oikeus ja rikos
Öljy ja muut aarteet houkuttavat palkkasotureita Afrikassa
Öljy ja muut aarteet houkuttavat palkkasotureita Afrikassa
Keskustelu palkkasotilaiden roolista Afrikassa on viime aikoina vilkastunut. Kipinän antoi 68 miehen pidätys epäiltyinä aikeista syöstä vallasta pienen mutta öljystä rikkaan Päiväntasaajan Guinean presidentti. Asiantuntijoiden mukaan vankila- tai edes kuolemantuomiot eivät lopeta palkkasotilaiden toimintaa Afrikassa. Siitä pitävät huolen maanosan öljy, timantit ja muut kaivannaiset.
Oman käden oikeus uhkaa mätää paikallishallintoa Boliviassa
Oman käden oikeus uhkaa mätää paikallishallintoa Boliviassa
Bolivialaiset kunnanjohtajat uhkaavat irtisanoutua joukolla, ellei valtio hanki heille kunnon henkivakuutusta. Taustalla on tapaus, jossa asukkaat tappoivat ja polttivat korruptiosta syyttämänsä pormestarin. Muissakin pikkukaupungeissa kansalaiset ovat vaihtaneet paikallisviranomaisia painostuksen, uhkailun ja väkivallan avulla.
Kansainvälinen "munuaisbasaari" paljastettiin Brasiliassa
Kansainvälinen "munuaisbasaari" paljastettiin Brasiliassa
Ainakin 30 brasilialaista on myynyt toisen munuaisensa kansainväliselle rikolliskoplalle. Elinsiirrot tehtiin Etelä-Afrikassa, ja ostajat tulivat enimmäkseen Israelista, asiaa tutkinut Brasilian Pernambucon osavaltion parlamentaarinen komitea kertoo.
Portugalin passeja kaupataan Goassa
Portugalin passeja kaupataan Goassa
Muuan Portugalin valtion virkamies luuli näkevänsä näkyjä matkatessaan lentokentälle Intian länsirannikolla sijaitsevassa Goassa. Valtava ulkomainos kauppasi tien varressa Portugalin passeja. Järjestäytynyt rikollisuus on alkanut käyttää hyväkseen sääntöä, jonka mukaan ennen vuotta 1961 syntyneillä asukkailla on yhä oikeus Portugalin kansalaisuuteen.
Taistelu kaivosyhtiötä vastaan vahvistaa yhteishenkeä Ecuadorissa
Taistelu kaivosyhtiötä vastaan vahvistaa yhteishenkeä Ecuadorissa
Intagin laakson talonpojat saavuttivat neljä vuotta sitten huomiota uskaliaalla taistelullaan ylikansallista kaivosyhtiötä vastaan. Vuosien oikeuskäsittelyn jälkeen Ecuadorissa ja monissa muissa Latinalaisen Amerikan maissa odotetaan nyt jännityksellä tuomiota, joka määrittelee, millaiset oikeudet paikallisyhteisöillä on elinympäristöönsä. Sillä aikaa Intagissa on ryhdytty viljelemään reilun kaupan kahvia.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ei kiinnosta Aasiassa
Kansainvälinen rikostuomioistuin ei kiinnosta Aasiassa
Irakin entisen presidentin Saddam Husseinin pidätys ei aiheuta erityisempää huolta Aasian entisille, nykyisille tai tuleville diktaattoreille. Vasta kuusi Aasian valtiota on näet ratifioinut sopimuksen kansainvälisestä rikostuomioistuimesta. Yhdysvaltain johtama "terrorismin vastainen sota" on paljolti haudannut alleen kansainvälisen rikostuomioistuimen, joka perustettiin jo kesällä 2002.
Vapaaehtoiset kitkevät seksimainoksia Japanissa
Vapaaehtoiset kitkevät seksimainoksia Japanissa
Tokio (IPS) Jinaemon Sugawara on nyt 80-vuotias eläkevaari, mutta hän jatkaa yhä 15 vuotta sitten aloittamaansa taistelua prostituutiota ja joka paikkaan tunkeutuvaa seksimainontaa vastaan. Seksipalvelujen kauppaaminen kiellettiin Japanissa lailla jo vuonna 1956, mutta valtio sulkee silmänsä prostituutiolta.