Bkt ei mittaa hyvinvoinnin sosiaalista ja ekologista puolta

"Talous on väline, ei päämäärä", Maailman luonnon säätiön (WWF) puheenjohtaja ja Nigerian entinen ulkoministeri Emeka Anyaoku muistutti marraskuussa EU:n korkean tason konferenssissa, jonka teemana oli Bkt:n jälkeen.

"Taloudellisen menestyksen seuraamisen ohella valtioiden ja yritysten on tiedettävä tänään – ja varsinkin huomenna - miten ekologinen ja sosiaalinen varallisuutemme pärjää", Anyaoku painotti.

Vaurautta on 1930-luvulta lähtien mitattu bruttokansantuotteella (bkt). Se summaa kussakin maassa tiettynä aikana tuotettujen tavaroiden ja palvelujen markkina-arvon.

Jo bkt-mittarin kehittänyt taloustieteilijä Simon Kuznets muistutti 1934, että kansallista tuloa mittaamalla ei pystytä päättelemään kansakunnan hyvinvointia.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso muistutti Kuznetsin sanoista ja peräänkuulutti dataa, joka kuvaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntakeinojen tuomia hyötyjä.

"Emme pysty kohtaamaan tulevaisuuden haasteita menneisyyden välineillä", Barroso tähdensi.

EU:n talouskomissaari Joaquín Almunia huomautti, että bkt on ollut hyödyksi valtioiden välisessä vertailussa, mutta "se ei tee eroa hyvinvoinnin kannalta myönteisen tai kielteisen taloudellisen toiminnan välillä".

Esimerkiksi sotien ja luonnonkatastrofien kiihdyttämä taloudellinen toiminta kasvattaa bkt:ta.

EU käyttää yhä bkt-mittaria esimerkiksi päättäessään, täyttävätkö jäsenmaat euroalueeseen liittymisen ehdot.

Almunian mukaan hyvinvoinnin mittaamiseen ei ole toistaiseksi löytynyt riittävän hyvää mittaria, "vaikka asiassa on edistytty jonkin verran".

WWF valvoo ympäristön tilaa eri maissa käyttämällä kahden eri mittarin yhdistelmää. YK:n inhimillisen kehityksen indeksin (hdi) pohjana on tilastotietoa muun muassa elinajanodotteesta, koulunkäyntimahdollisuuksista ja henkeä kohti lasketusta kansantuotteesta.

Sen rinnalla WWF soveltaa ekologista jalanjälkeä, joka vertaa muun muassa ruoan, puun ja kuidun tuotantoon varattua maa- tai vesialaa syntyvään jätemäärään.

"Näiden mittarien määrittelemässä laatikossa eläminen ja ajatteleminen on 21. vuosisadan suurin yksittäinen haaste", Anyaoku herätteli.

WWF:n tuore selvitys osoittaa, että kun valtion sijoitus inhimillisen kehityksen indeksissä paranee, myös sen ekologinen jalanjälki kasvaa.

Yhteen ääripäähän sijoittuvat "kestämättömän kehityksen" leiman saaneet maat, joissa sekä hdi että ekologinen jalanjälki ovat heikkoja. Niihin kuuluvat esimerkiksi Bangladesh, Keski-Afrikan tasavalta ja Tshad.

Toiselta reunalta löytyvät korkean hdi:n ja suuren ekologisen jalanjäljen valtiot, kuten Australia, Kuwait, Luxemburg ja Yhdysvallat. Myös niiden kehitys on kestämätöntä.

Väliin sijoittuvat maat, joiden kehitys lähenee kestävää, koska ekologinen jalanjälki on suhteellisen pieni ja hdi keskitasoa. Niitä ovat esimerkiksi Etelä-Korea, Kiina, Meksiko ja Vietnam, joissa kuitenkin molemmat mittarit ovat nousussa.

Vuonna 2003 silloisen 15-jäsenisen EU:n ekologinen jalanjälki oli 2,26 miljardia globaalihehtaaria (gha) eli 4,7 gha henkeä kohti.

Globaalihehtaari on hehtaarin kokoinen alue, jonka ekologinen tuottavuus vastaa maapallon keskimääräistä tuottavuutta.

Vuonna 2003 maapallolla oli 11,2 miljardia hehtaaria biologisesti tuottavaa maata ja vettä. Planeetan asukasluku oli 6,3 miljardia, mikä tekee 1,8 globaalihehtaaria henkeä kohti.

Samaan aikaan EU:n tuottava pinta-ala oli 1,06 miljardia gha eli 0,2 gha henkeä kohti.

Jos kaikki maailman asukkaat kuluttaisivat eurooppalaisten malliin, tarvittaisiin yli 2,5 maapalloa.

"Olemme ylittäneet ekologisen rajan. Käytämme enemmän voimavaroja ja tuotamme enemmän jätettä kuin planeetta kestää. Kulutamme loppuun voimavarat, joista ihmisen hyvinvointi riippuu", Anyaoku varoitti.