kehitys
Intian köyhille naisille tuli asiaa pankkiin
Intian köyhille naisille tuli asiaa pankkiin
Intialaisessa kyläpankissa eniten asiakkaita
houkuttelee tiski, jonka takana työskentelevä nuori nainen ei edes ole
pankin palveluksessa. Hän auttaa kyläläisiä täyttämään pankin vaatimia
kaavakkeita. Pankin pienlainojen avulla naiset voivat aloittaa uuden elinkeinon ja päätyä
yrittäjiksi.
Nopea väestönkasvu uhkaa Kenian kehitystä
Nopea väestönkasvu uhkaa Kenian kehitystä
Kenialainen kuuden lapsen äiti Margaret Atieno,
38, olisi halunnut välttää uusimman raskautensa. Ennen kuin terveysklinikalle saatiin ehkäisyvälineitä, hän oli jo uudelleen raskaana.
Costa Ricasta uusi eläkeparatiisi
Costa Ricasta uusi eläkeparatiisi
Keskiamerikkalainen Costa Rica näkee vauraiden
maiden vanhenevan väestön rahasampona. Rakenteilla on runsaasti
palveluasuntoja ja hoitopaikkoja Pohjois-Amerikan ja Euroopan
eläkeläisille.
Miljardöörejä yhä useammin kehitysmaissa
Miljardöörejä yhä useammin kehitysmaissa
Miljardi kehitysmaiden yhteydessä mielletään helposti miljardeiksi ihmisiksi tai Zimbabwen talouskriisin kaltaisiksi tilaksi, jolloin käytettiin miljardien dollarien seteleitä. Talouslehti Forbesin viime viikolla julkaisema listaus osoittaa miljardöörejä löytyvän yhä useammin myös kehitysmaista.
Greenpeacen uusi toiminnanjohtaja: Olemme tienhaarassa
Greenpeacen uusi toiminnanjohtaja: Olemme tienhaarassa
"Moni tärkeä kansainvälinen perusrakenne on nyt
murenemassa. Tilanne on synnyttänyt ja pahentanut ihmisen aiheuttamia
kriisejä, jotka liittyvät ruokaan, öljyyn, köyhyyteen ja ja tietenkin
ilmastoon.
Olemme tienhaarassa", kirjoittaa Greenpeace uusi toiminnanjohtaja Kumi Naidoo.
Vilpilliset yhtiöt ja lupauksensa pettävät valtiot
Vilpilliset yhtiöt ja lupauksensa pettävät valtiot
Monikansallisten yritysten arvioidaan vuosittain vilpillisin keinoin välttävän maksamasta sata miljardia dollaria kehitysmaille kuuluvia verotuloja. Samaan aikaan teollisuusmaat lipsuvat antamistaan kehitysapulupauksistaan, eikä YK:n vuosituhattavoitteidenkaan toteutuminen näytä onnistuvan.
Kolumni: Onko Haiti olemassa?
Kolumni: Onko Haiti olemassa?
Haiti oli Latinalaisen Amerikan ensimmäinen itsenäinen valtio. Jo 1700-luvun lopulla Hispaniolan saaren länsipuoliskolla sijainneessa Ranskan siirtokunnassa roihusivat kahvi- ja sokeriruokoplantaasit, jotka olivat tuoneet emämaalle suuria rikkauksia.
Karjarutto tekee seuraa isorokolle
Karjarutto tekee seuraa isorokolle
Maapallon nauta- ja sorkkaeläimiä vuosituhansien ajan verottanut karjarutto alkaa olla voitettu kanta. Virallinen ilmoitus tappavan karjaruton häviämisestä voidaan antaa viimeistään vuonna 2011, YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO uskoo.
Jalokivien salakuljetus kukoistaa Afganistanissa
Jalokivien salakuljetus kukoistaa Afganistanissa
Afganistanin runsaita jalokivivaroja ja muita aarteita on rosvottu häikäilemättä kahdeksan vuotta jatkuneen sodan aikana. Sekava tilanne ja korruptio helpottavat salakuljetusta, jonka reitit johtavat niin Itä-Aasiaan kuin Länsi-Eurooppaankin. Tuottoisaan bisnekseen osallistuvat Afganistanissa monet viranomaisetkin.