ympäristö
Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan
Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan
Brasilian Rio de Janeiro ryhtyi merkittävään ekotekoon muutama viikko ennen kaupungissa pidettävää kestävän kehityksen YK-huippukokousta.
Luonnonsuojeluliitto tyrmää hallituksen kehysesityksen
Luonnonsuojeluliitto tyrmää hallituksen kehysesityksen
Ympäristöhallinnon rahoitusta aiotaan leikata samalla kun teollisuudelle palautetaan energiaveroja.
Alennusmyynti on ohi
Alennusmyynti on ohi
Yritysten kilpajuoksu hinnoiltaan epävakaista ja ehtyvistä luonnonvaroista on otettava huomioon vihreää taloutta suunniteltaessa, kirjoittaa Elina Grundström.
Neste Oil iski kritiikkisivuston kimppuun
Neste Oil iski kritiikkisivuston kimppuun
Ympäristöjärjestö Greepeacen ylläpitämä Neste Oilia kritisoiva nettisivu suljettiin ja avattiin jälleen uudessa osoitteessa.
Puolet suomalaisten vesijalanjäljestä on ulkomailla
Puolet suomalaisten vesijalanjäljestä on ulkomailla
WWF:n tuoreen raportin mukaan suomalaiset kuluttajat kilpailevat niukoista vesivaroista köyhien maiden kanssa.
WWF: Luonnonvarojen kulutus entistä kestämättömämpää
WWF: Luonnonvarojen kulutus entistä kestämättömämpää
Ihmiskunta tarvitsisi puolitoista maapalloa kuluttamista varten, todetaan tuoreessa Living Planet -raportissa.
Järjestöt vaativat Suomelta vihreämpää maatalouspolitiikkaa
Järjestöt vaativat Suomelta vihreämpää maatalouspolitiikkaa
Suomi on heikentänyt EU:n ympäristösitoumuksia, syyttävät luonnonsuojelujärjestöt.
Suomalaisministerit erimielisiä biopolttoaineista
Suomalaisministerit erimielisiä biopolttoaineista
Lukiolaisten kolmelle suomalaisministerille järjestämässä kestävän kehityksen tentissä päästiin hiukan väittelemäänkin.
Jeffrey Sachs: Ydinvoima ainoa ratkaisu ilmastonmuutokseen
Jeffrey Sachs: Ydinvoima ainoa ratkaisu ilmastonmuutokseen
"Päästötavoitteita ei saavuteta, jos ydinvoima ei ole vaihtoehto", sanoo yksi maailman tunnetuimmista kehitysasiantuntijoista.