sairaus/lääkintä
Jo 27 maata raportoinut koleran leviämisestä tänä vuonna – ”Ilmastonmuutos antaa koleralle turbolatauksen”
Jo 27 maata raportoinut koleran leviämisestä tänä vuonna – ”Ilmastonmuutos antaa koleralle turbolatauksen”
Maailman terveysjärjestö on huolissaan koleratapausten kasvusta. Esimerkiksi Syyriassa on tänä vuonna havaittu yli 13 000 tartuntaa, ja nyt tauti on palannut myös Haitiin.
Terveiden elinvuosien odote on noussut 2000-luvulla Afrikan maissa enemmän kuin missään muualla – Koronapandemia ja elintasosairaudet uhkaavat edistystä
Terveiden elinvuosien odote on noussut 2000-luvulla Afrikan maissa enemmän kuin missään muualla – Koronapandemia ja elintasosairaudet uhkaavat edistystä
Perusterveyspalveluiden parantuminen on nostanut odotettavissa olevia terveitä elinvuosia Afrikassa lähemmäs 60:tä, mutta se on yhä kaukana globaalista keskiarvosta.
Diabetes jyllää Intiassa – Syynä haitalliset muutokset ruokavaliossa ja elämäntavoissa
Diabetes jyllää Intiassa – Syynä haitalliset muutokset ruokavaliossa ja elämäntavoissa
Intiassa elää lähes 75 miljoonaa diabeetikkoa. Läheskään kaikki eivät edes tiedä sairastavansa diabetestä, mikä on ongelma taudin hallinnan kannalta.
Polio huolettaa Pakistanissa – Ongelmana myös rokoteskeptikot
Polio huolettaa Pakistanissa – Ongelmana myös rokoteskeptikot
Uskonoppineiden rokotekielteisyys on johtanut myös väkivaltaan. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Pakistanissa on tapettu yli 50 rokottajaa.
Afrikan maat saavat yhteisen lääkeviraston
Afrikan maat saavat yhteisen lääkeviraston
Uusi lääkevirasto mahdollistaa voimavarojen järkevän jakamisen mantereen mitassa. Sen synnyttäminen on ollut pitkä prosessi, eivätkä läheskään kaikki Afrikan maat ole vielä mukana.
Luontoon päätyvissä antibiooteissa piilee seuraavan pandemian vaara
Luontoon päätyvissä antibiooteissa piilee seuraavan pandemian vaara
Maailman jätevesistä 80 prosenttia jää käsittelemättä, eivätkä vedenpuhdistuslaitokset kehittyneissäkään maissa pysty pysäyttämään taudinaiheuttajia. Tämä saattaa johtaa nykyisiä lääkkeitä vahvempien supermikrobien kehittymiseen.
Polio voi levitä uudelleen – Koronapandemia keskeytti rokotusohjelmat yli 30 maassa
Polio voi levitä uudelleen – Koronapandemia keskeytti rokotusohjelmat yli 30 maassa
Koko Afrikan manner todettiin poliovapaaksi kaksi vuotta sitten, mutta nyt huolena on taudin leviäminen uudelleen. Polion lopullinen hävittäminen maailmasta on kuitenkin edelleen mahdollista.
Koronapandemia on lisännyt tuberkuloosikuolemia – Tautiin sairastuu vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä
Koronapandemia on lisännyt tuberkuloosikuolemia – Tautiin sairastuu vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä
Kun terveydenhuollon voimavarat on keskitetty koronapandemian hoitoon, moni tuberkuloosiin sairastunut ihminen on jäänyt vaille diagnoosia ja hoitoa.
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Amnesty vaatii, että koronarokotepatentit jäädytetään ja rikkaiden maiden ylijäämäannokset jaetaan köyhille maille. ”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta”, sanoo Amnestyn Suomen osaston johtaja Frank Johansson.