meret
Itämeren lohikiintiö ei pienene sittenkään
Itämeren lohikiintiö ei pienene sittenkään
Suomi suositteli EU:lle Itämeren lohen kalastuskiintiöiden puolittamista. Muut maat tyrmäsivät ehdotuksen.
Iso valliriutta puolittunut 27 vuodessa
Iso valliriutta puolittunut 27 vuodessa
Myrskyt, aggressiivinen meritähtikanta ja ilmastonmuutoksen lämmittämä vesi tuhoavat maailman suurinta koralliyhdyskuntaa.
WWF: Talouden kasvu ja onnettomuudet uhkaavat Itämerta
WWF: Talouden kasvu ja onnettomuudet uhkaavat Itämerta
WWF:n mukaan kilpajuoksu resurssien käytöstä uhkaa jyrätä ympäristönsuojelun kokonaan.
Maailman suurin meripuisto Cookinsaarille
Maailman suurin meripuisto Cookinsaarille
Cookinsaaret on päättänyt perustaa maailman suurimman merellisen luonnonsuojelualueen Tyynellemerelle.
Tutkimus: Sijoittajille ei kerrota syvänmerenporauksen riskeistä
Tutkimus: Sijoittajille ei kerrota syvänmerenporauksen riskeistä
Myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista pitäisi raportoida sijoittajille, sijoittajajärjestö sanoo.
Tyynenmeren korallikolmio vaarassa romahtaa
Tyynenmeren korallikolmio vaarassa romahtaa
Erityisesti ylikalastaminen uhkaa korallikolmiota World Resources Instituten raportin mukaan.
Suuri valliriutta uhattuna
Suuri valliriutta uhattuna
Australia aikoo lisätä hiilentuotantonsa lähes miljardiin tonniin suojelualueen kustannuksella.
EU: Somalian merirosvoilla ehkä yhteyksiä Italian mafiaan
EU: Somalian merirosvoilla ehkä yhteyksiä Italian mafiaan
Italialaiset rikollisjärjestöt hankkivat merirosvoille aseita luvasta dumpata jätteitä mereen, kriminologi Michel Koutouzis väittää.
Maailman hiilidioksidipäästöt jälleen ennätyskorkealla
Maailman hiilidioksidipäästöt jälleen ennätyskorkealla
Kasvihuonekaasupäästöt notkahtivat talouskriisin johdosta, mutta muutos jäi hyvin väliaikaiseksi, sanovat australialaiset tiedemiehet.