etiikka & arvokeskustelu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

etiikka & arvokeskustelu

Kiinan asekauppa epäilyttävintä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kiinan asekauppa epäilyttävintä

Vaikka Kiinan osuus maailman asekaupasta on
vain kaksi prosenttia, epäilyttävä asiakaskunta on nostanut sen
ihmisoikeusjärjestöjen silmätikuksi. New America -säätiön William Hartung kritisoi esimerkiksi Kiinan roolia Darfurin konfliktissa. 

Sokki ja pelko tuhokapitalismin palveluksessa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Sokki ja pelko tuhokapitalismin palveluksessa


Sokissa oleva ihminen ei kykene
rationaaliseen toimintaan. Sokissa oleva yhteiskunta on samalla
tavoin hetken aikaa avuton ja hyväksi käytettävissä,
väittää Helsingissä vieraillut toimittaja Naomi
Klein. Uusliberalistinen politiikka käyttää
häikäilemättä hyväkseen yhteiskunnallisia
sokkeja.

Bkt ei mittaa hyvinvoinnin sosiaalista ja ekologista puolta

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Bkt ei mittaa hyvinvoinnin sosiaalista ja ekologista puolta

Käytössä olevat taloudellisen menestyksen mittarit eivät ota riittävästi huomioon nykyajan sosiaalisia ja ympäristöpoliittisia haasteita, Euroopan unionin koolle kutsumat asiantuntijat arvioivat.

Maailman sosiaalifoorumi antaa nyt äänen Afrikalle

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Maailman sosiaalifoorumi antaa nyt äänen Afrikalle

Viime vuonna useille mantereille hajaantunut Maailman sosiaalifoorumi (WSF) kokoontuu jälleen "saman katon alle". Kansalaisyhteiskunta etsii yhteistä säveltä nyt Afrikassa, sillä kokous pidetään Kenian pääkaupungissa Nairobissa 20.-25. tammikuuta. Kokoontumiseen odotetaan jopa 150 000:ta henkeä noin sadasta maasta.

Rooman klubi: Välinpitämättömyyden kasvu uhka kehitykselle

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Rooman klubi: Välinpitämättömyyden kasvu uhka kehitykselle

Sitä mukaa kun informaatiotulva maailmassa kasvaa, on merkityksellistä tietoa yhä vaikeampi suodattaa valtavasta datamäärästä. Rooman klubin mukaan prosessi ruokkii välinpitämättömyyttä, jonka kasvu uhkaa ihmiskunnan kehitystä. "Välinpitämättömyys on tällä hetkellä se suurin peikko, joka estää monessa maassa demokraattisen prosessin etenemisen", arvioi professori Markku Wilenius.

Voittajan totuus ja globaali vastavoima

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Voittajan totuus ja globaali vastavoima

Nuorten filosofiatapahtumassa Helsingissä keskusteltiin sunnuntaina 18.1. muun muassa totuudesta ja historiasta. Loppuuko historia siihen, että valtakulttuurien arvoista tulee pysyvä maailmantila? Tätä pohdittiin Susanna Lindbergin alustamassa keskustelussa ”Historian loppu”.

Lonely Planetin Burma-opas "likaisten listalle"

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Lonely Planetin Burma-opas "likaisten listalle"

Maailman suurin matkaopaskirjojen kustantaja Lonely Planet on noussut Burman (Myanmar) sotilasjohtoa arvostelevan liikkeen silmätikuksi. Syynä on yhtiön haluttomuus vetää Burma-opastaan markkinoilta. Lontoossa päämajaansa pitävä kansainvälinen liike kritisoi opasta siitä, että vaikka se esittää myös opposition näkemyksiä, maahan saapuvat turistit joutuvat antamaan rahaa hallitsevien kenraalien taskuihin. Kustantaja taas haluaa jättää päätöksen matkailusta valistuneen lukijan omalle vastuulle.

Tilaa aihepiirin etiikka & arvokeskustelu RSS-syöte