siirtolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

siirtolaisuus

Eurooppa on siirtolaisille yhä vaarallisempi paikka – Vuoden 2021 alusta lähtien on kuollut yli 5 600 ihmistä

Kivinen merenranta.

Eurooppa on siirtolaisille yhä vaarallisempi paikka – Vuoden 2021 alusta lähtien on kuollut yli 5 600 ihmistä

Etenkin keskisen Välimeren reitti on siirtolaisille yhä vaarallisempi. Turvallisempia reittejä tarvitaan epätoivoisesti, sanoo Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö.

Paperittomien oikeusturva ei toteudu

Banneri, jossa lukee Puheenvuoro Michelle Gripenberg Ilkka Tuomainen.

Paperittomien oikeusturva ei toteudu

Paperittomille oleskeluluvan saaminen on Suomessa tehty melkein mahdottomaksi. Tilanne pitäisi korjata lakimuutoksin, sillä se olisi sekä yksilön että yhteiskunnan etu, kirjoittavat Michelle Gripenberg ja Ilkka Tuomainen.

Puolalaistutkijat vetoavat EU:hun: Raja-aidan rakentaminen pysäytettävä

Maastopuvussa oleva virolaissotilas pystyttää piikkilanka-aitaa.

Puolalaistutkijat vetoavat EU:hun: Raja-aidan rakentaminen pysäytettävä

Puolan rakentama raja-aita uhkaa pirstoa yhden Euroopan arvokkaimmista metsäalueista. Pikavauhdilla käynnistetystä rakennusprojektista ei ole tehty ympäristövaikutusten arviointia.

Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti

Joukko värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia jonottamassa, taustalla kerrostaloja.

Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti

Koronapandemia on koetellut koko maailmaa, mutta ei kuitenkaan tasapuolisesti. Punaisen Ristin raportin mukaan etenkin naiset, kaupungeissa asuvat ja siirtolaiset ovat kärsineet pandemian sosioekonomisista vaikutuksista.

Kolumbia näyttää muulle maailmalle mallia pakolaisten vastaanotossa

Ihmisiä ja autoja tiellä.

Kolumbia näyttää muulle maailmalle mallia pakolaisten vastaanotossa

Kolumbiaan saapuu päivittäin satoja tai jopa tuhansia pakolaisia Venezuelasta. Maa on myöntänyt tulokkaille oikeuden muun muassa työntekoon ja julkisiin palveluihin. Yhteiselo ei ole sujunut kitkatta, mutta esimerkiksi kukka-ala on hyötynyt uudesta työvoimasta.

Kreikka pakottaa yhä laittomasti turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin – Väkivaltainen kohtelu voi täyttää jopa kidutuksen tunnusmerkit, sanovat ihmisoikeusasiantuntijat

Mielenosoittaja ja kyltti, jossa lukee Open the borders.

Kreikka pakottaa yhä laittomasti turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin – Väkivaltainen kohtelu voi täyttää jopa kidutuksen tunnusmerkit, sanovat ihmisoikeusasiantuntijat

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on löytänyt uusia todisteita siitä, että Kreikka pakottaa siirtolaisia takaisin Turkkiin antamatta näille mahdollisuutta hakea turvapaikkaa. Samoja käytäntöjä on löydetty myös muualta Euroopasta. Järjestöt peräänkuuluttavat EU:lta toimia, sillä pohjimmiltaan sen siirtolaispolitiikka on ongelman taustalla.

Tilaa aihepiirin siirtolaisuus RSS-syöte