiin. Jopa kokonaisia kyliä huuhtoutui vesien mukaan.

Haitissa uhkana sateet ja kolera

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Haitissa uhkana sateet ja kolera

Tomas-myrsky on vaikuttanut noin puolentoista miljoonan haitilaisen elämään. Vaarana on, että tulvat ja rankkasateet pahentavat maan koleraepidemiaa, johon on kuollut jo yli 500 ihmistä.

Pakistanissa pelloilta odotetaan ennätyssatoa tulvan jälkeen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Pakistanissa pelloilta odotetaan ennätyssatoa tulvan jälkeen

Pakistanin tulvatuhojen keskellä pilkahtaa valonsäde: maan pääelinkeino, maatalous, hyötyy yltäkylläisestä kosteudesta.

Tilaa aihepiirin katastrofiapu RSS-syöte